Ennen kaikki oli paremmin?

Minä vihaan ihmisiä, jotka ovat pelkästään negatiivisia ja löytävät kaikesta aina vain valitettavaa. Pahimpia ovat ne, joiden vakioelämänasenne on kaikkeen, että "ennen oli kaikki aina paremmin".

Eipäs nyt kuitenkaan mennä liikaa taaksepäin, sillä kun ihminen laskeutui puusta ja muutti luoliin asumaan ja metsästi mammutteja elääkseen, oli elämä varmaan niin mukavaa ja helppoa, että eihän sitä nykyihminen voi oikein ymmärtääkään kaiken nykyisen kurjuuden ja kärsimyksen keskellä. Itse asiassa ihmetyttää mikä mielenhäiriö sai ihmisen tekemään tuon virheen puusta laskeutumiseen, sillä varmasti siellä puussa elämä vasta helppoa olikin.

Jos nyt vaikka aluksi tutkaillaan ihan näitä oman maamme oloja vaikkapa 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta alkaen. Tämä siitä syystä, että olen parhaillaan kahlaamassa läpi Väinö Linnan "Täällä pohjantähden alla"-eeposta ja se osittain sai minut miettimään tätä suomalaista "valituskulttuuria". Silloin Venäjän valta alkoi täällä olla loppumaisillaan ja erinäisten vaiheiden kautta nuoren isänmaan aurinko alkoi kohota. Suurten talojen isännät käytännössä riistivät torppareitaan maaorjina, halla vei sadot ja nähtiin nälkää ja paleltiin sekä kuoltiin nuorena nykyään helposti parannettaviin tauteihin. Mutta olivathan ihmiset kuitenkin varmaan superonnellisia, sillä ennenhän kaikki oli paremmin, eikö totta?

Sitten tuli hiukan sotia, ensin jakauduttiin kahtia punaisiin ja valkoisiin ja selviteltiin hiukan välejä ja vanhoja riitoja naapureiden kanssa välillä aatteen puolesta ja välillä ihan muuten vaan. Näistä kun oli selvitty, niin sitten heittäydyttiin samaan leiriin Aatu-sedän kanssa ja päätettiin voiman tunnossa ottaa matsia veli venäläisen kanssa. Olihan kaikki niin järjettömän hyvin, että mitäpä siitä, että monista kylistä kaatui suuri osa tietyistä ikäryhmistä ja kaupunkeja pommitettiin. Olihan elämä kuitenkin niin paljon paremmin, eikö totta?

Suomea ei liitetty osaksi Neuvostoliittoa, mutta ei siitä kyllä kaukana oltu. Maastamme tuli Kekkosslovakia ja kaikilla oli pelkästään hauskaa. Ei toki niin hauskaa kuin ennen, sillä silloinhan oli asiat vain paremmin, mutta kuitenkin asiat olivat paremmin kuin nykyään. Mentiin läpi nouskaudet ja lamat ja onnellisuus laski laskemistaan, mutta pitää kuitenkin muistaa, että aina oli kaikki paremmin kuin nyt.

Mitä siis elämämme on nyt? Kyllä meillä tosiaan on elämä kauheaa. Ei ole kuin kaikki mahdolliset maailman tuotteet sadoissa erilaisissa kaupoissa ostettavissa. Enemmistö asuu alle 20 vuotta vanhoissa taloissa, sähkö ja lämmin vesi ovat itsestäänselvyyksiä. Nälkää kyllä tietyt kansanosat näkevät ajoittain, mutta tuskin siihen on suuria joukkoja kuollut miesmuistiin. Koulutustaso ja palkat ovat suhteellisen korkeita ja maailmaa matkustellaan ympäriinsä. On taulu-tv:t, kotiteatterit ja intternetit. Voi tätä tuskan ja kärsimyksen määrää!

Kyllä ennen vain kaikki oli niin paljon paremmin. Kylläpä tosiaan.

PS. Yleinen valituksen aihehan on, että "ennen oli kesät niin paljon aurinkoisempia". No nythän tämä on ihan tilastollisesti osoitettu noin sanovat turhiksi valittajiksi, sillä tämän kesän väitetään olevan lämpimin sataan vuoteen. Kovinpa ovat harvassa sellaiset ihmiset, jotka voivat todistettavasti muistaa tuon sata vuotta sitten olelleen lämpimämmän kesän omakohtaisesti.

Linnoituksen yö, Lappeenranta

Kovin on vähäiseksi käynyt tämä päivitystahti tässä kesällä, mutte se ei suinkaan tarkoita, että mitään ei olisi tullut tehtyä tai ei olisi mitään sanottavaa. Sanottavaa olisi paljonkin ja kenties lähiaikoina tulee kirjoitettua oikein kunnon vuodatus monestakin asiasta mitä on kesän aikana tullut mieleen.

Mutta kesäänhän kuuluvat erilaiset tapahtumat ja niilläpä on tapana usein olla musiikkipitoisia, tietenkin sen lähes pakollisen kalliin oluen kiskomisen huterista muovituopeista lisäksi. Mitään massiivista festarikiertuetta ei ole tullut tehtyä, mutta tulipahan oltua pitkästä aikaa Tampereella Tammerfestin aikaan ja nyt siis Lappeenrannan linnoituksen yössä. Tuosta Tampereen keikasta, jossa siis tuli nähtyä Viikate ja Timo Rautiainen, kirjoittelen varmaan enemmän syyskuussa, kun silloin pitäisi katsastaa tuo Rautiainen vielä Jyväskylän Lutakossa. Mutta nyt keskityn viime lauantain Jean S. ja Yö -yhtyeiden keikkaan Lappeenrannassa. On muuten tullut erinäinen määrä kuvia otettua noilla keikoilla, joten kai tässä jossain vaiheessa pitäisi niistä parhaimpia alkaa keräilemään Flickr:iin kaikkien nähtäville.

Täytyy kyllä myöntää, että Jean S. on keksinyt oikein hyvän konseptin. Otetaan vanhoja Finnhits-klassikoita ja tehdään niihin menevät sovitukset suhteellisen suurelle bändille. Kun show on hyvä, niin keikkaa sitten pukkaakin oikein urakalla varsinkin erilaisista firmojen tilaisuuksista ja tietenkin myös "kansanjuhlilla". Kyseessä on varmaan yksi tämän hetken aktiivisimmin keikkaa tekevistä bändeistä Suomessa. Finnhitsit eivät minuun oikein iske, mutta pakko kuitenkin sanoa, että hienon shown bändi osasi heittää ja kansa näytti keskimäärin viihtyvän oikein hyvin.

Illan pääesiintyjänä olikin sitten Yö. Ja täytyypä sanoa, että siinäpä on hyvin ristiriitaisia ajatuksia minussa herättävä bändi. Sitä ei käy kieltäminen, että kyseessä on yksi suomirockin suurista ja mahtavista, tai dinosauruksista. Bändin matkalle on sattunut huimaa menestystä ja syvääkin syvempiä pohjamutia, mutta silti on vain on eteenpäin porskutettu, vaikkakin alkuperäisestä miehistöstä jäljellä ei enää olekaan kuin laulusolisti Olli Lindholm.

Yli 20 vuoden uralla Yö:lle on kerinnyt kertymään sellainen määrä materiaalia, että ikinä ei enää tarvisi yhtään uutta biisiä tehdä, kuin kenties kokoelmien bonusbiiseiksi, ja siltikään ei tarvisi aina keikoilla soittaa samoja biisejä, niitä pakollisia lukuunottamatta. Ottaen huomioon millaisia hittejä esim. "Joutsenlaulu" (suomirockin "Stairway to Heaven" mielestäni), "Ihmisen poika" ja viimeisimpänä "Rakkaus on lumivalkoinen" ovat olleet, ei varmastikaan ole helppoa lähteä aina uudelle levylle materiaalia kasaamaan. Tästä seuraakin hyvin epätasaista ja yksitoikkoista materiaalia. Omasta mielestäni tämä näkyy parhaiten vertailemalla juuri "Ihmisen poika" ja "Rakkaus on lumivalkoinen" -biisejä. Vaikkakin nuo ovat hyvin toistensa kaltaisia biisejä, niin jotenkin vain minuun henkilökohtaisesti toinen noista iskee aivan kympillä, mutta toinen ei sitten ollenkaan. Jokin ero noissa vain on, jota en pysty täysin selittämään. "Ihmisen poika" vain on rehellisemmän oloinen, sen sanat ja kokonaisuus todella kuulostavat siltä, kuin isä olisi sen kirjoittanut seuratessaan pienen poikansa nukkumista ja samalla pohtien peloissaan mitä pojalla mahtaa elämässään olla edessä. Biisin tunnelma siis toimii ja sopivassa mielentilassa saa silmäkulman hieman kostumaan (jännä ilmiö, jonka muutamat biisit saavat aikaan). "Rakkaus on lumivalkoinen" taas saa minussa aikaan suuren "puistatusreaktion". Biisi vain kuulostaan minun korvaani jotenkin väkinäiseltä ja keinotekoiselta. Sanojen ja musiikin kombinaatio vain ei siinä kohdallani toimi jostain syystä ollenkaan.

Livebändinä Yö on juuri sellainen kuin pitkään kiertäneen bändin voi olettaakin olevan, positiivisessa mielessä. Erittäin ammattitaitoista ja kaikkea turhaa "rock-kukkoilua" kaihtavaa yleisön palvelemista. Mikä tärkeintä, bändistä ei näy merkkiäkään väsymisestä ja hommaan leipääntymisestä, joita esim. toisen Porin lahjan suomirockille, eli Dingon, kaikista udelleenlämmittelyistä on aistittavissa.