Eilen ja tänään on useammassakin verkkojulkaisussa uutisoitu Sonyn uudesta kopiosuojaustekniikasta, joka livahtaa käyttäjän koneelle melkoisen salamyhkäisesti ja käyttää rootkit-haittaohjelmien kaltaista tekniikkaa itsensä piilottamiseen. Luonnollisestikaan käyttäjälle ei tarjota mahdollisuutta poistaa ohjelmaa helposti ja poistoyritykset voivat johtaa käyttöjärjestelmän vahingoittumiseen. En nyt ala tässä kertoilemaan kaikkea tuosta, sillä hyviä tietolähteitä on jo netti pullollaan. Asiaa on pohdittu esim. Digitodayn tekijänoikeusblogissa.
Uskomatonta kuinka alhaisiin keinoihin levy-yhtiöt ovat valmiita ryhtymään kuluttajia kiusatakseen. Haluaisinpa tietää kuka on tämän hienon idean saanut myytyä Sonylle ja miksei kenellekään ole juolahtanut, että tällainen tulee varmasti ilmi ja siitä saatava näkyvyys ei todellakaan ole positiivista. Tästä voi olla mahdollisuudet Yhdysvalloissa jopa nostaa kuluttajien toimesta joukkokanne. Vaikka en muuten ole Yhdysvaltojen "haastetaan kaikki" meiningin kannattaja, niin toivottavasti kotimaahammekin saataisiin tällaiset voimakeinot kuluttajien aseeksi ilkeitä yhtiöitä vastaan.
Hauskaa tässä asiassa on se, että tämäkään kopiosuojaus, vaikka levy-yhtiöiden hypettämää toista sukupolvea onkin, ei ole teknisessä mielessä tehokas. Windowsissa jos cd-levyn autorun estetään (esim. shift-näppäintä painamalla levyä syötettäessä), niin sittenpä ei DRM-softa koneelle pääse. Linux ja Mac-koneille tällä ei ole mitään vaikutusta ja koska ilmeisesti varsinaiset audioraidat ovat ehjiä, niin kopiointi onnistuu helposti. Tämä suojaus on tehokas vuodenvaihteen jälkeen ainoastaan lain mielestä, ei käytännössä. Ja muistakaa, että tästä suojauksesta ja sen tehosta puhuminen on sitten myös kiellettyä jatkossa.
Toivottavasti esim. Hifi-lehti ja tietotekniikkalehdetkin ottaisivat asiakseen kirjoittaa tästä asiasta isosti vielä ennen vuodenvaihdetta. Näin saataisiin asia jäämään arkistoihin ennen kuin näiden lehtienkin suut laitetaan suppuun asiassa lain voimalla ja isoilla lakimiesarmeijoilla. Toki Sony varmasti kiristää lehtiä laitetesti- ja mainosboikotilla, mutta mikäli näin käy, toivoisin lehtien vain sitten taktisesti unohtavan Sonyn laitteiden olemassaolon. Monet ihmiset kun nimittäin ostavat mielellään testeissä menestyneitä tuotteita ja kun Sonya vain ei näissä olisi, niin hehän siinä lopulta häviäisivät.
Mielenkiintoinen sivujuonne jutussa on muuten se, että kuluttaja-asiamies ei suostu kommentoimaan asiaa ennen kuin on keskustellut asiasta opetusministeriön ja ÄKT:n kanssa. Siis mitä v***ua! Miksi mielipidettä pitää noilta tahoilta kysyä? Miksei asiaa kysytä tietotekniikan ammattilaisilta? Tämähän on melkein sama, kuin oikeudessa syytetty olisi itsensä valamiehenä.
Henkilökohtaisia ajatuksia kaikenlaisesta. mm. musiikista, elokuvista, tekijänoikeuksista ja tietoyhteiskunnasta.
torstai 3. marraskuuta 2005
sunnuntai 23. lokakuuta 2005
Aikakauden loppu
Perjantaina tuli sitten oltua täyteen pakatulla Hartwall-Areenalla todistamassa Nightwishin maailmankiertueen päätöstä. Show oli todella komea, ei mitenkään yllättävä musiikillisesti, mutta visuaalisesti ehkä komeinta mitä maassamme on toistaiseksi saatu aikaan. Valoissa ja pyrotekniikassa ei oltu säästelty, taltioitiinhan tapahtuma sentään DVD:lle, ja noin puolessa välissä keikkaa paljastettu upea viisiosainen videoscreeni oli suorastaan mahtava (sekä kooltaan että näytetyltä sisällöltään). Mutta eipä varmaan osannut kovinkaan moni keikalta poistuessaan arvata, että viimeinen pommi räjähtäisi vasta keikan jälkeen ja tulisi tietoisuuteemme sunnuntaiaamuna.
Aamulla lueskelin hesarista konsertin arvostelua. Eipä tiennytkään arvostelun kirjoittaja vahingossa osuvansa mielenkiintoisella tavalla oikeaan kuvaillessaan Tarja Turusen yksin esittämän "Kuolema tekee taiteilijan" taustalla pyörinyttä kuvakavalkadia "kuin muistokonsertissa esitettäväksi materiaaliksi". Nimittäin kun katsastin hetkeä myöhemmin teksti-tv:tä, niin sielläpä olikin otsikko "Nightwish erotti laulajansa". Tavallaan tästä siis tuli yhdenlaisen Nightwishin muistokonsertti.
Kieltämättä tunne oli tuota otsikkoa lukiessa hiukan omituinen. Mitenkäs tässä nyt näin kävi? Tämän on pakko olla uutisankka? Ehkä verkkosivut on hakkeroitu? Kaikki tuollaiset kysymykset vilahtivat mielessa ja heti oli itse riennettävä yhtyeen kotisivuja lukemaan.
Noin klo 11 sivustolle vielä pääsi, mutta hiukan hitaanlaisesti. Onnistuin kuitenkin saamaan vielä keskustelufoorumin avautumaan ja siellähän jo oli asiasta viestejä ja tilanteen todellisuus vahvistettu. Kellon lähestyessä puolta päivää sivujen latautuminen kävi aina vain vaikeammaksi ja lopulta sivusto ei enää vastannut ollenkaan. Sivusto ylikuormittui totaalisesti, eikä oikein vastaile vielä tätäkään kirjoittaessa.
"Se siitä sitten" oli kyllä ensimmäinen ajatus tämän tapahtuman merkitystä Nightwishille miettiessä. Huhuja Tarjan lähdöstä on liikkunut jo pitkään. Kirjoittipa eräskin ulkomainen metallilehti äskettäin artikkelin, joka sai yhtyeen keskustelupalstalla kummastusta aikaan. Eli pieniä merkkejä siitä, että kaikki ei ole kunnossa on ehkä ilmassa ollut. Totesinpa itsekin aikanaan, kun tämän maailmankiertueen alkua (ja kestoa) uutisoitiin, että toivottavasti ei koidu kohtaloksi.
Mielenkiintoista on ollut seurata keskustelua tapahtuneesta eri nettifoorumeilla. Keskustelijoista erottuu selkeästi kolme ryhmää: Tarjan puolustajat, yhtyeen pidempiaikaiset fanit ja yhtyeen vihaajat. Ensimmäisen ryhmän edustajien kirjoitusten pohjalta heidät voisi profiloida Once-albumin myötä faneiksi tulleiksi, jotka eivät hirveästi yhtyeen historiaa ja taustoja tiedä. He hyökkäävät avoimesti Tuomas Holopaisen ja muiden yhtyeen jäsenten kimppuun, syyttäen heitä tapahtuneesta. Heille Nightwish on yhtä kuin Tarja ja siten nyt täysin tuhoon tuomittu. Pidempiaikaisillekin faneille tapahtunut on tietenkin järkytys, mutta useimmat heistä kuitenkin hetken pähkäiltyään päätyvät siihen, että on syy faniuteen on yhtyeen musiikki. Yhtyeen ydin on kuitenkin Tuomas ja hänen työnsä. Kolmas ryhmä taas on lähinnä häirikköjä, jotka eivät yhtyeen tuotannosta pidä ja nyt sitten nauttivat tilanteesta täysillä ja kääntävät puukkoa haavassa.
Itselleni Nightwish ei ole henki ja elämä. Joitain vuosia sitten vain ajauduin yhtyettä kuuntelemaan ja lähes koko tuotanto on hyllyyn päätynyt ja ahkerassa käytössä ollut. Tämä viimeisin kuvio on toki erittäin ikävä, mutta onneksi mennyttä ei voi pyyhkiä pois. Hienoa musiikkia on vuosien varella tullut ja siitä voidaan nauttia jatkossakin. Olemme toki kuulleet tapahtumasta vain toisen puolen näkemyksen. Ehkä kuulemme vielä Tarjan vastineen, ehkä emme. Jos Tarjasta on todellakin tullut sellainen diiva kuin yhtyeen poikien kirje antaa olettaa, niin mieleen tulee väkisin, että Tarjan aviomies (ja manageri) on tehnyt yhtyeelle Yoko Onot (kannattaa perehtyä Beatlesiin).
On mahtanut tämä maailmankiertue olla kaikille mukana olleille melkoinen kokemus henkisesti ja varmasti ovat tavallaan huojentuneita nyt kun se on vihdoin ohi. Varmasti tämä on ollut raskainta Tuomakselle jolle tämä on jo toinen kerta, kun hyvä ystävä muuttuu mahdottomaksi työkumppaniksi.
Mielenkiintoista on tulevaisuudessa saada käsiinsä konsertista tehtävä DVD. Tämän kaiken jälkeen sitä katsoo kovin eri tavalla kuin ehkä alunperin oli ajatellut. Elämä on tällaista ja joskus ihmisten polut vain lähtevät kulkemaan eri suuntiin. Ei voi muuta kuin toivottaa kaikkea hyvää niin Nightwishille kuin Tarjallekin. Jaksaminen voi olla lähiaikoina kovilla, sillä media varmasti tulee asiaa pyörittelemään.
Aamulla lueskelin hesarista konsertin arvostelua. Eipä tiennytkään arvostelun kirjoittaja vahingossa osuvansa mielenkiintoisella tavalla oikeaan kuvaillessaan Tarja Turusen yksin esittämän "Kuolema tekee taiteilijan" taustalla pyörinyttä kuvakavalkadia "kuin muistokonsertissa esitettäväksi materiaaliksi". Nimittäin kun katsastin hetkeä myöhemmin teksti-tv:tä, niin sielläpä olikin otsikko "Nightwish erotti laulajansa". Tavallaan tästä siis tuli yhdenlaisen Nightwishin muistokonsertti.
Kieltämättä tunne oli tuota otsikkoa lukiessa hiukan omituinen. Mitenkäs tässä nyt näin kävi? Tämän on pakko olla uutisankka? Ehkä verkkosivut on hakkeroitu? Kaikki tuollaiset kysymykset vilahtivat mielessa ja heti oli itse riennettävä yhtyeen kotisivuja lukemaan.
Noin klo 11 sivustolle vielä pääsi, mutta hiukan hitaanlaisesti. Onnistuin kuitenkin saamaan vielä keskustelufoorumin avautumaan ja siellähän jo oli asiasta viestejä ja tilanteen todellisuus vahvistettu. Kellon lähestyessä puolta päivää sivujen latautuminen kävi aina vain vaikeammaksi ja lopulta sivusto ei enää vastannut ollenkaan. Sivusto ylikuormittui totaalisesti, eikä oikein vastaile vielä tätäkään kirjoittaessa.
"Se siitä sitten" oli kyllä ensimmäinen ajatus tämän tapahtuman merkitystä Nightwishille miettiessä. Huhuja Tarjan lähdöstä on liikkunut jo pitkään. Kirjoittipa eräskin ulkomainen metallilehti äskettäin artikkelin, joka sai yhtyeen keskustelupalstalla kummastusta aikaan. Eli pieniä merkkejä siitä, että kaikki ei ole kunnossa on ehkä ilmassa ollut. Totesinpa itsekin aikanaan, kun tämän maailmankiertueen alkua (ja kestoa) uutisoitiin, että toivottavasti ei koidu kohtaloksi.
Mielenkiintoista on ollut seurata keskustelua tapahtuneesta eri nettifoorumeilla. Keskustelijoista erottuu selkeästi kolme ryhmää: Tarjan puolustajat, yhtyeen pidempiaikaiset fanit ja yhtyeen vihaajat. Ensimmäisen ryhmän edustajien kirjoitusten pohjalta heidät voisi profiloida Once-albumin myötä faneiksi tulleiksi, jotka eivät hirveästi yhtyeen historiaa ja taustoja tiedä. He hyökkäävät avoimesti Tuomas Holopaisen ja muiden yhtyeen jäsenten kimppuun, syyttäen heitä tapahtuneesta. Heille Nightwish on yhtä kuin Tarja ja siten nyt täysin tuhoon tuomittu. Pidempiaikaisillekin faneille tapahtunut on tietenkin järkytys, mutta useimmat heistä kuitenkin hetken pähkäiltyään päätyvät siihen, että on syy faniuteen on yhtyeen musiikki. Yhtyeen ydin on kuitenkin Tuomas ja hänen työnsä. Kolmas ryhmä taas on lähinnä häirikköjä, jotka eivät yhtyeen tuotannosta pidä ja nyt sitten nauttivat tilanteesta täysillä ja kääntävät puukkoa haavassa.
Itselleni Nightwish ei ole henki ja elämä. Joitain vuosia sitten vain ajauduin yhtyettä kuuntelemaan ja lähes koko tuotanto on hyllyyn päätynyt ja ahkerassa käytössä ollut. Tämä viimeisin kuvio on toki erittäin ikävä, mutta onneksi mennyttä ei voi pyyhkiä pois. Hienoa musiikkia on vuosien varella tullut ja siitä voidaan nauttia jatkossakin. Olemme toki kuulleet tapahtumasta vain toisen puolen näkemyksen. Ehkä kuulemme vielä Tarjan vastineen, ehkä emme. Jos Tarjasta on todellakin tullut sellainen diiva kuin yhtyeen poikien kirje antaa olettaa, niin mieleen tulee väkisin, että Tarjan aviomies (ja manageri) on tehnyt yhtyeelle Yoko Onot (kannattaa perehtyä Beatlesiin).
On mahtanut tämä maailmankiertue olla kaikille mukana olleille melkoinen kokemus henkisesti ja varmasti ovat tavallaan huojentuneita nyt kun se on vihdoin ohi. Varmasti tämä on ollut raskainta Tuomakselle jolle tämä on jo toinen kerta, kun hyvä ystävä muuttuu mahdottomaksi työkumppaniksi.
Mielenkiintoista on tulevaisuudessa saada käsiinsä konsertista tehtävä DVD. Tämän kaiken jälkeen sitä katsoo kovin eri tavalla kuin ehkä alunperin oli ajatellut. Elämä on tällaista ja joskus ihmisten polut vain lähtevät kulkemaan eri suuntiin. Ei voi muuta kuin toivottaa kaikkea hyvää niin Nightwishille kuin Tarjallekin. Jaksaminen voi olla lähiaikoina kovilla, sillä media varmasti tulee asiaa pyörittelemään.
Politiikka on hienoa!
Taas olen hiukan jäljessä kirjoituksineni, mutta on taas ollut sellaista kiitoa ympäriinsä, että ei ole ollut aikaa kirjoitella.
Tulipa sitten kuluneella viikolla käytyä kuuntelemassa Jyrki J J Kasvin luentoa täällä Jyväskylässä. Otsikkona taisi olla "Luovan anarkian loppu?" ja se käsitteli viimeaikaisia lakikehityksiä mm. teletunnistetietoihin ja tekijänoikeuksiin liittyen. Koska paikallaolijat tuntuivat olevan hyvin perillä asiasta, niin sisällöllisesti mitään uutta ja mullistavaa tuskin kukaan tuolla kuuli. Täyttä asiaa sisältö kuitenkin oli.
Itselleni ehkä mielenkiintoisinta antia olivat pienet tiedonpalaset siitä, miten kansanedustajat näissä lakiesitystoimissaan toimivat. Ja eipä voi sanoa, että luottamukseni poliittiseen päätöksentekoon olisi ainakaan kohentunut. Hauska kuulla, että esim. tätä tekijänoikeuslakia kehitelleessä valiokunnassa oli ihmisiä, jotka eivät ehtineet kunnolla perehtyä asiaan, mutta silti olivat automaattisesti sitä mieltä, että hyvä siitä tulee. Sitten kun loppuvaiheessa saivatkin riittävästi tietoa ja tulivat siihen tulokseen, että eihän tämä olekaan hyvä, eivät kuitenkaan voineet äänestää esitystä vastaan, koska se ei olisi "hyvän politiikanteon tapojen mukaista". Että näin meillä lakeja säädetään...
Tästäpä saatiinkin sitten työpaikalla kova poliittinen väittely aikaiseksi, aiheena yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuudet politiikassa. Mielenkiintoinen oli keskustelu, jossa aiheina oli kaikkea "tämän on kuitenkin paras systeemi vikoineenkin" ja "tarvitaan nykyisen järjestelmän luhistuminen ja vallankumous" väliltä. Tähän liittyen pitäisikin ottaa yhteyttä paikalliseen Vihreän liiton paikallisosastoon ja kysyä pääsisinkö mahdollisesti joihinkin vaaleihin heidän listoilleen (sitoutumattomana tosin), jos selkeästi aikoisin ilmaista seuraavat kantani: Vihreät ovat huonoista vaihtoehdoista vähiten huono ja ydinvoima on toistaiseksi ainut järkevä energiamuoto ja sitä tarvittaisiin pikaisesti lisää (tosin samalla uusien energiamuotojen tutkimusta tukien).
Työkaveri oli sitä mieltä, että vihreät ovat avoimia tällaisille mielipiteille, mutta minä en siihen usko. Niinpä ei ilmeisesti ole tulevissakaan vaaleissa minulle mitään äänestettävää, kun kerran mikään puolue ei sovi minun ajatuksiini. Meillä täällä kun ei eduskuntavaaleissa äänestetä oikeasti ihmisiä vaan puolueita.
Tulipa sitten kuluneella viikolla käytyä kuuntelemassa Jyrki J J Kasvin luentoa täällä Jyväskylässä. Otsikkona taisi olla "Luovan anarkian loppu?" ja se käsitteli viimeaikaisia lakikehityksiä mm. teletunnistetietoihin ja tekijänoikeuksiin liittyen. Koska paikallaolijat tuntuivat olevan hyvin perillä asiasta, niin sisällöllisesti mitään uutta ja mullistavaa tuskin kukaan tuolla kuuli. Täyttä asiaa sisältö kuitenkin oli.
Itselleni ehkä mielenkiintoisinta antia olivat pienet tiedonpalaset siitä, miten kansanedustajat näissä lakiesitystoimissaan toimivat. Ja eipä voi sanoa, että luottamukseni poliittiseen päätöksentekoon olisi ainakaan kohentunut. Hauska kuulla, että esim. tätä tekijänoikeuslakia kehitelleessä valiokunnassa oli ihmisiä, jotka eivät ehtineet kunnolla perehtyä asiaan, mutta silti olivat automaattisesti sitä mieltä, että hyvä siitä tulee. Sitten kun loppuvaiheessa saivatkin riittävästi tietoa ja tulivat siihen tulokseen, että eihän tämä olekaan hyvä, eivät kuitenkaan voineet äänestää esitystä vastaan, koska se ei olisi "hyvän politiikanteon tapojen mukaista". Että näin meillä lakeja säädetään...
Tästäpä saatiinkin sitten työpaikalla kova poliittinen väittely aikaiseksi, aiheena yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuudet politiikassa. Mielenkiintoinen oli keskustelu, jossa aiheina oli kaikkea "tämän on kuitenkin paras systeemi vikoineenkin" ja "tarvitaan nykyisen järjestelmän luhistuminen ja vallankumous" väliltä. Tähän liittyen pitäisikin ottaa yhteyttä paikalliseen Vihreän liiton paikallisosastoon ja kysyä pääsisinkö mahdollisesti joihinkin vaaleihin heidän listoilleen (sitoutumattomana tosin), jos selkeästi aikoisin ilmaista seuraavat kantani: Vihreät ovat huonoista vaihtoehdoista vähiten huono ja ydinvoima on toistaiseksi ainut järkevä energiamuoto ja sitä tarvittaisiin pikaisesti lisää (tosin samalla uusien energiamuotojen tutkimusta tukien).
Työkaveri oli sitä mieltä, että vihreät ovat avoimia tällaisille mielipiteille, mutta minä en siihen usko. Niinpä ei ilmeisesti ole tulevissakaan vaaleissa minulle mitään äänestettävää, kun kerran mikään puolue ei sovi minun ajatuksiini. Meillä täällä kun ei eduskuntavaaleissa äänestetä oikeasti ihmisiä vaan puolueita.
tiistai 18. lokakuuta 2005
Roskalla ja häiriköinnillä mainostaminen
Tänään sitten iski internetin uskomattomimmat ilmiöt oikein kunnolla meikäläiseen. Aamulla oli sähköpostissa lähemmäs sata bounce-viestiä, kun joku venäläinen spammeri oli käyttänyt osoitettani viesteissään. Ja sitten tähän blogiin oli tullut täysin asiaan liittymättömiä kommentteja, joissa vain yritettiin mainostaa linkkejä erinäisiin paikkoihin. No, eipä sitten ole enää ainakaan hetkeen tässä blogissa avointa komentointimahdollisuutta.
Nämä helvetin roskaajat pitäisi saada kuriin. Tämä jos mikä on rikollista toimintaa ja tuon harrastajilla on selkärankaa suurinpiirtein yhtä paljon kuin pussillisessa katkarapuja. Alan tosiaan kannattamaan jonkun ehdottamaa rahastoa, jolla kustannettaisiin itämafialta pikku visiitti ja napakka laukaus 9mm pistoolilla polveen jokaiselle tunnetulle roskapostittajalle ja blogi/wiki-kommenttibottien tekijälle.
Mutta ei tämä häirikkömainonta ole vain internetin ongelma. Alkaa mennä hermot myös puhelinmyyjien kanssa ja postilaatikkoonkin puskee aivan hirveästi paperisaastetta. Nämä kaikki aktiivisen markkinoinnin muodot pitäisi saada kuriin lakikeinoin. Kaikenlainen aktiivinen kohdennettu mainonta pitäisi kieltää kokonaan henkilökohtaisiin puhelimiin ja postiin. Suomen roskapostittajien/puhelinhäiriköiden liitto (oikeasti Suomen suoramarkkinointiliitto, mutta edellinen kuvaa paremmin järjestöä) tietenkin nousisi takajaloilleen, mutta sen voisi samalla julistaa terroristijärjestöksi, eikä kyllä kukaan jäisi kaipaamaan.
En ole kokonaan mainontaa vastaan. Mielestäni tv-, radio- ja tienvarsimainokset ovat ihan ok. Niitä kun ei ole suoraan kohdistettu minulle ja ne on helppo olla noteeraamatta, ellei mainostettava asia kiinnosta. Yleensäkin linjan pitäisi olla asiakaslähtöinen siten, että kun olen kiinnostunut jostain tuotteesta, etsin kyllä siitä tietoa. Tässä sitten astuisi internet kuvioihin ja hyvien kotisivujen merkitys korostuisi.
Nämä helvetin roskaajat pitäisi saada kuriin. Tämä jos mikä on rikollista toimintaa ja tuon harrastajilla on selkärankaa suurinpiirtein yhtä paljon kuin pussillisessa katkarapuja. Alan tosiaan kannattamaan jonkun ehdottamaa rahastoa, jolla kustannettaisiin itämafialta pikku visiitti ja napakka laukaus 9mm pistoolilla polveen jokaiselle tunnetulle roskapostittajalle ja blogi/wiki-kommenttibottien tekijälle.
Mutta ei tämä häirikkömainonta ole vain internetin ongelma. Alkaa mennä hermot myös puhelinmyyjien kanssa ja postilaatikkoonkin puskee aivan hirveästi paperisaastetta. Nämä kaikki aktiivisen markkinoinnin muodot pitäisi saada kuriin lakikeinoin. Kaikenlainen aktiivinen kohdennettu mainonta pitäisi kieltää kokonaan henkilökohtaisiin puhelimiin ja postiin. Suomen roskapostittajien/puhelinhäiriköiden liitto (oikeasti Suomen suoramarkkinointiliitto, mutta edellinen kuvaa paremmin järjestöä) tietenkin nousisi takajaloilleen, mutta sen voisi samalla julistaa terroristijärjestöksi, eikä kyllä kukaan jäisi kaipaamaan.
En ole kokonaan mainontaa vastaan. Mielestäni tv-, radio- ja tienvarsimainokset ovat ihan ok. Niitä kun ei ole suoraan kohdistettu minulle ja ne on helppo olla noteeraamatta, ellei mainostettava asia kiinnosta. Yleensäkin linjan pitäisi olla asiakaslähtöinen siten, että kun olen kiinnostunut jostain tuotteesta, etsin kyllä siitä tietoa. Tässä sitten astuisi internet kuvioihin ja hyvien kotisivujen merkitys korostuisi.
maanantai 17. lokakuuta 2005
Elävää musiikkia
Onpa hiukan aikaa siitä, kun tänne on jaksanut kirjoitella. Edellisellä viikolla vaan tuli joka ilta oltua niin väsynyt, että ei kirjoittaminen napannut. Mutta eipä tilitetä.
Perjantaina 7.10 tuli käytyä katsastamassa Sakari Kuosmasen ja Timo Rautiaisen lähes akustinen keikka. "Apumiehinä" mukana olivat myös Jari Huttunen (tuttu mies jo Trio Niskalaukauksesta) ja Peter Engberg. Lavalla ei ollut muuta kuin neljä miestä ja sekalainen setti kielisoittimia (mm. mandoliini ja dobro, eli "bensakanisteri, johon on liitetty kitaran kaula", kuten Timo asian ilmaisi), mutta eipä hyvään settiin välttämättä muuta tarvitakaan.
Ohjelmisto koostui lähinnä Kuosmasen ja Trio Niskalaukauksen materiaalista, jälkimmäisen ollessa ehkä pienenä enemmistönä. Eipä voi muuta kuin todeta, että hienosti materiaali taipui tällaiselle kokoonpanolle. Sovitukset olivat ainakin minun korvaani onnistuneita ja pienen tilan suhteellisen pieni vahvistuksentarve takasi, että kokonaisuus kuulosti melkoisen miellyttävältä. Tietenkin tällainen baariympäristö ei mitään täydellistä nautintoa tarjoa, kiitos tupakansavun ja känniääliöiden, jotka keskittyvät vain huutamaan ja juomaan kaljaa esiintyjistä piittaamatta.
Esitetyn materiaalin "spektri" oli suhteellisen laaja Kuosmasen kevyehköstä (säveleltään, ei välttämättä sanomaltaan) "Pieni sydän"-kappaleesta mm. Marja Mattlarin synkän kauniiseen ja pysäyttävään "Lintu"-kappaleeseen. Kokonaisuus oli kuitenkin hiukan tummaan päin kallellaan ja tämän kaltainen musiikki tuntui tällaiselle kielisoitinkokoonpanolle taipuvan hienosti. Tällainen sitä vaan aina saa ajattelemaan, kuin monipuolista raskaampi musiikki voikaan olla. Monikaan tusinapoppisbiisi ei kovin helposti mukaudu erilaisiin sovituksiin ja esim. tällaiselle soittimistolle. Lähinnä niistä tulee auttamatta huumoripläjäyksiä, kuten esim. sinänsä hieno Children of Bodomin versio Britney Spearsin "Oops I did it again"-biisistä.
Keikan kohokohdat olivat minulle kappaleet "Lintu", "Tulkaa kotiin" ja "Suojelusenkeli". Kaikki melkoisen synkemmän puoleisia, mutta kuitenkaan mikään näistä ei ole herrojen omaa tuotantoa.
"Lintu" on siis alunperin laulaja-lauluntekijä Marja Mattlarin teos, jonka Niskalaukaus nosti laajempaan tietoisuuteen levyttämällä sen "Itku pitkästä ilosta"-levylleen päätösraidaksi. Tämä kappale kuuluu ehdottomasti suomalaisen musiikin helmien joukkoon. Täydellisyyttä hipova teos, jota kauniimmin ei kuolemasta voisi enää kirjoittaa. Tämä kappale vain "kolahti" minuun syvästi heti ensi kuulemalla. Toiveeni olisi, että tämä kappale soitettaisiin hautajaisissani, kun minun on joskus aika tämä maailma jättää taakseni. Tällä kyseisellä keikalla kuulin kolmannen version tästä kappaleesta, aikaisempien ollessa Niskalaukauksen levyversio ja Heinola Sinfonietan kanssa esitetty (täälläkin oltiin paikanpäällä). Kaikki ovat toimineet ja en voi kieltää että silmäkulma ei hiukan olisi kostunut joka kerralla.
"Tulkaa kotiin" on Eino Leinon tekstiä ja Niskalaukaus on sen levyttänyt "Surupuku"-singlen b-puolelle. Tästä vain lyhyesti, että kyllä toimi ja osaavat sitä muutkin kuin Vesa-Matti Loiri Eino Leinoa tulkita.
"Suojelusenkeli" on lähes kaikkien tuntema P.J. Hannikaisen säveltämä virsi. Siis se, joka alkaa "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie". Tästähän on Sakari Kuosmanen jo aikoja sitten tehnyt oman raskaamman versionsa. Tälläkin kokoonpanolla kyseinen teos oli varsin vaikuttava. Samainen kokoonpano esitti tämän kappaleen myös alkuvuodesta aasian tsunamin tukikonsertissa ja siihen tilanteeseen tämä oli loistavasti sopiva valinta. Esitys sai silloin koko Hartwall-areenan hiljaiseksi ja sama tapahtui myös nyt ravintolaympäristössä. Hieno tulkinta, joka kolahtaa jopa tällaiseen uskonnollisuutta vierastavaan. Tästä kappaleesta löytyy muuten mielenkiintoinen tulkinta myös Viikatteen "Vuoden synkin juhla"-levyltä, joka on yksi parhaista koskaan tehdyistä joululevyistä. Siinä äänessä on Kotiteollisuuden Jouni Hynynen.
Tällaiset siis olivat tunnelmat tuosta keikasta. Rahoille tuli hyvin vastinetta. Tulevana perjantaina onkin sitten edessä Nightwishin keikka Hartwall-areenalla. Siitä lienee pienimuotoisuus kaukana, mutta odotan silti ihan miellyttävää kokemusta.
Perjantaina 7.10 tuli käytyä katsastamassa Sakari Kuosmasen ja Timo Rautiaisen lähes akustinen keikka. "Apumiehinä" mukana olivat myös Jari Huttunen (tuttu mies jo Trio Niskalaukauksesta) ja Peter Engberg. Lavalla ei ollut muuta kuin neljä miestä ja sekalainen setti kielisoittimia (mm. mandoliini ja dobro, eli "bensakanisteri, johon on liitetty kitaran kaula", kuten Timo asian ilmaisi), mutta eipä hyvään settiin välttämättä muuta tarvitakaan.
Ohjelmisto koostui lähinnä Kuosmasen ja Trio Niskalaukauksen materiaalista, jälkimmäisen ollessa ehkä pienenä enemmistönä. Eipä voi muuta kuin todeta, että hienosti materiaali taipui tällaiselle kokoonpanolle. Sovitukset olivat ainakin minun korvaani onnistuneita ja pienen tilan suhteellisen pieni vahvistuksentarve takasi, että kokonaisuus kuulosti melkoisen miellyttävältä. Tietenkin tällainen baariympäristö ei mitään täydellistä nautintoa tarjoa, kiitos tupakansavun ja känniääliöiden, jotka keskittyvät vain huutamaan ja juomaan kaljaa esiintyjistä piittaamatta.
Esitetyn materiaalin "spektri" oli suhteellisen laaja Kuosmasen kevyehköstä (säveleltään, ei välttämättä sanomaltaan) "Pieni sydän"-kappaleesta mm. Marja Mattlarin synkän kauniiseen ja pysäyttävään "Lintu"-kappaleeseen. Kokonaisuus oli kuitenkin hiukan tummaan päin kallellaan ja tämän kaltainen musiikki tuntui tällaiselle kielisoitinkokoonpanolle taipuvan hienosti. Tällainen sitä vaan aina saa ajattelemaan, kuin monipuolista raskaampi musiikki voikaan olla. Monikaan tusinapoppisbiisi ei kovin helposti mukaudu erilaisiin sovituksiin ja esim. tällaiselle soittimistolle. Lähinnä niistä tulee auttamatta huumoripläjäyksiä, kuten esim. sinänsä hieno Children of Bodomin versio Britney Spearsin "Oops I did it again"-biisistä.
Keikan kohokohdat olivat minulle kappaleet "Lintu", "Tulkaa kotiin" ja "Suojelusenkeli". Kaikki melkoisen synkemmän puoleisia, mutta kuitenkaan mikään näistä ei ole herrojen omaa tuotantoa.
"Lintu" on siis alunperin laulaja-lauluntekijä Marja Mattlarin teos, jonka Niskalaukaus nosti laajempaan tietoisuuteen levyttämällä sen "Itku pitkästä ilosta"-levylleen päätösraidaksi. Tämä kappale kuuluu ehdottomasti suomalaisen musiikin helmien joukkoon. Täydellisyyttä hipova teos, jota kauniimmin ei kuolemasta voisi enää kirjoittaa. Tämä kappale vain "kolahti" minuun syvästi heti ensi kuulemalla. Toiveeni olisi, että tämä kappale soitettaisiin hautajaisissani, kun minun on joskus aika tämä maailma jättää taakseni. Tällä kyseisellä keikalla kuulin kolmannen version tästä kappaleesta, aikaisempien ollessa Niskalaukauksen levyversio ja Heinola Sinfonietan kanssa esitetty (täälläkin oltiin paikanpäällä). Kaikki ovat toimineet ja en voi kieltää että silmäkulma ei hiukan olisi kostunut joka kerralla.
"Tulkaa kotiin" on Eino Leinon tekstiä ja Niskalaukaus on sen levyttänyt "Surupuku"-singlen b-puolelle. Tästä vain lyhyesti, että kyllä toimi ja osaavat sitä muutkin kuin Vesa-Matti Loiri Eino Leinoa tulkita.
"Suojelusenkeli" on lähes kaikkien tuntema P.J. Hannikaisen säveltämä virsi. Siis se, joka alkaa "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie". Tästähän on Sakari Kuosmanen jo aikoja sitten tehnyt oman raskaamman versionsa. Tälläkin kokoonpanolla kyseinen teos oli varsin vaikuttava. Samainen kokoonpano esitti tämän kappaleen myös alkuvuodesta aasian tsunamin tukikonsertissa ja siihen tilanteeseen tämä oli loistavasti sopiva valinta. Esitys sai silloin koko Hartwall-areenan hiljaiseksi ja sama tapahtui myös nyt ravintolaympäristössä. Hieno tulkinta, joka kolahtaa jopa tällaiseen uskonnollisuutta vierastavaan. Tästä kappaleesta löytyy muuten mielenkiintoinen tulkinta myös Viikatteen "Vuoden synkin juhla"-levyltä, joka on yksi parhaista koskaan tehdyistä joululevyistä. Siinä äänessä on Kotiteollisuuden Jouni Hynynen.
Tällaiset siis olivat tunnelmat tuosta keikasta. Rahoille tuli hyvin vastinetta. Tulevana perjantaina onkin sitten edessä Nightwishin keikka Hartwall-areenalla. Siitä lienee pienimuotoisuus kaukana, mutta odotan silti ihan miellyttävää kokemusta.
torstai 6. lokakuuta 2005
Taistelu hävittiin, mutta sota jatkuu
No eipä tullut minään yllätyksenä, että eduskunta hyväksyi uuden tekijänoikeuslain. Mediayhtiöt saivat mitä halusivat, mutta onneksi eivät ihan niin helposti kuin ehkä aluksi odottivat. Luulen että tätä lakia yritettiin saada läpi ilman suurempaa huomiota, mutta nytpä se sitten nousikin yllättävän aktivismin tai masinoinnin, riippuen näkökannasta, ansiosta. Henkilökohtainen mielipiteeni yhäkin on, että metsään mentiin ja pahasti.
Vaikka nyt sanottiinkin, että hallituksen pitää seurata lain vaikutuksia kuluttajan oikeuksiin, niin luulenpa että aika hiljaista on. Muutamaa suurpiraattia kun saadaan syytettyä, niin Teosto rummuttaa lain onnistumista (vaikka vanhakin laki olisi tähän jo riittänyt) ja sitten todetaan kaiken olevan hyvin. Kulttuuriministerille luvataan mukava suojatyöpaikka Teostossa sitten kun ei enää edustajanpaikkaa irtoa ja pitää pienellä kansanedustajan eläkkeellä ruveta elämään. Osa rivikansanedustajista saadaan unohtamaan asia lähettämällä aina kutsu vip-tilaisuuksiin (rajattomasti ruokaa ja varsinkin juomaa) esim. Emma-gaalan tapaisten tapahtumien yhteydessä. Ja Jyrki Kasvi leimataan viherpiipertäjä-nörtti-hörhöksi, jonka tuomiopäivän maalailuja ei tarvitse noteerata.
Mielenkiintoista on ollut seurata artistien kommentteja asian suhteen. Useimmat ovat tuntuneet puoltavan lakia täydestä sydämestään tutustumatta edes lakiin kunnolla. Lähes aina on sanottu, että hyvä että vihdoin saadaan nettilataus kitkettyä. Mutta nythän tilanne on nimenomaan niin, että nettilataus ei tule jatkossakaan olemaan rikos (tosin korvauksiin voi joutua), toisin kuin laillisesti hankitusta äänitteestä kopion tekeminen omaan käyttöön, josta voinee tulla jopa linnaa.
Itseäni on ihmetyttänyt myös lain puolustajien yritys leimata kaikki vastustajat pelkästään pahoiksi piraateiksi, jotka vain haluavat hyötyä toisten työstä ilmaiseksi. Tästähän ei todellakaan ole ollut kyse. Toki mielenosoittajien joukkoon mahtui myös Ville Warettajia, jotka eivät lyhyen elämänsä aikana ole tottuneet musiikistaan ja elokuvistaan maksamaan, kun kerran "kaiken saa netistä". Mutta enimmäkseen vastustajat ovat kyllä olleet asiallisia ja tuoneet esiin oikeita ongelmia uudessa lainsäädännössä.
Mielenkiintoista on seurata miten lakia aletaan valvomaan. Mitä tehdään esim. tälle blogille, jossa on jo kerrottu yhden kopiosuojauksen kiertämisestä? Pitääkö kaikki lehdet (esim. Mikrobitit ja Pelit) poistaa kirjastoista, sillä niissä on kerrottu kopiosuojausten kiertämisestä?
Aionpa tässä taas lisätä tulevaisuudessa mahdollisesti laitonta sisältöä ja kertoa mitä aion tehdä oman DVD-kokoelmani muutamille levyille. Jos siis luet tätä tekstiä vuoden 2005 jälkeen, niin seuraava tieto on silloin laitonta ja sinun pitää lainkuuliaisena kansalaisena tehdä minusta rikosilmoitus.
Olipa kerran aika, jolloin DVD-järjestelmä otti ensimmäisiä askeliaan. Suuressa, Mahtavassa, Kaiken Hyvän ja Demokratian Tuojassa, Amerikan Yhdysvalloissa tämä järjestelmä lähti leviämään ennätyksellisesti. Samaan aikaan täällä syrjäisessä, kylmässä ja köyhässä kotimaassamme vasta heräiltiin tämän uuden tekniikan aamunkoittoon. Laitteita oli toki saatavilla kovaan hintaan kaupasta, mutta sisältöä näihin ihmekoneisiin ei juuri kauppojen hyllyiltä löytynyt.
Kova oli hinku elokuvaharrastajilla saada käsiinsä tätä uutta tekniikkaa, mutta mediayhtiötpä suuressa viisaudessaan jakoivat maailman aluekoodeihin, jotta paremmin voisivat kontrolloida milloin missäkin heidän sisällöstänsä päästäisiin nauttimaan. Sinänsä kyseessä oli tyhmä veto, joka hidasti hiukan DVD-tekniikan läpimurtoa ja siten pienensi mediayhtiöiden tuloja. Nykyisin tämä virhe enimmäkseen myönnetään ja elokuvat julkaistaan kaikilla alueilla yhdenaikaisesti tehden aluekoodeista täysin turhia. Mutta eipä mennä asioiden edelle.
Jotta uusille laitteille olisi saanut sisältöä, oli harrastajien keksittävä keinoja aluekoodien kiertämiseksi. Tähän auttoi DVD-soittimien modifiointi siten, että ne lakkasivat välittämästä aluekoodeista. Tämäpä avasi elokuvaharrastajille mahdollisuuden hyödyntää oman maan ulkopuolista tarjontaa. Luottokortin omaavat tilasivat itse levynsä maailmalta ja loput ostivat niitä paikallisista pienistä elokuvakaupoista, jotka monet itse toivat myymänsä levyt maahan. Kaikki tämä tapahtui täysin laillisesti ja yhteiskuntaa ja tuottajia tulojen ja verojen muodossa hyödyttäen. Olihan kyseessä kuitenkin täysin alkuperäiset tuotteet, eikä mitkään Tallinnan piraattituotteet. No, kohta ovat nämä ajat ohi ja modattujen laitteiden ja import-elokuvien kauppa siirtyy huumekaupan kaltaiseksi maan alle.
Sittenpä päästäänkin siihen hetkeen, kun minusta oli tuleva, vastoin silloista tietämystäni, rikollinen. Meninpä nimittäin hankkimaan rehellisellä työllä tienaamillani rahoilla modifioidun DVD-soittimen. Kun kotimaasta en sisältöä laitteelleni vielä tuolloin saanut, tilasin itse elokuvia kotimaan rajojen ulkopuolelta. Hyllyyn kerkisikin kertyä joitain kymmeniä import-tuotteita, ennen kuin kotimaan tarjonta alkoi päästä vauhtiin.
Noista ajoista on hyllyyn ehtinyt kertyä jo sadoissa laskettava määrä elokuvia, joista siis enemmistö ihan kotimaisia tai eurooppalaisia julkaisuja. Mutta alkuaikojen import-levyjä kuitenkin joukossa on, jopa sellaisia mitä ei täällä ole vieläkään julkaistu. Mutta nytpä ensimmäinen DVD-soittimeni, joka siis on modifioitu, on alkanut näyttämään ikääntymisen merkkejä. Vaikka omistankin yhteensä viisi DVD-toistoon kykenevää laitetta, on tuo ainoa joka pystyy näitä muutamia levyjä näyttämään. Jotain pitäisi siis asian korjaamiseksi keksiä.
Törmäsinpä sattumalta näppärään pikku sovellukseen nimeltään DVDShrink, jolla saa näppärästi otettua levyistä kopiot ja samalla poistettua aluekoodirajoitukset. Vielä kun Saksasta sai halvalla tyhjiä DVD+R-levyjä, niin päätinpä sitten aloittaa projektin levyjeni kopioimiseksi sellaiseen muotoon, että voisin niiden katselemista jatkossakin harrastaa omistamillani laitteilla.
Tämän kirjoitushetkellä toimintani on täysin laillista. Ainoa rike tuossa on noiden tyhjien levyjen hankkiminen Saksasta (yksi DVD-laitteistani on tallentava, joten levyt on hankittu lähinnä tv-ohjelmien tallentamista varten) eikä niistä siten ole mennyt kasettimaksua hyvityksenä kopiontikäytöstä. Tulevaisuudessa olen kuitenkin paha rikollinen ja kuulun kaltereiden taakse. Annanhan tässä vinkkejä miten muutkin voivat rikkoa lakia. Melkein siis sama asia kuin huumeiden jakamien koulun nurkalla lapsille. Jos imuroisin nuo samat elokuvat verkosta ja polttaisin ne vielä kotimaasta hankitulle kasettimaksulliselle DVD-levylle, niin sittenpä en olisikaan enää viisaiden lainsäätäjiemme mielestä tehnyt juuri mitään pahaa.
Näinkös sitä tekijöiden oikeutta korvauksiin tehdystä työstä puolustetaan, suosimalla lataamista verkosta? Ei tätä kyllä pienillä insinöörinaivoilla pysty ymmärtämään. Välillä vain ajattelee, että ehkä muutamat äärijärjestöt ovat oikeassa sanoessaan länsimaisen yhteiskunnan olevan niin mätä, että se ei ansaitse elää. En ehkä ole samaa mieltä siitä mitä heillä on tarjota tilalle, mutta ehkä boottaus (esim. globaalin ydinsodan muodossa) tekisi tälle pallolle ainoastaan hyvää.
Vaikka nyt sanottiinkin, että hallituksen pitää seurata lain vaikutuksia kuluttajan oikeuksiin, niin luulenpa että aika hiljaista on. Muutamaa suurpiraattia kun saadaan syytettyä, niin Teosto rummuttaa lain onnistumista (vaikka vanhakin laki olisi tähän jo riittänyt) ja sitten todetaan kaiken olevan hyvin. Kulttuuriministerille luvataan mukava suojatyöpaikka Teostossa sitten kun ei enää edustajanpaikkaa irtoa ja pitää pienellä kansanedustajan eläkkeellä ruveta elämään. Osa rivikansanedustajista saadaan unohtamaan asia lähettämällä aina kutsu vip-tilaisuuksiin (rajattomasti ruokaa ja varsinkin juomaa) esim. Emma-gaalan tapaisten tapahtumien yhteydessä. Ja Jyrki Kasvi leimataan viherpiipertäjä-nörtti-hörhöksi, jonka tuomiopäivän maalailuja ei tarvitse noteerata.
Mielenkiintoista on ollut seurata artistien kommentteja asian suhteen. Useimmat ovat tuntuneet puoltavan lakia täydestä sydämestään tutustumatta edes lakiin kunnolla. Lähes aina on sanottu, että hyvä että vihdoin saadaan nettilataus kitkettyä. Mutta nythän tilanne on nimenomaan niin, että nettilataus ei tule jatkossakaan olemaan rikos (tosin korvauksiin voi joutua), toisin kuin laillisesti hankitusta äänitteestä kopion tekeminen omaan käyttöön, josta voinee tulla jopa linnaa.
Itseäni on ihmetyttänyt myös lain puolustajien yritys leimata kaikki vastustajat pelkästään pahoiksi piraateiksi, jotka vain haluavat hyötyä toisten työstä ilmaiseksi. Tästähän ei todellakaan ole ollut kyse. Toki mielenosoittajien joukkoon mahtui myös Ville Warettajia, jotka eivät lyhyen elämänsä aikana ole tottuneet musiikistaan ja elokuvistaan maksamaan, kun kerran "kaiken saa netistä". Mutta enimmäkseen vastustajat ovat kyllä olleet asiallisia ja tuoneet esiin oikeita ongelmia uudessa lainsäädännössä.
Mielenkiintoista on seurata miten lakia aletaan valvomaan. Mitä tehdään esim. tälle blogille, jossa on jo kerrottu yhden kopiosuojauksen kiertämisestä? Pitääkö kaikki lehdet (esim. Mikrobitit ja Pelit) poistaa kirjastoista, sillä niissä on kerrottu kopiosuojausten kiertämisestä?
Aionpa tässä taas lisätä tulevaisuudessa mahdollisesti laitonta sisältöä ja kertoa mitä aion tehdä oman DVD-kokoelmani muutamille levyille. Jos siis luet tätä tekstiä vuoden 2005 jälkeen, niin seuraava tieto on silloin laitonta ja sinun pitää lainkuuliaisena kansalaisena tehdä minusta rikosilmoitus.
Olipa kerran aika, jolloin DVD-järjestelmä otti ensimmäisiä askeliaan. Suuressa, Mahtavassa, Kaiken Hyvän ja Demokratian Tuojassa, Amerikan Yhdysvalloissa tämä järjestelmä lähti leviämään ennätyksellisesti. Samaan aikaan täällä syrjäisessä, kylmässä ja köyhässä kotimaassamme vasta heräiltiin tämän uuden tekniikan aamunkoittoon. Laitteita oli toki saatavilla kovaan hintaan kaupasta, mutta sisältöä näihin ihmekoneisiin ei juuri kauppojen hyllyiltä löytynyt.
Kova oli hinku elokuvaharrastajilla saada käsiinsä tätä uutta tekniikkaa, mutta mediayhtiötpä suuressa viisaudessaan jakoivat maailman aluekoodeihin, jotta paremmin voisivat kontrolloida milloin missäkin heidän sisällöstänsä päästäisiin nauttimaan. Sinänsä kyseessä oli tyhmä veto, joka hidasti hiukan DVD-tekniikan läpimurtoa ja siten pienensi mediayhtiöiden tuloja. Nykyisin tämä virhe enimmäkseen myönnetään ja elokuvat julkaistaan kaikilla alueilla yhdenaikaisesti tehden aluekoodeista täysin turhia. Mutta eipä mennä asioiden edelle.
Jotta uusille laitteille olisi saanut sisältöä, oli harrastajien keksittävä keinoja aluekoodien kiertämiseksi. Tähän auttoi DVD-soittimien modifiointi siten, että ne lakkasivat välittämästä aluekoodeista. Tämäpä avasi elokuvaharrastajille mahdollisuuden hyödyntää oman maan ulkopuolista tarjontaa. Luottokortin omaavat tilasivat itse levynsä maailmalta ja loput ostivat niitä paikallisista pienistä elokuvakaupoista, jotka monet itse toivat myymänsä levyt maahan. Kaikki tämä tapahtui täysin laillisesti ja yhteiskuntaa ja tuottajia tulojen ja verojen muodossa hyödyttäen. Olihan kyseessä kuitenkin täysin alkuperäiset tuotteet, eikä mitkään Tallinnan piraattituotteet. No, kohta ovat nämä ajat ohi ja modattujen laitteiden ja import-elokuvien kauppa siirtyy huumekaupan kaltaiseksi maan alle.
Sittenpä päästäänkin siihen hetkeen, kun minusta oli tuleva, vastoin silloista tietämystäni, rikollinen. Meninpä nimittäin hankkimaan rehellisellä työllä tienaamillani rahoilla modifioidun DVD-soittimen. Kun kotimaasta en sisältöä laitteelleni vielä tuolloin saanut, tilasin itse elokuvia kotimaan rajojen ulkopuolelta. Hyllyyn kerkisikin kertyä joitain kymmeniä import-tuotteita, ennen kuin kotimaan tarjonta alkoi päästä vauhtiin.
Noista ajoista on hyllyyn ehtinyt kertyä jo sadoissa laskettava määrä elokuvia, joista siis enemmistö ihan kotimaisia tai eurooppalaisia julkaisuja. Mutta alkuaikojen import-levyjä kuitenkin joukossa on, jopa sellaisia mitä ei täällä ole vieläkään julkaistu. Mutta nytpä ensimmäinen DVD-soittimeni, joka siis on modifioitu, on alkanut näyttämään ikääntymisen merkkejä. Vaikka omistankin yhteensä viisi DVD-toistoon kykenevää laitetta, on tuo ainoa joka pystyy näitä muutamia levyjä näyttämään. Jotain pitäisi siis asian korjaamiseksi keksiä.
Törmäsinpä sattumalta näppärään pikku sovellukseen nimeltään DVDShrink, jolla saa näppärästi otettua levyistä kopiot ja samalla poistettua aluekoodirajoitukset. Vielä kun Saksasta sai halvalla tyhjiä DVD+R-levyjä, niin päätinpä sitten aloittaa projektin levyjeni kopioimiseksi sellaiseen muotoon, että voisin niiden katselemista jatkossakin harrastaa omistamillani laitteilla.
Tämän kirjoitushetkellä toimintani on täysin laillista. Ainoa rike tuossa on noiden tyhjien levyjen hankkiminen Saksasta (yksi DVD-laitteistani on tallentava, joten levyt on hankittu lähinnä tv-ohjelmien tallentamista varten) eikä niistä siten ole mennyt kasettimaksua hyvityksenä kopiontikäytöstä. Tulevaisuudessa olen kuitenkin paha rikollinen ja kuulun kaltereiden taakse. Annanhan tässä vinkkejä miten muutkin voivat rikkoa lakia. Melkein siis sama asia kuin huumeiden jakamien koulun nurkalla lapsille. Jos imuroisin nuo samat elokuvat verkosta ja polttaisin ne vielä kotimaasta hankitulle kasettimaksulliselle DVD-levylle, niin sittenpä en olisikaan enää viisaiden lainsäätäjiemme mielestä tehnyt juuri mitään pahaa.
Näinkös sitä tekijöiden oikeutta korvauksiin tehdystä työstä puolustetaan, suosimalla lataamista verkosta? Ei tätä kyllä pienillä insinöörinaivoilla pysty ymmärtämään. Välillä vain ajattelee, että ehkä muutamat äärijärjestöt ovat oikeassa sanoessaan länsimaisen yhteiskunnan olevan niin mätä, että se ei ansaitse elää. En ehkä ole samaa mieltä siitä mitä heillä on tarjota tilalle, mutta ehkä boottaus (esim. globaalin ydinsodan muodossa) tekisi tälle pallolle ainoastaan hyvää.
Viikonlopun kulttuuripläjäys jälleen
Hetken on taas tämä blogi saanut olla rauhassa. Päivät kun jo muutenkin istuu koneen ääressä ja illat sitten lueskelee läpi kaikkia mahdollisia tietolähteitä tähän uuteen tekijänoikeusasiaan liittyen, niin eipä ole jaksanut enää tänne kirjoitella.
Viikonloppuna tuli taas harrastettua ihan elävää kulttuuria. Kävin teatterissa katsomassa Mobile horror näytelmän. Sinänsä kyseessä oli vielä erikoinen tapahtuma, että näin tämän näytelmän jo toistamiseen. Ensimmäinen kerta oli työpaikan tarjoamana ja tämä toinen ihan itsekseen (tosin lähdin mukaan lähinnä seuraksi).
Eipä ollut ollenkaan hullumpaa, sillä kyseessä on todella katsomisen arvoinen näytelmä ja se kesti hyvin toisenkin katsomiskerran. Aivan kuten elokuvissakin, mahdollistaa toinen katselukerta aivan erilaisen syventymisen sisältöön. Sitä vain huomaa paljon sellaista, mikä ensimmäisellä kerralla menee ohi.
Mikäli et ole missään törmännyt, niin Mobile horror on pieneen it-yritykseen sijoittuva tarina. En ala tässä sisältöä enemmin kertoilemaan (kannattaa käydä itse katsomassa), mutta täytyypä sanoa, että jos on yhtään kokemusta it-alasta, niin tarina sisältää pelottavankin tuttuja asioita ja henkilöhahmoja. Mutta tämä katselukerta todisti senkin (lähinnä niiden ihmisten toimesta, joiden kanssa siellä olin), että myös alan ulkopuoliset ihmiset voivat tarinasta nauttia. Vaikka tarina onkin hyvin humoristinen, niin se pitää kuitenkin sisällään monia mietityttämään pistäviä ajatuksia. Suosittelen.
Kulttuuriviikonloput vain jatkuvat, sillä huomenna pitäisi mennä katsastamaan Sakari Kuosmanen ja Timo Rautiainen akustispainotteisella pienellä keikalla. Varmaan tästäkin on ihan asiallinen setti tulossa.
Viikonloppuna tuli taas harrastettua ihan elävää kulttuuria. Kävin teatterissa katsomassa Mobile horror näytelmän. Sinänsä kyseessä oli vielä erikoinen tapahtuma, että näin tämän näytelmän jo toistamiseen. Ensimmäinen kerta oli työpaikan tarjoamana ja tämä toinen ihan itsekseen (tosin lähdin mukaan lähinnä seuraksi).
Eipä ollut ollenkaan hullumpaa, sillä kyseessä on todella katsomisen arvoinen näytelmä ja se kesti hyvin toisenkin katsomiskerran. Aivan kuten elokuvissakin, mahdollistaa toinen katselukerta aivan erilaisen syventymisen sisältöön. Sitä vain huomaa paljon sellaista, mikä ensimmäisellä kerralla menee ohi.
Mikäli et ole missään törmännyt, niin Mobile horror on pieneen it-yritykseen sijoittuva tarina. En ala tässä sisältöä enemmin kertoilemaan (kannattaa käydä itse katsomassa), mutta täytyypä sanoa, että jos on yhtään kokemusta it-alasta, niin tarina sisältää pelottavankin tuttuja asioita ja henkilöhahmoja. Mutta tämä katselukerta todisti senkin (lähinnä niiden ihmisten toimesta, joiden kanssa siellä olin), että myös alan ulkopuoliset ihmiset voivat tarinasta nauttia. Vaikka tarina onkin hyvin humoristinen, niin se pitää kuitenkin sisällään monia mietityttämään pistäviä ajatuksia. Suosittelen.
Kulttuuriviikonloput vain jatkuvat, sillä huomenna pitäisi mennä katsastamaan Sakari Kuosmanen ja Timo Rautiainen akustispainotteisella pienellä keikalla. Varmaan tästäkin on ihan asiallinen setti tulossa.
perjantai 30. syyskuuta 2005
Masinointia ja protestointia
On tämä tekijänoikeuslakiasia paisunut melkoisen suureksi (toisaalta
hyvä niin). Puolin ja toisin syytellään masinoinnista ja väärän
informaation jakamisesta.
Yhtä asiaa en oikein ymmärrä. Nimittäin sitä, että nyt tästä asiasta on
onnistuttu tekemään jo artistien ja kuluttajien välinenkin asia. Minä
kun luulin, että pahiksia tässä jutussa ovat mediayhtiöt. Hirveästi
uhotaan, että jos artistin nimi löytyy yhdeltäkään listalta, niin heti
menee kaikki materiaali ostoboikottiin, oli niillä sitten
kopiosuojauksia tai ei. Itse en ihan näin radikaaleihin toimiin ole valmis.
Minä en oikeastaan vastusta tässä uudessa laissa mitään muuta, kuin
kopiosuojatun materiaalin kopiointikieltoa omaan käyttöön ja
kopiontisuojausten tekniikasta keskustelun rajoitusta. Tämä kun lisää
vain mediayhtiöiden intoa näitä täysin typeriä kapistuksia
muoviläpysköihinsä laittaa. Sen verran boikotoin minäkin, että yhtään
"suojattua" levyä en tule jatkossakaan ostamaan.
Monet ovat boikotoimassa CMX yhtyettä pelkästään sen takia, että A.W
Yrjänän nimi sattui olemaan yhdessä vetoomuksessa ja ovat myös
nettisivuillaan uutta lakia puolustaneet. Kuitenkin pitäisi muistaa,
että yhdeltäkään CMX:n levyltä ei kopiosuojauksia löydy. Ja tämä on
ainoastaan bändin oman aktiivisuuden ansiota. Harva bändi pystyy (tai
edes haluaa) näihin asioihin vaikuttamaan.
Voin kyllä hyvin ymmärtää artistien halua allekirjoittaa vetoomuksia,
vaikka ihan kaikista kohdista ei laissa pitäisikään. Onhan siinä
kuitenkin heidän oikeuksistaan (ja toimeentulostakin) kyse. Tosin pitää
muistaa, että nykyiselläkin lailla voidaan laittomaan verkkojakeluun ja
teollisiin piraattilevyihin puuttua.
En siis edusta tämän lain vastustajien radikaalisiipeä ja aion
jatkossakin ostaa esim. CMX:n suojaamattomia äänitteitä ja käydä
keikoilla. Enkä kyllä sääli ollenkaan teiniwarettajia joille napsahtaa
korvausmaksuja torrent-saittien ylläpitämisestä. Saavat ihan sitä mitä
ansaitsevatkin.
keskiviikko 28. syyskuuta 2005
Sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuuma
Olen viime aikoina yrittänyt aktivoitua enemmän käymään kuutelemassa esiintyviä taiteilijoita livenä ja näin yrittänyt osaltani huolehtia siitä, että musiikillakin voi saada voita leivän päälle. Varsinkin kun musiikkimaailmassa enemmänkin mukana olleet työkaverini ovat yrittäneet kovasti vakuutella, että vaikka keikkapalkkiot eivät suuria olekaan, niin kuitenkin niistä jää prosentuaalisesti enemmän itse artistille kuin levyistä (ovat kyllä myös teoston jäseniä ja sieltä ihan oikeasti rahaa saaneita/saavia).
Viikonloppuna sitten sattui niin hassusti, että edellisessäkin kirjoituksessa mainitussa savolaisessa pikkukunnassa tarjoutui mahdollisuus kuulla suomipunk-legendaa nimeltä Pelle Miljoona. Ja vielä kun tilaisuus tarjosi hyvän tekosyyn mennä tutustumaan paikalliseen juottolaan, niin eihän tuollaisesta voi kieltäytyä. Kyseessähän on mitä mielenkiintoisin kulttuuriantropologinen tutkimuskohde.
Kun emme oikein tienneet mihin aikaan ilonpito on paikallisilla tapana aloittaa, niin paukahdimme paikalle hiukan kymmenen jälkeen. Tämä osoittautui hiukan liian aikaiseksi, mutta saipahan ainakin istumapaikan ja ehti rauhassa tarkkailla ympäristöä ja sen ihmisiä. Ei siis muuta kuin juomaa baaritiskiltä ja odottelemaan rauhassa illan esiintyjää.
Juottola oli sinällään ihan ok. Mitään luksusta ei tietenkään kauheasti ollut, mutta eipä toisaalta kyseessä ollut täydellinen räkäläkään. Illan pääesiintyjän odottelulle taustamusiikkia väänsi levyiltä ihan elävä DJ ja hänen levyvalintansa eivät olleet ollenkaan hassumpia. Mies sentään soitti esim. Dire Straitsin Brothers in Armsin, eikä kansa yhtään protestoinut. Näin ne murenevat stereotypiat, minä kun melkein odotin levyiltä tulevan jotain Elämän valttikortteja.
Hiljalleen paikalle lipui enemmän porukkaa ja sentään siinä joukossa jotkut ennakko-odotukseni osuivat kohdalleen. Joukosta ei toki löytynyt yhtään Hankkijan-lippistä (vain muutamia Karjala-lippiksiä), mutta muuten oli kyllä melkoisen sekalaista joukkoa. Kovin rennon tuntuista tosin, kun baariinkin lähdetään tuuli/veryttelypuvussa. Baaritiskillä täydennystä oluttuoppiini hakiessa edellinen asiakas tilasi kaksi kossukolaa ja kaksi viskipaukkua ja nimenomaan pyysi halvinta mahdollista viskiä. Tämä nosti hymyn kasvoille, sillä vasta kaksi viikkoa sitten olin kavereiden kanssa Tampereella baarissa ja yksi kavereista tilasi 20 euron hintaisen yhden viskipaukun. Tuo yksi viski siis maksoi enemmän kuin tämän toisen tilaajan neljän paukun setti. ;-)
Tarkoitus ei ole tässä mitenkään tuota paikalla ollutta ihmisjoukkoa mollata tai pitää alempiarvoisena. Sitä vain tuollaiset tilanteet ovat tällaiselle kovin keskiluokkaiselle viininlipittelijälle nykyään kovin harvinaisia. Kovinpa nuo ihmisen tuntuivat olevan iloisia, eikä esim. minkäänlaista agressiota vieraita tai muita kanssaihmisiä kohtaan ollut näkyvillä koko iltana.
Mutta aika tarkkaan puolenyön aikoihin alkoi tapahtua ja Pelle Miljoona Rockers-yhtyeensä tukemana nousi lauteille. Kova oli tykitys ja kansa tuntui tykkäävän. Setti oli vahvasti perinnearvoja noudattava (kuka tarvii enemmän kuin kolme sointua?), mutta välillä kuultiin myös hiukan reggaen ja progen suuntaistakin soitantaa. Joukossa oli tietenkin klassikkobiisejä ja kylläpä vain täytyy myöntää, vaikka en Pellen musiikin tai punkin suuri fani olekaan, että varsinkin livenä klasikkoplajäykset kuten "Väkivalta ja päihdeongelma" (se biisi jonka sanan menevät "älkää kysykö mistä johtuu väkivalta") ja tietenkin "Moottoritie on kuuma" ovat mahtavia biisejä. On se vaan hienoja sanoituksia tuo Pelle biiseihinsä saanut väännettyä. Tänä massatuotetun "Ooh Baby"-musiikin aikana tuollaisten kuuleminen on oikein virkistävää.
Esiintymisestä tunsi selkeästi, että niin Pelle kuin bändinsäkin nauttivat esiintymisestä. Mitään suuren artistin elkeitä ei ollut ja yleisön kanssa oltiin hyvin samalla aaltopituudella. Vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään hirveä visuaalinen ilotulitus, niin silti tätä katseli ja kuunteli paljon mieluummin kuin jotain robotti Antti Tuiskua sekunnintarkkoine tanssiajoituksineen. Varsinkin kun bändi soitti ja lauloi oikeasti ilman mitään naurettavia taustanauhoja (kuka oikeasti luulee, että herra Tuisku esim. pystyy virheettömään lauluun niinkin monimutkaisten tanssikuvioiden kanssa ja vielä täysin hengästymättä?).
Kun ei nykyään enää tule liiemmälti harrastettua baareissa notkumista, niin sunnuntaina väsymys oli lähes musertava. Mutta täytyy sanoa että kannatti silti. Tästä on hyvä jatkaa livemusiikkia seuraavan viikon perjantaina Timo Rautiaisen ja Sakari Kuosmasen yhteiskeikalla täällä Jyväskylässä. Ja lokakuussa on sitten vuorossa todellista audiovisuaalista ilotulitusta Nightwishin maailmankiertueen päätöskeikalla Helsingin Hartwall-areenalla. Ja kun tuo Lutakon remonttikin on valmistumassa, niin talven mittaan varmaan tulee sielläkin esiintyjiä käytyä katsomassa.
Vaikka uusi tekijänoikeuslaki varmaan jotenkin tulee minunkin musiikinkulutukseeni vaikuttamaan, niin en minä silti missään nimessä halua kohdistaa vihaani esiintyviä ja musiikkia tekeviä artisteja kohtaan. Täydelliseen boikottiin (ei osteta levyjä, ei käydä keikoilla ja vanhatkin levyt konvertoidaan mp3-muotoon ja sitten myydään alkuperäiset pois) en ole ketään artistia laittamassa (kuten niin moni tuntuu parhaillaan uhoavan tekevänsa), olivat he sitten uudesta laista mitä mieltä tahansa. Lain laatijat ja levy-yhtiöt ovat sitten toinen kokonaan toinen juttu.
PS. Yritän jatkossa kirjoitella vähän lyhyempiäkin tekstejä tänne.
Viikonloppuna sitten sattui niin hassusti, että edellisessäkin kirjoituksessa mainitussa savolaisessa pikkukunnassa tarjoutui mahdollisuus kuulla suomipunk-legendaa nimeltä Pelle Miljoona. Ja vielä kun tilaisuus tarjosi hyvän tekosyyn mennä tutustumaan paikalliseen juottolaan, niin eihän tuollaisesta voi kieltäytyä. Kyseessähän on mitä mielenkiintoisin kulttuuriantropologinen tutkimuskohde.
Kun emme oikein tienneet mihin aikaan ilonpito on paikallisilla tapana aloittaa, niin paukahdimme paikalle hiukan kymmenen jälkeen. Tämä osoittautui hiukan liian aikaiseksi, mutta saipahan ainakin istumapaikan ja ehti rauhassa tarkkailla ympäristöä ja sen ihmisiä. Ei siis muuta kuin juomaa baaritiskiltä ja odottelemaan rauhassa illan esiintyjää.
Juottola oli sinällään ihan ok. Mitään luksusta ei tietenkään kauheasti ollut, mutta eipä toisaalta kyseessä ollut täydellinen räkäläkään. Illan pääesiintyjän odottelulle taustamusiikkia väänsi levyiltä ihan elävä DJ ja hänen levyvalintansa eivät olleet ollenkaan hassumpia. Mies sentään soitti esim. Dire Straitsin Brothers in Armsin, eikä kansa yhtään protestoinut. Näin ne murenevat stereotypiat, minä kun melkein odotin levyiltä tulevan jotain Elämän valttikortteja.
Hiljalleen paikalle lipui enemmän porukkaa ja sentään siinä joukossa jotkut ennakko-odotukseni osuivat kohdalleen. Joukosta ei toki löytynyt yhtään Hankkijan-lippistä (vain muutamia Karjala-lippiksiä), mutta muuten oli kyllä melkoisen sekalaista joukkoa. Kovin rennon tuntuista tosin, kun baariinkin lähdetään tuuli/veryttelypuvussa. Baaritiskillä täydennystä oluttuoppiini hakiessa edellinen asiakas tilasi kaksi kossukolaa ja kaksi viskipaukkua ja nimenomaan pyysi halvinta mahdollista viskiä. Tämä nosti hymyn kasvoille, sillä vasta kaksi viikkoa sitten olin kavereiden kanssa Tampereella baarissa ja yksi kavereista tilasi 20 euron hintaisen yhden viskipaukun. Tuo yksi viski siis maksoi enemmän kuin tämän toisen tilaajan neljän paukun setti. ;-)
Tarkoitus ei ole tässä mitenkään tuota paikalla ollutta ihmisjoukkoa mollata tai pitää alempiarvoisena. Sitä vain tuollaiset tilanteet ovat tällaiselle kovin keskiluokkaiselle viininlipittelijälle nykyään kovin harvinaisia. Kovinpa nuo ihmisen tuntuivat olevan iloisia, eikä esim. minkäänlaista agressiota vieraita tai muita kanssaihmisiä kohtaan ollut näkyvillä koko iltana.
Mutta aika tarkkaan puolenyön aikoihin alkoi tapahtua ja Pelle Miljoona Rockers-yhtyeensä tukemana nousi lauteille. Kova oli tykitys ja kansa tuntui tykkäävän. Setti oli vahvasti perinnearvoja noudattava (kuka tarvii enemmän kuin kolme sointua?), mutta välillä kuultiin myös hiukan reggaen ja progen suuntaistakin soitantaa. Joukossa oli tietenkin klassikkobiisejä ja kylläpä vain täytyy myöntää, vaikka en Pellen musiikin tai punkin suuri fani olekaan, että varsinkin livenä klasikkoplajäykset kuten "Väkivalta ja päihdeongelma" (se biisi jonka sanan menevät "älkää kysykö mistä johtuu väkivalta") ja tietenkin "Moottoritie on kuuma" ovat mahtavia biisejä. On se vaan hienoja sanoituksia tuo Pelle biiseihinsä saanut väännettyä. Tänä massatuotetun "Ooh Baby"-musiikin aikana tuollaisten kuuleminen on oikein virkistävää.
Esiintymisestä tunsi selkeästi, että niin Pelle kuin bändinsäkin nauttivat esiintymisestä. Mitään suuren artistin elkeitä ei ollut ja yleisön kanssa oltiin hyvin samalla aaltopituudella. Vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään hirveä visuaalinen ilotulitus, niin silti tätä katseli ja kuunteli paljon mieluummin kuin jotain robotti Antti Tuiskua sekunnintarkkoine tanssiajoituksineen. Varsinkin kun bändi soitti ja lauloi oikeasti ilman mitään naurettavia taustanauhoja (kuka oikeasti luulee, että herra Tuisku esim. pystyy virheettömään lauluun niinkin monimutkaisten tanssikuvioiden kanssa ja vielä täysin hengästymättä?).
Kun ei nykyään enää tule liiemmälti harrastettua baareissa notkumista, niin sunnuntaina väsymys oli lähes musertava. Mutta täytyy sanoa että kannatti silti. Tästä on hyvä jatkaa livemusiikkia seuraavan viikon perjantaina Timo Rautiaisen ja Sakari Kuosmasen yhteiskeikalla täällä Jyväskylässä. Ja lokakuussa on sitten vuorossa todellista audiovisuaalista ilotulitusta Nightwishin maailmankiertueen päätöskeikalla Helsingin Hartwall-areenalla. Ja kun tuo Lutakon remonttikin on valmistumassa, niin talven mittaan varmaan tulee sielläkin esiintyjiä käytyä katsomassa.
Vaikka uusi tekijänoikeuslaki varmaan jotenkin tulee minunkin musiikinkulutukseeni vaikuttamaan, niin en minä silti missään nimessä halua kohdistaa vihaani esiintyviä ja musiikkia tekeviä artisteja kohtaan. Täydelliseen boikottiin (ei osteta levyjä, ei käydä keikoilla ja vanhatkin levyt konvertoidaan mp3-muotoon ja sitten myydään alkuperäiset pois) en ole ketään artistia laittamassa (kuten niin moni tuntuu parhaillaan uhoavan tekevänsa), olivat he sitten uudesta laista mitä mieltä tahansa. Lain laatijat ja levy-yhtiöt ovat sitten toinen kokonaan toinen juttu.
PS. Yritän jatkossa kirjoitella vähän lyhyempiäkin tekstejä tänne.
Suurin, kaunein ja kallein ei välttämättä ole aina paras
Kuten jo ensimmäisessä kirjoituksessani tänne kerroin, tuli vietettyä edellistä viikonloppua pienessä savolaisessa kunnassa. Viikonlopun aikana tuli hiukan tutustuttua lähemmin (olen ollut ja tulen olemaan kyseisessä kunnassa useamminkin) paikallisten "alkuasukkaiden" elämään.
Vaikka siis kyseessä on pieni kunta, niin sielläpä kuitenkin vielä näytetään elokuvia omasta takaa. Tällainen toiminta lienee jo kovin katoavaista, elokuvien keskittyessä kasvukeskusten multiplex-teattereihin, mutta tässä kunnassa siis toimintaa vielä ainakin toistaiseksi on. Toimintaa näytettiin pyörittävän hiukan harrastelijapohjalta ja "henkilökunta" muodostui paikallisista lukiolaisista.
Elokuvien esityspaikkana toimi paikallinen vanha työväentalo. Siis sellainen kovin idyllinen pieni hirsirakennus varmaan jostain vuodelta "miekka ja kypärä". Salissa oli jostain hankitut vanhat teatteripenkit ja valkokangas oli hyvin korkealla toisessa päätyseinässä. Eli hyvin mielenkiintoinen esitysympäristö Jyväskylän superteatteriin ja omaan kotiteatteriin tottuneelle. Mutta ei pidä antaa ympäristön hämätä.
Täytyypä sanoa, että olipa positiivinen yllätys katsoa elokuvaa tuolla. Vaikka alussa olikin pientä sähläystä trailereiden kanssa (kaikin mahdollisin tavoin väärinpäin olevia filmejä), niin itse illan elokuvan (Mr & Mrs Smith) esitys oli erittäin miellyttävä kokemus. Elokuvaa itsessään en tässä ala enempää kommentoimaan, mutta kyllähän sen mieluummin katsoi kuin turpaansa ottaisi. Vaikka tuolit olivatkin vanhahkot, niin ne olivat oikein mukavat ja kivasti nojallaan, joten korkealla ollut valkokangas osui täydellisesti näkökenttään. Ei siis puutunut takapuoli ja niskat tulleet kipeäksi, toisin kuin esim. koti-kotiseutuni paikallisessa, yleisiltä puitteiltaan paljon hienommassa teatterissa.
Mutta todellinen yllättäjä oli tämän "maalaiskinon" äänentoisto. Jollain ihmeen kaupalla paikkaan oli onnistuttu hankkimaan Dolby Digital äänentoisto ja vieläpä esim. täsmälleen samanlaiset takakanavien kaiuttimet kuin täällä Jyväskylässäkin on käytössä. Kun tätä äänentoistojärjestelmää käytettiin erittäin maltillisella (mutta täysin riittävällä) voimakkuudella ja vanha hirsirakennus loi ympärille loistavan akustiikan, niin ei siinä voinut tällainen jonkinasteisena hifiharrastajanakin itseään pitävä muuta kuin nauttia ja hymyillä leveästi. Elokuvan puhe toistui hienosti ja selvästi, dynamiikkaa löytyi hiljaisiin ja voimakkaimpiinkin ääniin ja kokonaisuutena ääni oli erittäin siisti. Eikä pää tuntunut kertaakaan räjähtävän ja ilma puristuvan ulos keuhkoista matalimpien taajuuksien takia, eikä korkeammat äänet aiheuttaneet ikävää korvan sisäistä "säröääntä", kuten niin monesti käy näissä uusissa superteattereissa.
Aina ei siis suurin, kaunein ja kallein takaa parasta lopputulosta. Laatua voi saada vaatimattomamminkin. Ei voi muuta kuin toivoa, että tällaisella hienolle toiminnalle löytyy tuossa kunnassa tulevaisuutta. Tosin DVD ja kotiteatterit luovat kovaa painetta, sillä monesti tuollainen pikkuteatteri saa elokuvakopionsa vasta suurten jälkeen ja kenties jopa DVD julkaisunkin jälkeen.
Vaikka siis kyseessä on pieni kunta, niin sielläpä kuitenkin vielä näytetään elokuvia omasta takaa. Tällainen toiminta lienee jo kovin katoavaista, elokuvien keskittyessä kasvukeskusten multiplex-teattereihin, mutta tässä kunnassa siis toimintaa vielä ainakin toistaiseksi on. Toimintaa näytettiin pyörittävän hiukan harrastelijapohjalta ja "henkilökunta" muodostui paikallisista lukiolaisista.
Elokuvien esityspaikkana toimi paikallinen vanha työväentalo. Siis sellainen kovin idyllinen pieni hirsirakennus varmaan jostain vuodelta "miekka ja kypärä". Salissa oli jostain hankitut vanhat teatteripenkit ja valkokangas oli hyvin korkealla toisessa päätyseinässä. Eli hyvin mielenkiintoinen esitysympäristö Jyväskylän superteatteriin ja omaan kotiteatteriin tottuneelle. Mutta ei pidä antaa ympäristön hämätä.
Täytyypä sanoa, että olipa positiivinen yllätys katsoa elokuvaa tuolla. Vaikka alussa olikin pientä sähläystä trailereiden kanssa (kaikin mahdollisin tavoin väärinpäin olevia filmejä), niin itse illan elokuvan (Mr & Mrs Smith) esitys oli erittäin miellyttävä kokemus. Elokuvaa itsessään en tässä ala enempää kommentoimaan, mutta kyllähän sen mieluummin katsoi kuin turpaansa ottaisi. Vaikka tuolit olivatkin vanhahkot, niin ne olivat oikein mukavat ja kivasti nojallaan, joten korkealla ollut valkokangas osui täydellisesti näkökenttään. Ei siis puutunut takapuoli ja niskat tulleet kipeäksi, toisin kuin esim. koti-kotiseutuni paikallisessa, yleisiltä puitteiltaan paljon hienommassa teatterissa.
Mutta todellinen yllättäjä oli tämän "maalaiskinon" äänentoisto. Jollain ihmeen kaupalla paikkaan oli onnistuttu hankkimaan Dolby Digital äänentoisto ja vieläpä esim. täsmälleen samanlaiset takakanavien kaiuttimet kuin täällä Jyväskylässäkin on käytössä. Kun tätä äänentoistojärjestelmää käytettiin erittäin maltillisella (mutta täysin riittävällä) voimakkuudella ja vanha hirsirakennus loi ympärille loistavan akustiikan, niin ei siinä voinut tällainen jonkinasteisena hifiharrastajanakin itseään pitävä muuta kuin nauttia ja hymyillä leveästi. Elokuvan puhe toistui hienosti ja selvästi, dynamiikkaa löytyi hiljaisiin ja voimakkaimpiinkin ääniin ja kokonaisuutena ääni oli erittäin siisti. Eikä pää tuntunut kertaakaan räjähtävän ja ilma puristuvan ulos keuhkoista matalimpien taajuuksien takia, eikä korkeammat äänet aiheuttaneet ikävää korvan sisäistä "säröääntä", kuten niin monesti käy näissä uusissa superteattereissa.
Aina ei siis suurin, kaunein ja kallein takaa parasta lopputulosta. Laatua voi saada vaatimattomamminkin. Ei voi muuta kuin toivoa, että tällaisella hienolle toiminnalle löytyy tuossa kunnassa tulevaisuutta. Tosin DVD ja kotiteatterit luovat kovaa painetta, sillä monesti tuollainen pikkuteatteri saa elokuvakopionsa vasta suurten jälkeen ja kenties jopa DVD julkaisunkin jälkeen.
tiistai 27. syyskuuta 2005
Riittäviä teknisiä keinoja?
Keskustelua ja kommentteja uudesta tekijänoikeuslaista on viime päivinä näkynyt lähes kaikkialla, mutta lisäänpä itsekin oman osani soppaan. Tuli nimittäin viikonloppuna tutustuttua hiukan lähemmin asiaan.
Olen jo näiden ns. "kopiosuojausten" ilmestyttyä cd-levyihin (tai eihän näitä voi enää cd-levyiksi oikeastaan sanoa) noudattanut järjestelmällistä linjaa ja ollut ostamatta yhtään tällaista "rikkinäistä" tuotetta. Boikotti on toiminut hyvin, joitain kiinnostavia levyjä on tämän takia kauppan hyllyille jäänyt ja yhtään huonoista tai puuttuvista merkinnöistä johtuvaa vahinko-ostosta ei ole kohdalle sattunut. Niinpä ei ole ollut tarvetta näihin pahemmin tutustua aikaisemmin. Mutta nyt uusi tekijänoikeuslaki sai insinöörimielen kiinnostumaan ja pitihän tästä asiasta hankkia hiukan omiakin kokemuksia. Paremman puoliskon levykokoelmasta sattui löytymään useampikin kopiosuojauksen sisältävä levy, joten ei muuta kuin tutkimaan miten ne käyttäytyvät.
Ensimmäisenä käteen sattui erittäin paljon myyneen suomalaisen naisartistin levy vuodelta 2003. Tämän kun tökkäsi Windows XP kannettavaan, niin hetken näytöllä vilahti teksti "Checking system integrity" ja sitten esiin tupsahtikin aikaisemmin täysin tuntematon soitto-ohjelma ja musiikki alkoi raikaamaan. Eli tuo levy täysin lupaa kysymättä asensi järjestelmään omia osiaan!
Tällainen toimintahan on suorastaan törkeää! En todellakaan hyväksy että levyt asentelevat mitä tykkäävät käyttäjän koneelle. Varsinkin kun tuota sovellusta ei voi mitenkään järkevästi poistaa järjestelmästä (ei näy missään järjestelmän hallintatyökaluissa). Mielestäni tuota tilannetta pitäisi kohdella tietojärjestelmän väärinkäyttönä ja vaatia levy-yhtiötä vastuuseen, tai ainakin korvaamaan ohjelman poistosta aiheutuvat kulut.
Ensimmäisestä järkytyksestä toivuttuani aloin pohtimaan miten tuo oikein noin tapahtui ja tekniikkahan on hyvin yksinkertainen. Tuossa ei käytetä kun Windowsin ominaisuutta ajaa automaattisesti syötettyjen levyjen tietty tiedosto. Ja tämähän voidaan estää aseman asetuksista tai painamalla vasen shift-näppäin pohjaan levyä syötettäessä. Tämä tieto on täysin julkista tietoa, sillä se löytyy Windowsin dokumentaatiosta. Ei siis mitään salatiedettä tässä kohtaa. Ei kun levyä uudestaan koneeseen.
Kuten arvata saattaa, niin eipä hyppinyt soitto-ohjelma nenille ja levy tunnistui kauniisti audio-cd:ksi. Media Player käyntiin ja ei kun levyä konvertoimaan mp3-muotoon. Konversio meni täydellisesti ja levy oli nyt mp3-muodossa kuunneltavissa koneella ja siirrettävissä esim. mp3-soittimeen. Olipas todella huima kopiosuojaus. ;-)
Koska levy oli vuodelta 2003, oli ensimmäinen ajatus tietenkin, että tämä oli näitä ensimmäisiä kopiosuojauksia ja siksi helposti kierrettävissä. Joten ei muuta kuin etsimään uudempaa levyä.
Seuraavaksi sattui käteen tunnetun äskettäin luonnonkatastofissa kuolleen miesartistin levy tältä vuodelta. Ei kun levyä koneeseen, tällä kertaa heti shift-näppäimen kanssa. Yllätys oli suuri, kun levy tunnistui kauniisti audio-cd:ksi ja konvertointi onnistui heti. Ei siis näyttäisi kopiosuojaustekniikka kauhesti kehittyneen. ;-)
Eipä tuossa edellä kuvatussa ole mitään ihmeellistä ja samat huomiot on tehnyt moni ennen minuakin. Mutta tarinan hauska juttu tuleekin vasta siinä, että tuota suojaustekniikkaa kuitenkin pidetään uuden tekijänoikeuslain määrittelemänä "riittävänä teknisenä suojauksena" ja tuon kiertäminen edellä kuvatulla tavalla on jatkossa rikollista. Ja syyllistynpä tässä vielä samalla sitten vielä suurempaan rikokseen kuvaamalla julkisesti miten tuo kierretään, aiheuttaen näin "merkittävää haittaa" tekijänoikeuksien omistajille. Tästäpä onkin sitten rangaistuksena vähintään sakkoja ja maksimissaan vuosi vankeutta.
Mihinkähän unohtui sanan-, mielipiteen- ja ilmaisunvapaus tässä maassa?
En todellakaan kannata piratismia ja mielestäni keinot nettipiratismin karsintaan ovat jo olemassa. Tämä uusi laki on olemassa vain mediayhtiöiden aseman pönkittämiseksi ja kuluttajien sortamiseksi. Uskomatonta että asiaa valmistelleet virkamiehet ovat olleet tämän asian suhteen täysin mediayhtiöiden vietävissä. Ja kenties huomattuaan virheensä ovat vain ottaneet suojautuvan "kyllä me tiedämme paremmin kuin te"- asenteen kaikki kritisoijia kohtaan säilyttääkseen kasvonsa mediayhtiöille päin. Aivan sama mitä näytetään kansalle (jolta kansanedustajien valtuutus tehtäviinsä tulee, jos on päässyt joltain unohtumaan), eihän ne raukat kuitenkaan tällaisesta mitään ymmärrä.
Täysin järjenvastaisesti tässä asiassa on tuntunut toimivan kulttuuriministeri Karpela. Mutta toisaalta pitää ehkä ymmärtää, että jos minustakin olisi netissä saatavissa luvattomasti sinne laitettuja, nuoruusvuosina otettuja rohkeahkoja kuvia, niin varmasti minäkin vallankahvaan päästyäni ajaisin kaikin keinoin sellaisia lakeja ja esityksiä ("törkysivustojen" esto-ohjelmat), joiden sivuvaikutuksina kätevästi voisi pyyhkiä digitaalisia jälkiä omasta menneisyydestään näkymättömiin.
Olen jo näiden ns. "kopiosuojausten" ilmestyttyä cd-levyihin (tai eihän näitä voi enää cd-levyiksi oikeastaan sanoa) noudattanut järjestelmällistä linjaa ja ollut ostamatta yhtään tällaista "rikkinäistä" tuotetta. Boikotti on toiminut hyvin, joitain kiinnostavia levyjä on tämän takia kauppan hyllyille jäänyt ja yhtään huonoista tai puuttuvista merkinnöistä johtuvaa vahinko-ostosta ei ole kohdalle sattunut. Niinpä ei ole ollut tarvetta näihin pahemmin tutustua aikaisemmin. Mutta nyt uusi tekijänoikeuslaki sai insinöörimielen kiinnostumaan ja pitihän tästä asiasta hankkia hiukan omiakin kokemuksia. Paremman puoliskon levykokoelmasta sattui löytymään useampikin kopiosuojauksen sisältävä levy, joten ei muuta kuin tutkimaan miten ne käyttäytyvät.
Ensimmäisenä käteen sattui erittäin paljon myyneen suomalaisen naisartistin levy vuodelta 2003. Tämän kun tökkäsi Windows XP kannettavaan, niin hetken näytöllä vilahti teksti "Checking system integrity" ja sitten esiin tupsahtikin aikaisemmin täysin tuntematon soitto-ohjelma ja musiikki alkoi raikaamaan. Eli tuo levy täysin lupaa kysymättä asensi järjestelmään omia osiaan!
Tällainen toimintahan on suorastaan törkeää! En todellakaan hyväksy että levyt asentelevat mitä tykkäävät käyttäjän koneelle. Varsinkin kun tuota sovellusta ei voi mitenkään järkevästi poistaa järjestelmästä (ei näy missään järjestelmän hallintatyökaluissa). Mielestäni tuota tilannetta pitäisi kohdella tietojärjestelmän väärinkäyttönä ja vaatia levy-yhtiötä vastuuseen, tai ainakin korvaamaan ohjelman poistosta aiheutuvat kulut.
Ensimmäisestä järkytyksestä toivuttuani aloin pohtimaan miten tuo oikein noin tapahtui ja tekniikkahan on hyvin yksinkertainen. Tuossa ei käytetä kun Windowsin ominaisuutta ajaa automaattisesti syötettyjen levyjen tietty tiedosto. Ja tämähän voidaan estää aseman asetuksista tai painamalla vasen shift-näppäin pohjaan levyä syötettäessä. Tämä tieto on täysin julkista tietoa, sillä se löytyy Windowsin dokumentaatiosta. Ei siis mitään salatiedettä tässä kohtaa. Ei kun levyä uudestaan koneeseen.
Kuten arvata saattaa, niin eipä hyppinyt soitto-ohjelma nenille ja levy tunnistui kauniisti audio-cd:ksi. Media Player käyntiin ja ei kun levyä konvertoimaan mp3-muotoon. Konversio meni täydellisesti ja levy oli nyt mp3-muodossa kuunneltavissa koneella ja siirrettävissä esim. mp3-soittimeen. Olipas todella huima kopiosuojaus. ;-)
Koska levy oli vuodelta 2003, oli ensimmäinen ajatus tietenkin, että tämä oli näitä ensimmäisiä kopiosuojauksia ja siksi helposti kierrettävissä. Joten ei muuta kuin etsimään uudempaa levyä.
Seuraavaksi sattui käteen tunnetun äskettäin luonnonkatastofissa kuolleen miesartistin levy tältä vuodelta. Ei kun levyä koneeseen, tällä kertaa heti shift-näppäimen kanssa. Yllätys oli suuri, kun levy tunnistui kauniisti audio-cd:ksi ja konvertointi onnistui heti. Ei siis näyttäisi kopiosuojaustekniikka kauhesti kehittyneen. ;-)
Eipä tuossa edellä kuvatussa ole mitään ihmeellistä ja samat huomiot on tehnyt moni ennen minuakin. Mutta tarinan hauska juttu tuleekin vasta siinä, että tuota suojaustekniikkaa kuitenkin pidetään uuden tekijänoikeuslain määrittelemänä "riittävänä teknisenä suojauksena" ja tuon kiertäminen edellä kuvatulla tavalla on jatkossa rikollista. Ja syyllistynpä tässä vielä samalla sitten vielä suurempaan rikokseen kuvaamalla julkisesti miten tuo kierretään, aiheuttaen näin "merkittävää haittaa" tekijänoikeuksien omistajille. Tästäpä onkin sitten rangaistuksena vähintään sakkoja ja maksimissaan vuosi vankeutta.
Mihinkähän unohtui sanan-, mielipiteen- ja ilmaisunvapaus tässä maassa?
En todellakaan kannata piratismia ja mielestäni keinot nettipiratismin karsintaan ovat jo olemassa. Tämä uusi laki on olemassa vain mediayhtiöiden aseman pönkittämiseksi ja kuluttajien sortamiseksi. Uskomatonta että asiaa valmistelleet virkamiehet ovat olleet tämän asian suhteen täysin mediayhtiöiden vietävissä. Ja kenties huomattuaan virheensä ovat vain ottaneet suojautuvan "kyllä me tiedämme paremmin kuin te"- asenteen kaikki kritisoijia kohtaan säilyttääkseen kasvonsa mediayhtiöille päin. Aivan sama mitä näytetään kansalle (jolta kansanedustajien valtuutus tehtäviinsä tulee, jos on päässyt joltain unohtumaan), eihän ne raukat kuitenkaan tällaisesta mitään ymmärrä.
Täysin järjenvastaisesti tässä asiassa on tuntunut toimivan kulttuuriministeri Karpela. Mutta toisaalta pitää ehkä ymmärtää, että jos minustakin olisi netissä saatavissa luvattomasti sinne laitettuja, nuoruusvuosina otettuja rohkeahkoja kuvia, niin varmasti minäkin vallankahvaan päästyäni ajaisin kaikin keinoin sellaisia lakeja ja esityksiä ("törkysivustojen" esto-ohjelmat), joiden sivuvaikutuksina kätevästi voisi pyyhkiä digitaalisia jälkiä omasta menneisyydestään näkymättömiin.
maanantai 26. syyskuuta 2005
Tästä se lähtee...
...nimittäin tähän uuteen julkaisumediaan tutustuminen.
Tämän blogin perustamiseen johtaneena syynä oli Suomen viisaan eduskunnan kehittelemä tekijänoikeuslain uudistus. Tavoitteena on kirjoitella tänne kokemuksia uuden lain alla elämisestä. Eli varoituksen sana lienee paikallaan. Tulen kirjoittamaan tässä blogissa kopiosuojausten murtamisesta ja omien laillisesti hankkimieni tallenteiden konvertoimisesta esim. mp3-muotoon. Eli täällä käsitellään rikollista toimintaa! Muistakaa täyttää velvollisuutenne kunniallisina kansalaisina ja tehkää kaikista löytämistänne tällaisista kirjoituksista tutkintapyyntä viranomaisille. Sehän on teidän velvollisuutenne tämän vakavan ja vaarallisen rikollisuuden alalajin torjumiseksi, jota omaan käyttöön kopioinniksi kutsutaan.
Tullaan tässä blogissa tosin muutakin ajankohtaista tai vähemmän ajankohtaista puimaan. Katsotaan mitä tästä kehittyy.
Lähipäivinä varmaan virittelen tätä kokonaisuutta hiukan samalla kun tutustun tämän järjestelmän toimintaan. Lisäksi tavoitteena on kirjoitella kenties useammalle päivälle jaettuna viime viikonlopun tapahtumista pienessä alle 10000 asukkaan savolaiskylässä. Lupaan että tämä tarina tulee sisältämään kopiosuojausasiaa, elokuvia, musiikkia ja paikallisten alkuasukkaitten tapoihin tutustumista.
Tämän blogin perustamiseen johtaneena syynä oli Suomen viisaan eduskunnan kehittelemä tekijänoikeuslain uudistus. Tavoitteena on kirjoitella tänne kokemuksia uuden lain alla elämisestä. Eli varoituksen sana lienee paikallaan. Tulen kirjoittamaan tässä blogissa kopiosuojausten murtamisesta ja omien laillisesti hankkimieni tallenteiden konvertoimisesta esim. mp3-muotoon. Eli täällä käsitellään rikollista toimintaa! Muistakaa täyttää velvollisuutenne kunniallisina kansalaisina ja tehkää kaikista löytämistänne tällaisista kirjoituksista tutkintapyyntä viranomaisille. Sehän on teidän velvollisuutenne tämän vakavan ja vaarallisen rikollisuuden alalajin torjumiseksi, jota omaan käyttöön kopioinniksi kutsutaan.
Tullaan tässä blogissa tosin muutakin ajankohtaista tai vähemmän ajankohtaista puimaan. Katsotaan mitä tästä kehittyy.
Lähipäivinä varmaan virittelen tätä kokonaisuutta hiukan samalla kun tutustun tämän järjestelmän toimintaan. Lisäksi tavoitteena on kirjoitella kenties useammalle päivälle jaettuna viime viikonlopun tapahtumista pienessä alle 10000 asukkaan savolaiskylässä. Lupaan että tämä tarina tulee sisältämään kopiosuojausasiaa, elokuvia, musiikkia ja paikallisten alkuasukkaitten tapoihin tutustumista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)