Aikakauden loppu

Perjantaina tuli sitten oltua täyteen pakatulla Hartwall-Areenalla todistamassa Nightwishin maailmankiertueen päätöstä. Show oli todella komea, ei mitenkään yllättävä musiikillisesti, mutta visuaalisesti ehkä komeinta mitä maassamme on toistaiseksi saatu aikaan. Valoissa ja pyrotekniikassa ei oltu säästelty, taltioitiinhan tapahtuma sentään DVD:lle, ja noin puolessa välissä keikkaa paljastettu upea viisiosainen videoscreeni oli suorastaan mahtava (sekä kooltaan että näytetyltä sisällöltään). Mutta eipä varmaan osannut kovinkaan moni keikalta poistuessaan arvata, että viimeinen pommi räjähtäisi vasta keikan jälkeen ja tulisi tietoisuuteemme sunnuntaiaamuna.

Aamulla lueskelin hesarista konsertin arvostelua. Eipä tiennytkään arvostelun kirjoittaja vahingossa osuvansa mielenkiintoisella tavalla oikeaan kuvaillessaan Tarja Turusen yksin esittämän "Kuolema tekee taiteilijan" taustalla pyörinyttä kuvakavalkadia "kuin muistokonsertissa esitettäväksi materiaaliksi". Nimittäin kun katsastin hetkeä myöhemmin teksti-tv:tä, niin sielläpä olikin otsikko "Nightwish erotti laulajansa". Tavallaan tästä siis tuli yhdenlaisen Nightwishin muistokonsertti.

Kieltämättä tunne oli tuota otsikkoa lukiessa hiukan omituinen. Mitenkäs tässä nyt näin kävi? Tämän on pakko olla uutisankka? Ehkä verkkosivut on hakkeroitu? Kaikki tuollaiset kysymykset vilahtivat mielessa ja heti oli itse riennettävä yhtyeen kotisivuja lukemaan.

Noin klo 11 sivustolle vielä pääsi, mutta hiukan hitaanlaisesti. Onnistuin kuitenkin saamaan vielä keskustelufoorumin avautumaan ja siellähän jo oli asiasta viestejä ja tilanteen todellisuus vahvistettu. Kellon lähestyessä puolta päivää sivujen latautuminen kävi aina vain vaikeammaksi ja lopulta sivusto ei enää vastannut ollenkaan. Sivusto ylikuormittui totaalisesti, eikä oikein vastaile vielä tätäkään kirjoittaessa.

"Se siitä sitten" oli kyllä ensimmäinen ajatus tämän tapahtuman merkitystä Nightwishille miettiessä. Huhuja Tarjan lähdöstä on liikkunut jo pitkään. Kirjoittipa eräskin ulkomainen metallilehti äskettäin artikkelin, joka sai yhtyeen keskustelupalstalla kummastusta aikaan. Eli pieniä merkkejä siitä, että kaikki ei ole kunnossa on ehkä ilmassa ollut. Totesinpa itsekin aikanaan, kun tämän maailmankiertueen alkua (ja kestoa) uutisoitiin, että toivottavasti ei koidu kohtaloksi.

Mielenkiintoista on ollut seurata keskustelua tapahtuneesta eri nettifoorumeilla. Keskustelijoista erottuu selkeästi kolme ryhmää: Tarjan puolustajat, yhtyeen pidempiaikaiset fanit ja yhtyeen vihaajat. Ensimmäisen ryhmän edustajien kirjoitusten pohjalta heidät voisi profiloida Once-albumin myötä faneiksi tulleiksi, jotka eivät hirveästi yhtyeen historiaa ja taustoja tiedä. He hyökkäävät avoimesti Tuomas Holopaisen ja muiden yhtyeen jäsenten kimppuun, syyttäen heitä tapahtuneesta. Heille Nightwish on yhtä kuin Tarja ja siten nyt täysin tuhoon tuomittu. Pidempiaikaisillekin faneille tapahtunut on tietenkin järkytys, mutta useimmat heistä kuitenkin hetken pähkäiltyään päätyvät siihen, että on syy faniuteen on yhtyeen musiikki. Yhtyeen ydin on kuitenkin Tuomas ja hänen työnsä. Kolmas ryhmä taas on lähinnä häirikköjä, jotka eivät yhtyeen tuotannosta pidä ja nyt sitten nauttivat tilanteesta täysillä ja kääntävät puukkoa haavassa.

Itselleni Nightwish ei ole henki ja elämä. Joitain vuosia sitten vain ajauduin yhtyettä kuuntelemaan ja lähes koko tuotanto on hyllyyn päätynyt ja ahkerassa käytössä ollut. Tämä viimeisin kuvio on toki erittäin ikävä, mutta onneksi mennyttä ei voi pyyhkiä pois. Hienoa musiikkia on vuosien varella tullut ja siitä voidaan nauttia jatkossakin. Olemme toki kuulleet tapahtumasta vain toisen puolen näkemyksen. Ehkä kuulemme vielä Tarjan vastineen, ehkä emme. Jos Tarjasta on todellakin tullut sellainen diiva kuin yhtyeen poikien kirje antaa olettaa, niin mieleen tulee väkisin, että Tarjan aviomies (ja manageri) on tehnyt yhtyeelle Yoko Onot (kannattaa perehtyä Beatlesiin).

On mahtanut tämä maailmankiertue olla kaikille mukana olleille melkoinen kokemus henkisesti ja varmasti ovat tavallaan huojentuneita nyt kun se on vihdoin ohi. Varmasti tämä on ollut raskainta Tuomakselle jolle tämä on jo toinen kerta, kun hyvä ystävä muuttuu mahdottomaksi työkumppaniksi.

Mielenkiintoista on tulevaisuudessa saada käsiinsä konsertista tehtävä DVD. Tämän kaiken jälkeen sitä katsoo kovin eri tavalla kuin ehkä alunperin oli ajatellut. Elämä on tällaista ja joskus ihmisten polut vain lähtevät kulkemaan eri suuntiin. Ei voi muuta kuin toivottaa kaikkea hyvää niin Nightwishille kuin Tarjallekin. Jaksaminen voi olla lähiaikoina kovilla, sillä media varmasti tulee asiaa pyörittelemään.

Politiikka on hienoa!

Taas olen hiukan jäljessä kirjoituksineni, mutta on taas ollut sellaista kiitoa ympäriinsä, että ei ole ollut aikaa kirjoitella.

Tulipa sitten kuluneella viikolla käytyä kuuntelemassa Jyrki J J Kasvin luentoa täällä Jyväskylässä. Otsikkona taisi olla "Luovan anarkian loppu?" ja se käsitteli viimeaikaisia lakikehityksiä mm. teletunnistetietoihin ja tekijänoikeuksiin liittyen. Koska paikallaolijat tuntuivat olevan hyvin perillä asiasta, niin sisällöllisesti mitään uutta ja mullistavaa tuskin kukaan tuolla kuuli. Täyttä asiaa sisältö kuitenkin oli.

Itselleni ehkä mielenkiintoisinta antia olivat pienet tiedonpalaset siitä, miten kansanedustajat näissä lakiesitystoimissaan toimivat. Ja eipä voi sanoa, että luottamukseni poliittiseen päätöksentekoon olisi ainakaan kohentunut. Hauska kuulla, että esim. tätä tekijänoikeuslakia kehitelleessä valiokunnassa oli ihmisiä, jotka eivät ehtineet kunnolla perehtyä asiaan, mutta silti olivat automaattisesti sitä mieltä, että hyvä siitä tulee. Sitten kun loppuvaiheessa saivatkin riittävästi tietoa ja tulivat siihen tulokseen, että eihän tämä olekaan hyvä, eivät kuitenkaan voineet äänestää esitystä vastaan, koska se ei olisi "hyvän politiikanteon tapojen mukaista". Että näin meillä lakeja säädetään...

Tästäpä saatiinkin sitten työpaikalla kova poliittinen väittely aikaiseksi, aiheena yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuudet politiikassa. Mielenkiintoinen oli keskustelu, jossa aiheina oli kaikkea "tämän on kuitenkin paras systeemi vikoineenkin" ja "tarvitaan nykyisen järjestelmän luhistuminen ja vallankumous" väliltä. Tähän liittyen pitäisikin ottaa yhteyttä paikalliseen Vihreän liiton paikallisosastoon ja kysyä pääsisinkö mahdollisesti joihinkin vaaleihin heidän listoilleen (sitoutumattomana tosin), jos selkeästi aikoisin ilmaista seuraavat kantani: Vihreät ovat huonoista vaihtoehdoista vähiten huono ja ydinvoima on toistaiseksi ainut järkevä energiamuoto ja sitä tarvittaisiin pikaisesti lisää (tosin samalla uusien energiamuotojen tutkimusta tukien).

Työkaveri oli sitä mieltä, että vihreät ovat avoimia tällaisille mielipiteille, mutta minä en siihen usko. Niinpä ei ilmeisesti ole tulevissakaan vaaleissa minulle mitään äänestettävää, kun kerran mikään puolue ei sovi minun ajatuksiini. Meillä täällä kun ei eduskuntavaaleissa äänestetä oikeasti ihmisiä vaan puolueita.

Roskalla ja häiriköinnillä mainostaminen

Tänään sitten iski internetin uskomattomimmat ilmiöt oikein kunnolla meikäläiseen. Aamulla oli sähköpostissa lähemmäs sata bounce-viestiä, kun joku venäläinen spammeri oli käyttänyt osoitettani viesteissään. Ja sitten tähän blogiin oli tullut täysin asiaan liittymättömiä kommentteja, joissa vain yritettiin mainostaa linkkejä erinäisiin paikkoihin. No, eipä sitten ole enää ainakaan hetkeen tässä blogissa avointa komentointimahdollisuutta.

Nämä helvetin roskaajat pitäisi saada kuriin. Tämä jos mikä on rikollista toimintaa ja tuon harrastajilla on selkärankaa suurinpiirtein yhtä paljon kuin pussillisessa katkarapuja. Alan tosiaan kannattamaan jonkun ehdottamaa rahastoa, jolla kustannettaisiin itämafialta pikku visiitti ja napakka laukaus 9mm pistoolilla polveen jokaiselle tunnetulle roskapostittajalle ja blogi/wiki-kommenttibottien tekijälle.

Mutta ei tämä häirikkömainonta ole vain internetin ongelma. Alkaa mennä hermot myös puhelinmyyjien kanssa ja postilaatikkoonkin puskee aivan hirveästi paperisaastetta. Nämä kaikki aktiivisen markkinoinnin muodot pitäisi saada kuriin lakikeinoin. Kaikenlainen aktiivinen kohdennettu mainonta pitäisi kieltää kokonaan henkilökohtaisiin puhelimiin ja postiin. Suomen roskapostittajien/puhelinhäiriköiden liitto (oikeasti Suomen suoramarkkinointiliitto, mutta edellinen kuvaa paremmin järjestöä) tietenkin nousisi takajaloilleen, mutta sen voisi samalla julistaa terroristijärjestöksi, eikä kyllä kukaan jäisi kaipaamaan.

En ole kokonaan mainontaa vastaan. Mielestäni tv-, radio- ja tienvarsimainokset ovat ihan ok. Niitä kun ei ole suoraan kohdistettu minulle ja ne on helppo olla noteeraamatta, ellei mainostettava asia kiinnosta. Yleensäkin linjan pitäisi olla asiakaslähtöinen siten, että kun olen kiinnostunut jostain tuotteesta, etsin kyllä siitä tietoa. Tässä sitten astuisi internet kuvioihin ja hyvien kotisivujen merkitys korostuisi.

Elävää musiikkia

Onpa hiukan aikaa siitä, kun tänne on jaksanut kirjoitella. Edellisellä viikolla vaan tuli joka ilta oltua niin väsynyt, että ei kirjoittaminen napannut. Mutta eipä tilitetä.

Perjantaina 7.10 tuli käytyä katsastamassa Sakari Kuosmasen ja Timo Rautiaisen lähes akustinen keikka. "Apumiehinä" mukana olivat myös Jari Huttunen (tuttu mies jo Trio Niskalaukauksesta) ja Peter Engberg. Lavalla ei ollut muuta kuin neljä miestä ja sekalainen setti kielisoittimia (mm. mandoliini ja dobro, eli "bensakanisteri, johon on liitetty kitaran kaula", kuten Timo asian ilmaisi), mutta eipä hyvään settiin välttämättä muuta tarvitakaan.

Ohjelmisto koostui lähinnä Kuosmasen ja Trio Niskalaukauksen materiaalista, jälkimmäisen ollessa ehkä pienenä enemmistönä. Eipä voi muuta kuin todeta, että hienosti materiaali taipui tällaiselle kokoonpanolle. Sovitukset olivat ainakin minun korvaani onnistuneita ja pienen tilan suhteellisen pieni vahvistuksentarve takasi, että kokonaisuus kuulosti melkoisen miellyttävältä. Tietenkin tällainen baariympäristö ei mitään täydellistä nautintoa tarjoa, kiitos tupakansavun ja känniääliöiden, jotka keskittyvät vain huutamaan ja juomaan kaljaa esiintyjistä piittaamatta.

Esitetyn materiaalin "spektri" oli suhteellisen laaja Kuosmasen kevyehköstä (säveleltään, ei välttämättä sanomaltaan) "Pieni sydän"-kappaleesta mm. Marja Mattlarin synkän kauniiseen ja pysäyttävään "Lintu"-kappaleeseen. Kokonaisuus oli kuitenkin hiukan tummaan päin kallellaan ja tämän kaltainen musiikki tuntui tällaiselle kielisoitinkokoonpanolle taipuvan hienosti. Tällainen sitä vaan aina saa ajattelemaan, kuin monipuolista raskaampi musiikki voikaan olla. Monikaan tusinapoppisbiisi ei kovin helposti mukaudu erilaisiin sovituksiin ja esim. tällaiselle soittimistolle. Lähinnä niistä tulee auttamatta huumoripläjäyksiä, kuten esim. sinänsä hieno Children of Bodomin versio Britney Spearsin "Oops I did it again"-biisistä.

Keikan kohokohdat olivat minulle kappaleet "Lintu", "Tulkaa kotiin" ja "Suojelusenkeli". Kaikki melkoisen synkemmän puoleisia, mutta kuitenkaan mikään näistä ei ole herrojen omaa tuotantoa.

"Lintu" on siis alunperin laulaja-lauluntekijä Marja Mattlarin teos, jonka Niskalaukaus nosti laajempaan tietoisuuteen levyttämällä sen "Itku pitkästä ilosta"-levylleen päätösraidaksi. Tämä kappale kuuluu ehdottomasti suomalaisen musiikin helmien joukkoon. Täydellisyyttä hipova teos, jota kauniimmin ei kuolemasta voisi enää kirjoittaa. Tämä kappale vain "kolahti" minuun syvästi heti ensi kuulemalla. Toiveeni olisi, että tämä kappale soitettaisiin hautajaisissani, kun minun on joskus aika tämä maailma jättää taakseni. Tällä kyseisellä keikalla kuulin kolmannen version tästä kappaleesta, aikaisempien ollessa Niskalaukauksen levyversio ja Heinola Sinfonietan kanssa esitetty (täälläkin oltiin paikanpäällä). Kaikki ovat toimineet ja en voi kieltää että silmäkulma ei hiukan olisi kostunut joka kerralla.

"Tulkaa kotiin" on Eino Leinon tekstiä ja Niskalaukaus on sen levyttänyt "Surupuku"-singlen b-puolelle. Tästä vain lyhyesti, että kyllä toimi ja osaavat sitä muutkin kuin Vesa-Matti Loiri Eino Leinoa tulkita.

"Suojelusenkeli" on lähes kaikkien tuntema P.J. Hannikaisen säveltämä virsi. Siis se, joka alkaa "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie". Tästähän on Sakari Kuosmanen jo aikoja sitten tehnyt oman raskaamman versionsa. Tälläkin kokoonpanolla kyseinen teos oli varsin vaikuttava. Samainen kokoonpano esitti tämän kappaleen myös alkuvuodesta aasian tsunamin tukikonsertissa ja siihen tilanteeseen tämä oli loistavasti sopiva valinta. Esitys sai silloin koko Hartwall-areenan hiljaiseksi ja sama tapahtui myös nyt ravintolaympäristössä. Hieno tulkinta, joka kolahtaa jopa tällaiseen uskonnollisuutta vierastavaan. Tästä kappaleesta löytyy muuten mielenkiintoinen tulkinta myös Viikatteen "Vuoden synkin juhla"-levyltä, joka on yksi parhaista koskaan tehdyistä joululevyistä. Siinä äänessä on Kotiteollisuuden Jouni Hynynen.

Tällaiset siis olivat tunnelmat tuosta keikasta. Rahoille tuli hyvin vastinetta. Tulevana perjantaina onkin sitten edessä Nightwishin keikka Hartwall-areenalla. Siitä lienee pienimuotoisuus kaukana, mutta odotan silti ihan miellyttävää kokemusta.

Taistelu hävittiin, mutta sota jatkuu

No eipä tullut minään yllätyksenä, että eduskunta hyväksyi uuden tekijänoikeuslain. Mediayhtiöt saivat mitä halusivat, mutta onneksi eivät ihan niin helposti kuin ehkä aluksi odottivat. Luulen että tätä lakia yritettiin saada läpi ilman suurempaa huomiota, mutta nytpä se sitten nousikin yllättävän aktivismin tai masinoinnin, riippuen näkökannasta, ansiosta. Henkilökohtainen mielipiteeni yhäkin on, että metsään mentiin ja pahasti.

Vaikka nyt sanottiinkin, että hallituksen pitää seurata lain vaikutuksia kuluttajan oikeuksiin, niin luulenpa että aika hiljaista on. Muutamaa suurpiraattia kun saadaan syytettyä, niin Teosto rummuttaa lain onnistumista (vaikka vanhakin laki olisi tähän jo riittänyt) ja sitten todetaan kaiken olevan hyvin. Kulttuuriministerille luvataan mukava suojatyöpaikka Teostossa sitten kun ei enää edustajanpaikkaa irtoa ja pitää pienellä kansanedustajan eläkkeellä ruveta elämään. Osa rivikansanedustajista saadaan unohtamaan asia lähettämällä aina kutsu vip-tilaisuuksiin (rajattomasti ruokaa ja varsinkin juomaa) esim. Emma-gaalan tapaisten tapahtumien yhteydessä. Ja Jyrki Kasvi leimataan viherpiipertäjä-nörtti-hörhöksi, jonka tuomiopäivän maalailuja ei tarvitse noteerata.

Mielenkiintoista on ollut seurata artistien kommentteja asian suhteen. Useimmat ovat tuntuneet puoltavan lakia täydestä sydämestään tutustumatta edes lakiin kunnolla. Lähes aina on sanottu, että hyvä että vihdoin saadaan nettilataus kitkettyä. Mutta nythän tilanne on nimenomaan niin, että nettilataus ei tule jatkossakaan olemaan rikos (tosin korvauksiin voi joutua), toisin kuin laillisesti hankitusta äänitteestä kopion tekeminen omaan käyttöön, josta voinee tulla jopa linnaa.

Itseäni on ihmetyttänyt myös lain puolustajien yritys leimata kaikki vastustajat pelkästään pahoiksi piraateiksi, jotka vain haluavat hyötyä toisten työstä ilmaiseksi. Tästähän ei todellakaan ole ollut kyse. Toki mielenosoittajien joukkoon mahtui myös Ville Warettajia, jotka eivät lyhyen elämänsä aikana ole tottuneet musiikistaan ja elokuvistaan maksamaan, kun kerran "kaiken saa netistä". Mutta enimmäkseen vastustajat ovat kyllä olleet asiallisia ja tuoneet esiin oikeita ongelmia uudessa lainsäädännössä.

Mielenkiintoista on seurata miten lakia aletaan valvomaan. Mitä tehdään esim. tälle blogille, jossa on jo kerrottu yhden kopiosuojauksen kiertämisestä? Pitääkö kaikki lehdet (esim. Mikrobitit ja Pelit) poistaa kirjastoista, sillä niissä on kerrottu kopiosuojausten kiertämisestä?

Aionpa tässä taas lisätä tulevaisuudessa mahdollisesti laitonta sisältöä ja kertoa mitä aion tehdä oman DVD-kokoelmani muutamille levyille. Jos siis luet tätä tekstiä vuoden 2005 jälkeen, niin seuraava tieto on silloin laitonta ja sinun pitää lainkuuliaisena kansalaisena tehdä minusta rikosilmoitus.

Olipa kerran aika, jolloin DVD-järjestelmä otti ensimmäisiä askeliaan. Suuressa, Mahtavassa, Kaiken Hyvän ja Demokratian Tuojassa, Amerikan Yhdysvalloissa tämä järjestelmä lähti leviämään ennätyksellisesti. Samaan aikaan täällä syrjäisessä, kylmässä ja köyhässä kotimaassamme vasta heräiltiin tämän uuden tekniikan aamunkoittoon. Laitteita oli toki saatavilla kovaan hintaan kaupasta, mutta sisältöä näihin ihmekoneisiin ei juuri kauppojen hyllyiltä löytynyt.

Kova oli hinku elokuvaharrastajilla saada käsiinsä tätä uutta tekniikkaa, mutta mediayhtiötpä suuressa viisaudessaan jakoivat maailman aluekoodeihin, jotta paremmin voisivat kontrolloida milloin missäkin heidän sisällöstänsä päästäisiin nauttimaan. Sinänsä kyseessä oli tyhmä veto, joka hidasti hiukan DVD-tekniikan läpimurtoa ja siten pienensi mediayhtiöiden tuloja. Nykyisin tämä virhe enimmäkseen myönnetään ja elokuvat julkaistaan kaikilla alueilla yhdenaikaisesti tehden aluekoodeista täysin turhia. Mutta eipä mennä asioiden edelle.

Jotta uusille laitteille olisi saanut sisältöä, oli harrastajien keksittävä keinoja aluekoodien kiertämiseksi. Tähän auttoi DVD-soittimien modifiointi siten, että ne lakkasivat välittämästä aluekoodeista. Tämäpä avasi elokuvaharrastajille mahdollisuuden hyödyntää oman maan ulkopuolista tarjontaa. Luottokortin omaavat tilasivat itse levynsä maailmalta ja loput ostivat niitä paikallisista pienistä elokuvakaupoista, jotka monet itse toivat myymänsä levyt maahan. Kaikki tämä tapahtui täysin laillisesti ja yhteiskuntaa ja tuottajia tulojen ja verojen muodossa hyödyttäen. Olihan kyseessä kuitenkin täysin alkuperäiset tuotteet, eikä mitkään Tallinnan piraattituotteet. No, kohta ovat nämä ajat ohi ja modattujen laitteiden ja import-elokuvien kauppa siirtyy huumekaupan kaltaiseksi maan alle.

Sittenpä päästäänkin siihen hetkeen, kun minusta oli tuleva, vastoin silloista tietämystäni, rikollinen. Meninpä nimittäin hankkimaan rehellisellä työllä tienaamillani rahoilla modifioidun DVD-soittimen. Kun kotimaasta en sisältöä laitteelleni vielä tuolloin saanut, tilasin itse elokuvia kotimaan rajojen ulkopuolelta. Hyllyyn kerkisikin kertyä joitain kymmeniä import-tuotteita, ennen kuin kotimaan tarjonta alkoi päästä vauhtiin.

Noista ajoista on hyllyyn ehtinyt kertyä jo sadoissa laskettava määrä elokuvia, joista siis enemmistö ihan kotimaisia tai eurooppalaisia julkaisuja. Mutta alkuaikojen import-levyjä kuitenkin joukossa on, jopa sellaisia mitä ei täällä ole vieläkään julkaistu. Mutta nytpä ensimmäinen DVD-soittimeni, joka siis on modifioitu, on alkanut näyttämään ikääntymisen merkkejä. Vaikka omistankin yhteensä viisi DVD-toistoon kykenevää laitetta, on tuo ainoa joka pystyy näitä muutamia levyjä näyttämään. Jotain pitäisi siis asian korjaamiseksi keksiä.

Törmäsinpä sattumalta näppärään pikku sovellukseen nimeltään DVDShrink, jolla saa näppärästi otettua levyistä kopiot ja samalla poistettua aluekoodirajoitukset. Vielä kun Saksasta sai halvalla tyhjiä DVD+R-levyjä, niin päätinpä sitten aloittaa projektin levyjeni kopioimiseksi sellaiseen muotoon, että voisin niiden katselemista jatkossakin harrastaa omistamillani laitteilla.

Tämän kirjoitushetkellä toimintani on täysin laillista. Ainoa rike tuossa on noiden tyhjien levyjen hankkiminen Saksasta (yksi DVD-laitteistani on tallentava, joten levyt on hankittu lähinnä tv-ohjelmien tallentamista varten) eikä niistä siten ole mennyt kasettimaksua hyvityksenä kopiontikäytöstä. Tulevaisuudessa olen kuitenkin paha rikollinen ja kuulun kaltereiden taakse. Annanhan tässä vinkkejä miten muutkin voivat rikkoa lakia. Melkein siis sama asia kuin huumeiden jakamien koulun nurkalla lapsille. Jos imuroisin nuo samat elokuvat verkosta ja polttaisin ne vielä kotimaasta hankitulle kasettimaksulliselle DVD-levylle, niin sittenpä en olisikaan enää viisaiden lainsäätäjiemme mielestä tehnyt juuri mitään pahaa.

Näinkös sitä tekijöiden oikeutta korvauksiin tehdystä työstä puolustetaan, suosimalla lataamista verkosta? Ei tätä kyllä pienillä insinöörinaivoilla pysty ymmärtämään. Välillä vain ajattelee, että ehkä muutamat äärijärjestöt ovat oikeassa sanoessaan länsimaisen yhteiskunnan olevan niin mätä, että se ei ansaitse elää. En ehkä ole samaa mieltä siitä mitä heillä on tarjota tilalle, mutta ehkä boottaus (esim. globaalin ydinsodan muodossa) tekisi tälle pallolle ainoastaan hyvää.

Viikonlopun kulttuuripläjäys jälleen

Hetken on taas tämä blogi saanut olla rauhassa. Päivät kun jo muutenkin istuu koneen ääressä ja illat sitten lueskelee läpi kaikkia mahdollisia tietolähteitä tähän uuteen tekijänoikeusasiaan liittyen, niin eipä ole jaksanut enää tänne kirjoitella.

Viikonloppuna tuli taas harrastettua ihan elävää kulttuuria. Kävin teatterissa katsomassa Mobile horror näytelmän. Sinänsä kyseessä oli vielä erikoinen tapahtuma, että näin tämän näytelmän jo toistamiseen. Ensimmäinen kerta oli työpaikan tarjoamana ja tämä toinen ihan itsekseen (tosin lähdin mukaan lähinnä seuraksi).

Eipä ollut ollenkaan hullumpaa, sillä kyseessä on todella katsomisen arvoinen näytelmä ja se kesti hyvin toisenkin katsomiskerran. Aivan kuten elokuvissakin, mahdollistaa toinen katselukerta aivan erilaisen syventymisen sisältöön. Sitä vain huomaa paljon sellaista, mikä ensimmäisellä kerralla menee ohi.

Mikäli et ole missään törmännyt, niin Mobile horror on pieneen it-yritykseen sijoittuva tarina. En ala tässä sisältöä enemmin kertoilemaan (kannattaa käydä itse katsomassa), mutta täytyypä sanoa, että jos on yhtään kokemusta it-alasta, niin tarina sisältää pelottavankin tuttuja asioita ja henkilöhahmoja. Mutta tämä katselukerta todisti senkin (lähinnä niiden ihmisten toimesta, joiden kanssa siellä olin), että myös alan ulkopuoliset ihmiset voivat tarinasta nauttia. Vaikka tarina onkin hyvin humoristinen, niin se pitää kuitenkin sisällään monia mietityttämään pistäviä ajatuksia. Suosittelen.

Kulttuuriviikonloput vain jatkuvat, sillä huomenna pitäisi mennä katsastamaan Sakari Kuosmanen ja Timo Rautiainen akustispainotteisella pienellä keikalla. Varmaan tästäkin on ihan asiallinen setti tulossa.