Hauskaa vappua!
Vappu lähti sitten eilen käyntiin Egotripin keikalla Lutakossa. Koska Egotripin tuotanto on minulle lähinnä "tunnistamistasolla", eli osaan melko suurella tarkkuudella erottaa Egotripin biisit radiosta, niin en oikein uskalla arvioida keikkaa sen enempää. Mukavaa oli, bändi soitti oikein hyvin (onpas yllätys pitkänlinjan bändiltä, että soitto kulkee) ja yleisö tuntui tykkäävän kovasti. Ei voinut kyllä olla keikkaa kuunnellessa pohtimatta, että kylläpä Egotrippi on melkoinen "hittikone". Niin paljon nimittän ovat lähes kaikki keikalla soitettut biisit radiossa soineet ja soivat yhä, eikä keikka suinkaan ollut edes mitenkään lyhyt. Taitaa pojille tupsahtaa säännöllisesti mukavia tekijänoikeuskorvauksia radiosoitosta.
Yllätyksen keikalla muodosti käytetyn tekniikan määrä. Olen aina ollut kiinnostunut konserttitekniikasta, eli äänentoisto- ja valolaitteista. Lukion loppupuolella harkitsin jopa melko vakavasti valo- ja äänitekniikan opintoihin yrittämistä, mutta sitten perinteinen tekniikka veti kuitenkin pidemmän korren. Lopulta hyvä ehkä näin, sillä en välttämättä jaksaisi tuollaista kiertua- ja yötyötä. Mutta mielenkiinto on vielä säilynyt ja aina keikoilla hiivin lähelle miksauspöytää tarkistamaan millaista tekniikkaa sieltä löytyy.
Eilen tuota tekniikkaa oli Lutakkoon roudattukin sitten oikein näyttävä määrä, itseasiassa eniten mitä olen siellä koskaan nähnyt. En kyllä olisi osannut tuollaista ihan Egotripin kaltaiselta bändiltä odottaa. Lutakossa en ole vielä aikaisemmin nähnyt käytettävän miksauspöydän luona olevia mikrofoneja, joilla arvioni mukaan ohjattiin automaattista taajuuskorjainta. Ilmeisesti tätä härveliä varten pöydällä oli myös ensimmäinen kannettava tietokone. Lisäksi sieltä löytyi Applen G5 työasema isolla Applen 16:9 TFT-näytöllä varustettuna. Ilmeisesti tämän koneen tehtävänä oli taltioida keikka. Valopöydältäkin löytyi kannettava tietokone ja lavalla oli bändin takana kaksi suurta LED-tekniikkaa käyttävää valopaneelia, joilla luotiin hienoja monivärisiä valoefektejä.
Samoin pisti silmään sellainenkin seikka setin aikana, että en nähnyt lavalla yhtään olutpulloa. Kaikki muusikot joivat vain vettä. Pakko se on kai uskoa, että kotimaistenkin bändien toiminta on tullut jo erittäin ammattimaiseksi kaikilla tasoilla. Tekniikan miehetkään eivät enää ole puolikuuroja, ulkoasultaan rähjäisiä ja vanhalta viinalta haisevia. Näkee että homma on työtä ja useimmat tekijät oman työnsä vahvoja ammattilaisia. Hyvä näin.
Henkilökohtaisia ajatuksia kaikenlaisesta. mm. musiikista, elokuvista, tekijänoikeuksista ja tietoyhteiskunnasta.
sunnuntai 30. huhtikuuta 2006
torstai 27. huhtikuuta 2006
Made in Thailand/China/Korea...
No tulipa sitten tavallista enemmän äksöniä töissä, kun yhdestä palvelimesta päätti kovalevy osoittaa merkkejä nopeasta tuhoutumisesta. Ja kyseessä ei todellakaan ole mikään toimistokone, vaan todella kiireinen www-palvelin. Ei siinä tietenkään mitään, uusi tilalle vain ja pelastamaan datoja. Pelastus sinällään sujui ihan oppikirjan mukaan. Datamassojen siirtyessä kahvikuppi käteen ja tilannetta tarkkailemaan.
Kovalevyt tuntuvat kyllä olevan nykyään melkoisen vikaherkkiä. Kesällä kotikoneestani alkoi kuolemaan levy ja tänään kun kävin noutamassa uutta levyä tuohon palvelimeen, niin meidän "hovihankkijamme" edustaja kertoi joutuneensa omaan koneeseensa vaihtamaan jo kolmannen levyn vuoden sisällä. Mutta kun sain uuden kovalevyn käteeni, niin päällä ollut lappu toi kyllä mieleen mahdollisen yhden syyn. Siinä nimittäin luki "Made in Thailand".
Vaikka toki kovalevyjen tallennustiheydet ovat nouseet huimasti ja siten vikaherkkyys tietenkin on myös kasvanut, niin kuitenkaan ei voi olla miettimättä vallitsevan "Sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan"-asenteen vaikutusta. Pienet kätöset siellä aasiassa tuonkin kovalevyn palaset ovat yhteen laittaneet. No, toisaalta sen seurauksena nuo kovalevyt ovat tietokoneen osista ns. "halpaa kuin saippua". Eli "kestää jos kestää, vaihdetaan uuteen jos ei". Nämä ilmiöt tuntuvat nykyään hiipivän aivan kaikkiin tuotteisiin. Valitettavasti.
FST:n stand-up ohjelmassa joku heitti hyvää juttua hiukan tästä aiheesta. Jutun peruskuvio oli suurinpiirtein se, että vaikka kuinka meidän koulutusjärjestelmäämme kehutaan, niin kyllä aasiassa osataan nykyajan maailmassa tarvittavia taitoja paljon meitä paremmin. Siellähän kolmevuotiaatkin osaavat laittaa kasaan Adidaksen jalkapallon tai Niken lenkkarit!
Kovalevyt tuntuvat kyllä olevan nykyään melkoisen vikaherkkiä. Kesällä kotikoneestani alkoi kuolemaan levy ja tänään kun kävin noutamassa uutta levyä tuohon palvelimeen, niin meidän "hovihankkijamme" edustaja kertoi joutuneensa omaan koneeseensa vaihtamaan jo kolmannen levyn vuoden sisällä. Mutta kun sain uuden kovalevyn käteeni, niin päällä ollut lappu toi kyllä mieleen mahdollisen yhden syyn. Siinä nimittäin luki "Made in Thailand".
Vaikka toki kovalevyjen tallennustiheydet ovat nouseet huimasti ja siten vikaherkkyys tietenkin on myös kasvanut, niin kuitenkaan ei voi olla miettimättä vallitsevan "Sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan"-asenteen vaikutusta. Pienet kätöset siellä aasiassa tuonkin kovalevyn palaset ovat yhteen laittaneet. No, toisaalta sen seurauksena nuo kovalevyt ovat tietokoneen osista ns. "halpaa kuin saippua". Eli "kestää jos kestää, vaihdetaan uuteen jos ei". Nämä ilmiöt tuntuvat nykyään hiipivän aivan kaikkiin tuotteisiin. Valitettavasti.
FST:n stand-up ohjelmassa joku heitti hyvää juttua hiukan tästä aiheesta. Jutun peruskuvio oli suurinpiirtein se, että vaikka kuinka meidän koulutusjärjestelmäämme kehutaan, niin kyllä aasiassa osataan nykyajan maailmassa tarvittavia taitoja paljon meitä paremmin. Siellähän kolmevuotiaatkin osaavat laittaa kasaan Adidaksen jalkapallon tai Niken lenkkarit!
keskiviikko 26. huhtikuuta 2006
Timo Rautiainen, Sarvivuori
Tänään julkaistiin Timo Rautiaisen soololevy Sarvivuori. Pitihän se ja siltä julkaistu sinkku (tämä lähinnä loistavan Gösta Sundqvistin biisin "Pohjoisen taivaan alla" takia) käydä noutamassa kaupasta. Sattuipa vielä niin, että herra Rautiainen oli itse paikalla Airon musiikissa, joten siinäpä samalla oli mukava vaihtaa muutama sana miehen kanssa ja saada levyihin nimmarit. Mukavantuntuinen mies (toinen kerta kun kanssaan jutustelin), vaikka nämä tällaiset tilaisuudet tietenkin ovat mitä ovat.
Koska kyse ei ole ison levy-yhtiön tuotteesta, niin levyllä ei ole kopiosuojausta. Enpä tuota olisi kopiosuojattuna ostanutkaan, vaikka kuinka miehen tuotannosta pidänkin. No hyvä näin. Heti kotiinpäästyä levy kääntyi mp3-muotoon ja nyt soi tuossa taustalla ensimmäistä kertaa.
Tarkoitus ei ole tässä nyt mitään suurta arviota levystä antaa. Yleensä musiikki vaatii muutaman kuuntelukerran ennen kuin kunnon mielipidettä voi muodostaa. Ensivaikutelmat ovat kuitenkin oikein positiiviset. Tässä on sopivasti tuttua, mutta silti sopivasti erottavia tekijöitä Niskalaukauksen materiaaliin. Kyllä tästä varmaan tulee ihan kuuntelua kestävä levy.
Sattuipa muuten kotimatkalla sitten hassu yhteensattuma, kun juuri olin saanut levyn auton soittimeen. Liikennevaloissa tietä oli ylittämässä Niskalaukauksen kitaristi Jarkko Petosalmi.
Koska kyse ei ole ison levy-yhtiön tuotteesta, niin levyllä ei ole kopiosuojausta. Enpä tuota olisi kopiosuojattuna ostanutkaan, vaikka kuinka miehen tuotannosta pidänkin. No hyvä näin. Heti kotiinpäästyä levy kääntyi mp3-muotoon ja nyt soi tuossa taustalla ensimmäistä kertaa.
Tarkoitus ei ole tässä nyt mitään suurta arviota levystä antaa. Yleensä musiikki vaatii muutaman kuuntelukerran ennen kuin kunnon mielipidettä voi muodostaa. Ensivaikutelmat ovat kuitenkin oikein positiiviset. Tässä on sopivasti tuttua, mutta silti sopivasti erottavia tekijöitä Niskalaukauksen materiaaliin. Kyllä tästä varmaan tulee ihan kuuntelua kestävä levy.
Sattuipa muuten kotimatkalla sitten hassu yhteensattuma, kun juuri olin saanut levyn auton soittimeen. Liikennevaloissa tietä oli ylittämässä Niskalaukauksen kitaristi Jarkko Petosalmi.
tiistai 25. huhtikuuta 2006
Elävien kuolleiden paluu
En nyt suoranaisesti viittaa tuolla otsikolla viime viikolla tulleeseen kasarikauhuleffaan, vaikka siitäkin varmaan pitää pari sanaa sanoa, vaan tänään näkemäni digitv-uutisen otsikkoon. Tuli vain sellainen tunne, että jotkut asiat joiden pitäisi kuolla, eivät vain suostu millään kuolemaan.
Kysehän on tietenkin siitä, että Finnet-ketju uutisoi aloittavansa laajakaistaa paluukanavana käyttävien MHP-digiboksien markkinoille puskemisen ja palveluiden kehittämisen. Ongelmalliseksi asian tekee se, että oikein kukaan ei enää usko MHP hommaan ollenkaan. Paljon on saatu rahaa haaskattua erilaisten projektien kautta, jotta tuolle olisi saatu jotain käyttöä. Mutta tulokset ovat olleet kovin vaisuja ja internetin jatkuva kehitys saa kaiken kehitellyn näyttämään aina vain kökömmältä. Jos laajakaista olisikin ollut alusta asti mukana, niin tuosta olisi saattanut (erittäin pienellä todennäköisyydellä tosin) jotain tullakin. Mutta todella huonoilla perinteistä puhelinta paluukanavana käyttävillä MHP-digibokseilla ja olemattomilla tai vain muuten alkeellisilla palveluilla onnistuttiin kyllä tekemään MHP:lle sama kuin WAP:lle aikanaan.
Tokihan Finnet nyt mainostaa kovasti, että vanhojen MHP-laitteiden ongelmat eivät heidän laitteitaan vaivaisi. Mutta tuon suostun uskomaan vasta kun omin silmin näen. Yhteistyökumppaniksi boksien toimittajan muodossa on valittu niinkin luotettava merkki kuin Medion. Voivathan nuo toki tällä kertaa asioita toisinkin tehdä, mutta yleensä kyseisellä merkillä (entinen Schneider muuten) on ollut tapana hankkia jostain joku rauta "Sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan"-asenteella ja sitten kaivaa Koreasta halvin mahdollinen kooderi (todennäköisesti joku ensimmäisen vuosikurssin opiskelija) vääntämään jonkinlainen ohjelmistontapainen siihen.
Huolestuttavinta asiassa on tietenkin se, että kyseiset ihmelaitteet toimivat tietenkin vain Finnet-liittymän kaapeliverkoissa. Sitähän tämä nykyiselläänkin huonosti toimiva digitv-järjestelmä vielä kaipaakin, että tulee vielä lisää yhteensopimattomia laitteita kuluttajia sotkemaan.
Mutta tekniikasta huolehtiminen sikseen ja vaihteeksi keskittyminen sisältöön, jota tuolla tekniikalla meille yritetään tarjoilla.
Viime viikolla siis tuli kasarikauhuleffa "The Return of the Living Dead". Aikanaan olin tuon joltain kuluneelta viidennen polven piraatti-VHS:ltä nähnyt ja olipa mukava saada se nyt talteen huomattavasti paremmalla kuvanlaadulla. Eihän tuo mikään elokuvan merkkiteos ole. Omassa zombie-genressäänkin se on sieltä heikoimmasta päästä, kaukana genren luojan George A. Romeron teoksista.
Lähinnä nämä vanhemmat kauhuelokuvat saavat aina vain ihmettelemään meidän vanhaa videolakiamme. Siis sitä, joka kielsi kokonaan kaikki K-18 leiman saaneet elokuvat. Väitetäänpä tuon olleen länsimaisen maailman tiukin videolaki ja se on kyllä melko helppo uskoakin. Eivät nimittäin nämä silloin täydelliseen kieltoon joutuneet elokuvat mitään kovin rajuja ole nykyisen mittapuun mukaan. Monethan näistä ovat saanet nykyisissä uudelleenarvioinneissa jopa alle tuon maagisen K-18 leiman. Joitain tunnutaan aikanaan kielletyn ihan puhtaasti niiden maineen, eikä suinkaan sisällön takia. Ja tietenkin tällainen täyskielto vain nosti elokuvien mainetta ja piraattikopiot vaihtoivat ahkerasti omistajaa. Ja tottakai eduskunnassa piti kristillisten yhäkin vastustaa lain muuttamista, kun järki vihdoin voitti ja laki muutettiin nykyiselleen.
Olihan tuo tilanne varsin hassu, että meillä valikoitu joukko aikuisia ihmisiä päätti mikä ei ole toisille aikuisille soveltuvaa katsottavaa. Selkeästi rikollinen materiaalihan ei tähän kuulu mitenkään ja tuskinpa sellaista kovin usein esim. elokuvatarkastamolle tuolloin edes tarjottiin katseltavaksi, tai tuskinpa sellaisen määräkään kotimaan levityksessä mitenkään tuon lain aikana muuttui. Ikärajat ovat suojelemassa lapsia mahdollisesti haitalliselta materiaalilta ja olen ikärajojen asettamisen kannalla täysin. Mielestäni ikärajoja voitaisiin lasten ja nuorten osalta jopa kiristään nykyisestä. Tuntuu monesti, että liian helpolla ikärajat laskevat, kun tuotantoyhtiöt valittavat päätöksistä laajemman yleisömäärän toivossa.
Ja kuinka ollakaan tässäkin asiassa on taas yksi elävä kuollut ainakin yrittänyt nousta haudastaan, nyt tietokonepelien muodossa. Onneksi tietokonepelien kohdalla niitä kohdellaan kuitenkin (ainakin toistaiseksi) samoin kuin elokuvia ja täydelliseen kieltoon ei ilmeisesti täällä peliä voi saada. Mutta ajat voivat nopeasti muuttua ja ihmiskunta on osoittanut useaan kertaan sen, että menneistä me emme osaa enimmäkseen mitään oppia.
Miksei urheilulajeille laitetta ikärajoja? Eri urheilulajien väkivaltaisuutta on tullut pohdittua kaveripiirissä useinkin ja pelien ja urheilun suhdetta äskettäin pohti myös myös Jyrki Kasvi blogissaan. Hyvin voitaisiin perustaa "Valtion harrastustarkastamo", joka määrittelisi erilaisille harrastuksille ikärajat, mahdollisesti erikseen itse osallistumiseen ja televisioesitykseen. Omat kokemukset esim. yläasteajoilta puoltavat sitä käsitystä, että jääkiekkoilijat ovat vaikkapa suunnistajiin (kumpiakin tunnen) verrattuna paljon taipuvaisempia väkivaltaiseen käytökseen. Ja sen lisäksi, että jääkiekon pariin päätyy jo alkujaan mahdollisesti väkivaltaisempia harrastajia kuin suunnistukseen, on laji itsessään vielä väkivaltaiseen käytökseen kannustavaa. Jos minä saisin päättää, niin jääkiekko olisi selkeästi K-18 laji.
Kysehän on tietenkin siitä, että Finnet-ketju uutisoi aloittavansa laajakaistaa paluukanavana käyttävien MHP-digiboksien markkinoille puskemisen ja palveluiden kehittämisen. Ongelmalliseksi asian tekee se, että oikein kukaan ei enää usko MHP hommaan ollenkaan. Paljon on saatu rahaa haaskattua erilaisten projektien kautta, jotta tuolle olisi saatu jotain käyttöä. Mutta tulokset ovat olleet kovin vaisuja ja internetin jatkuva kehitys saa kaiken kehitellyn näyttämään aina vain kökömmältä. Jos laajakaista olisikin ollut alusta asti mukana, niin tuosta olisi saattanut (erittäin pienellä todennäköisyydellä tosin) jotain tullakin. Mutta todella huonoilla perinteistä puhelinta paluukanavana käyttävillä MHP-digibokseilla ja olemattomilla tai vain muuten alkeellisilla palveluilla onnistuttiin kyllä tekemään MHP:lle sama kuin WAP:lle aikanaan.
Tokihan Finnet nyt mainostaa kovasti, että vanhojen MHP-laitteiden ongelmat eivät heidän laitteitaan vaivaisi. Mutta tuon suostun uskomaan vasta kun omin silmin näen. Yhteistyökumppaniksi boksien toimittajan muodossa on valittu niinkin luotettava merkki kuin Medion. Voivathan nuo toki tällä kertaa asioita toisinkin tehdä, mutta yleensä kyseisellä merkillä (entinen Schneider muuten) on ollut tapana hankkia jostain joku rauta "Sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan"-asenteella ja sitten kaivaa Koreasta halvin mahdollinen kooderi (todennäköisesti joku ensimmäisen vuosikurssin opiskelija) vääntämään jonkinlainen ohjelmistontapainen siihen.
Huolestuttavinta asiassa on tietenkin se, että kyseiset ihmelaitteet toimivat tietenkin vain Finnet-liittymän kaapeliverkoissa. Sitähän tämä nykyiselläänkin huonosti toimiva digitv-järjestelmä vielä kaipaakin, että tulee vielä lisää yhteensopimattomia laitteita kuluttajia sotkemaan.
Mutta tekniikasta huolehtiminen sikseen ja vaihteeksi keskittyminen sisältöön, jota tuolla tekniikalla meille yritetään tarjoilla.
Viime viikolla siis tuli kasarikauhuleffa "The Return of the Living Dead". Aikanaan olin tuon joltain kuluneelta viidennen polven piraatti-VHS:ltä nähnyt ja olipa mukava saada se nyt talteen huomattavasti paremmalla kuvanlaadulla. Eihän tuo mikään elokuvan merkkiteos ole. Omassa zombie-genressäänkin se on sieltä heikoimmasta päästä, kaukana genren luojan George A. Romeron teoksista.
Lähinnä nämä vanhemmat kauhuelokuvat saavat aina vain ihmettelemään meidän vanhaa videolakiamme. Siis sitä, joka kielsi kokonaan kaikki K-18 leiman saaneet elokuvat. Väitetäänpä tuon olleen länsimaisen maailman tiukin videolaki ja se on kyllä melko helppo uskoakin. Eivät nimittäin nämä silloin täydelliseen kieltoon joutuneet elokuvat mitään kovin rajuja ole nykyisen mittapuun mukaan. Monethan näistä ovat saanet nykyisissä uudelleenarvioinneissa jopa alle tuon maagisen K-18 leiman. Joitain tunnutaan aikanaan kielletyn ihan puhtaasti niiden maineen, eikä suinkaan sisällön takia. Ja tietenkin tällainen täyskielto vain nosti elokuvien mainetta ja piraattikopiot vaihtoivat ahkerasti omistajaa. Ja tottakai eduskunnassa piti kristillisten yhäkin vastustaa lain muuttamista, kun järki vihdoin voitti ja laki muutettiin nykyiselleen.
Olihan tuo tilanne varsin hassu, että meillä valikoitu joukko aikuisia ihmisiä päätti mikä ei ole toisille aikuisille soveltuvaa katsottavaa. Selkeästi rikollinen materiaalihan ei tähän kuulu mitenkään ja tuskinpa sellaista kovin usein esim. elokuvatarkastamolle tuolloin edes tarjottiin katseltavaksi, tai tuskinpa sellaisen määräkään kotimaan levityksessä mitenkään tuon lain aikana muuttui. Ikärajat ovat suojelemassa lapsia mahdollisesti haitalliselta materiaalilta ja olen ikärajojen asettamisen kannalla täysin. Mielestäni ikärajoja voitaisiin lasten ja nuorten osalta jopa kiristään nykyisestä. Tuntuu monesti, että liian helpolla ikärajat laskevat, kun tuotantoyhtiöt valittavat päätöksistä laajemman yleisömäärän toivossa.
Ja kuinka ollakaan tässäkin asiassa on taas yksi elävä kuollut ainakin yrittänyt nousta haudastaan, nyt tietokonepelien muodossa. Onneksi tietokonepelien kohdalla niitä kohdellaan kuitenkin (ainakin toistaiseksi) samoin kuin elokuvia ja täydelliseen kieltoon ei ilmeisesti täällä peliä voi saada. Mutta ajat voivat nopeasti muuttua ja ihmiskunta on osoittanut useaan kertaan sen, että menneistä me emme osaa enimmäkseen mitään oppia.
Miksei urheilulajeille laitetta ikärajoja? Eri urheilulajien väkivaltaisuutta on tullut pohdittua kaveripiirissä useinkin ja pelien ja urheilun suhdetta äskettäin pohti myös myös Jyrki Kasvi blogissaan. Hyvin voitaisiin perustaa "Valtion harrastustarkastamo", joka määrittelisi erilaisille harrastuksille ikärajat, mahdollisesti erikseen itse osallistumiseen ja televisioesitykseen. Omat kokemukset esim. yläasteajoilta puoltavat sitä käsitystä, että jääkiekkoilijat ovat vaikkapa suunnistajiin (kumpiakin tunnen) verrattuna paljon taipuvaisempia väkivaltaiseen käytökseen. Ja sen lisäksi, että jääkiekon pariin päätyy jo alkujaan mahdollisesti väkivaltaisempia harrastajia kuin suunnistukseen, on laji itsessään vielä väkivaltaiseen käytökseen kannustavaa. Jos minä saisin päättää, niin jääkiekko olisi selkeästi K-18 laji.
lauantai 22. huhtikuuta 2006
Strategiaa korpihotellissa
Olimmepa sitten viettämässä laitoksen strategiapäiviä Keuruun korvessa sijaitsevassa kylpylähotellissa. Näistä tällaisista on alkanut tulla tapa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun lähes koko laitoksen väki on roudattu jonnekin miettimään yhdessä tulevaisuuden suuntaa.
Eipä siinä mitään, oikein mukaviksihan nämä ovat osoittautuneet. Mitään kovin pahoja traumoja ei ole kenellekään aiheutunut, vaikka näissä tapahtumissa on tapana hiukan alkoholia illalla ottaa. Lopulta näissä huomaa, että enimmäkseen laitoksellamme on töissä varsin mukavaa joukkoa. Ja kai osittain näiden tilaisuuksien tarkoituksena on myös toimia jonkinlaisina yhteishenkeä luovina tapahtumina. Me kun niin kovin harvoin olemme muuten tekemisissä toistemme kanssa työn ulkopuolella. Mutta eivät tällaiset kyllä varmasti kaikkiin työyhteisöihin sovellu. Joissain voisi tulla todella pahaakin jälkeä, kun pikkuisen päissään käytäisiin avautumaan pomolle tai sitten eksyttäisiin vääriin hotellihuoneisiin väärien ihmisten kanssa. Voisi olla seuraavina viikkoina työpaikan käytävillä vaivautunut tunnelma ja henkilöstövaihdoksiltakaan tuskin vältyttäisiin. Mutta meidän kohdallamme tällaista ei onneksi ole ilmennyt ja enimmäkseen kaikki muistelevat näitä tapahtumia mukavin mielin ja huumorilla.
Virallinen osuus muodostui isommissa ja pienemmissä ryhmissä tapahtuvasta keskustelusta ja niiden väliin sijoitetuista ruokailuista. Nimenomaan tuo ruokailu tuntuu olevan näissä kovin suuressa osassa. Tuntuu että jatkuvasti syödään tai vähintäänkin juodaan kahvia. Harvoinpa sitä tulee muuten syötyä kahta päivää näin hyvin. Toki saimme töitäkin tehtyä. Välillä oli kyllä näin insinöörinä sellainen tunne, että jutut liikkuivat jossain aivan uskomattomissa sfääreissä.
Paikkana oli siis kylpylähotelli lähes keskellä ei mitään. Tässä tapauksessa sana kylpylä oli kyllä melko luova ilmaus. Tiedän monta paikkaa jossa on paljon monipuolisemmat ja hienommat tilat, mutta katolla on silti vain kyltti "uimahalli". No, se nyt vaan taitaa olla muodikasta, että kylpylöitä pitää olla joka niemessä ja notkossa. Lähempi tutustuminen tuohon "kylpylään" tosin jäi tällä kertaa väliin ja keskityimme saunomaan majapaikkanamme toimineen mökin pienessä saunassa.
Kolmen ruokalajin maittavan illallisen jälkeen, jossa muuten tarjottiin ihan kaksi lasia viiniä laitoksen piikkiin, alkoi vapaamuotoinen illanvietto hotellin tanssiravintolassa. Onneksi ohjelmassa ei ollut karaokea. En sitten tiedä oliko parempi vaihtoehto kahden miehen, kitaran ja parin japanialaisen helvetinkoneen (joita myös band-in-a-box syntetisaattoreiksi kutsutaan) muodostama taustamelun tuotantojärjestelmä. Paikka kun on enimmäkseen ammattiliittojen tukilomalaisten ja eläkeläisten kansoittama, niin kyllähän tanssilattialla välillä ruuhkaakin oli. Tokihan siellä muutamia meidänkin väestämme näkyi välillä pyörimässä, mutta tässä kyllä näkyi selkeä jako nuoremman ja vanhemman henkilökunnan välillä. Nuorempien joukossa pohdimmekin sitä, että tämä tanssiminen muodostaa melkoisen sukupolvikuilun, jossa kumpikaan osapuoli ei voi ymmärtää toisen suhtautumista asiaan.
Iltaa kului oikein mukavasti pääasiassa mitä ihmeellisimmistä asioista keskustellessa (välillä tunsi itsensä oikein fiksuksi). Mutta puolenyön lähestyessä alkoi uni painaa ja mökin mukava sänky kutsua. Ehkä sitä vain on tullut siihen ikään, että ei vaan jaksa. Hiukan vanhempi osa joukostamme tuntui jaksavan vielä kovastikin, sillä kun minä ja kämppäkaveri päätimme suunnistaa nukkumaan, tuli tarjoilija vastaan kahden kuohuviinipullon kanssa. Meitäkin yritettiin houkutella jäämään niitä tuhoamaan, mutta olimme fiksuja ja kieltäydyimme. Juhlat olivat kuulemma jatkuneen aamu kolmeen yhdellä mökillä ja hauskaa oli epäilemättä ollut. Tuon huomioiden aamupalalla oli kyllä yllättävänkin virkeää porukkaa. Ehkä sitä itsekin muutaman vuoden kuluttua jaksaa taas tuollaista.
Mukavaa siis oli ja yleinen tuntuma oli sen suuntainen, että uusia suuntia ja strategiaa (jonka vararehtori selvitti tarkoittavan sotasuunnitelmaa) löydettiin. Itse olen ollut enemmän äänessä edellisissä tapahtumissa, mutta täällä keskityin olemaan kuuntelukannalla. Tosin puheista kyllä paistoi läpi se, että aika alkaa olla kypsä blogien ottamiselle käyttöön myös työkäytössämme. Päätin kuitenkin pitää asiasta vielä hetken suuni kiinni ja katsotaan mitä lähiaikoina tapahtuu.
Eipä siinä mitään, oikein mukaviksihan nämä ovat osoittautuneet. Mitään kovin pahoja traumoja ei ole kenellekään aiheutunut, vaikka näissä tapahtumissa on tapana hiukan alkoholia illalla ottaa. Lopulta näissä huomaa, että enimmäkseen laitoksellamme on töissä varsin mukavaa joukkoa. Ja kai osittain näiden tilaisuuksien tarkoituksena on myös toimia jonkinlaisina yhteishenkeä luovina tapahtumina. Me kun niin kovin harvoin olemme muuten tekemisissä toistemme kanssa työn ulkopuolella. Mutta eivät tällaiset kyllä varmasti kaikkiin työyhteisöihin sovellu. Joissain voisi tulla todella pahaakin jälkeä, kun pikkuisen päissään käytäisiin avautumaan pomolle tai sitten eksyttäisiin vääriin hotellihuoneisiin väärien ihmisten kanssa. Voisi olla seuraavina viikkoina työpaikan käytävillä vaivautunut tunnelma ja henkilöstövaihdoksiltakaan tuskin vältyttäisiin. Mutta meidän kohdallamme tällaista ei onneksi ole ilmennyt ja enimmäkseen kaikki muistelevat näitä tapahtumia mukavin mielin ja huumorilla.
Virallinen osuus muodostui isommissa ja pienemmissä ryhmissä tapahtuvasta keskustelusta ja niiden väliin sijoitetuista ruokailuista. Nimenomaan tuo ruokailu tuntuu olevan näissä kovin suuressa osassa. Tuntuu että jatkuvasti syödään tai vähintäänkin juodaan kahvia. Harvoinpa sitä tulee muuten syötyä kahta päivää näin hyvin. Toki saimme töitäkin tehtyä. Välillä oli kyllä näin insinöörinä sellainen tunne, että jutut liikkuivat jossain aivan uskomattomissa sfääreissä.
Paikkana oli siis kylpylähotelli lähes keskellä ei mitään. Tässä tapauksessa sana kylpylä oli kyllä melko luova ilmaus. Tiedän monta paikkaa jossa on paljon monipuolisemmat ja hienommat tilat, mutta katolla on silti vain kyltti "uimahalli". No, se nyt vaan taitaa olla muodikasta, että kylpylöitä pitää olla joka niemessä ja notkossa. Lähempi tutustuminen tuohon "kylpylään" tosin jäi tällä kertaa väliin ja keskityimme saunomaan majapaikkanamme toimineen mökin pienessä saunassa.
Kolmen ruokalajin maittavan illallisen jälkeen, jossa muuten tarjottiin ihan kaksi lasia viiniä laitoksen piikkiin, alkoi vapaamuotoinen illanvietto hotellin tanssiravintolassa. Onneksi ohjelmassa ei ollut karaokea. En sitten tiedä oliko parempi vaihtoehto kahden miehen, kitaran ja parin japanialaisen helvetinkoneen (joita myös band-in-a-box syntetisaattoreiksi kutsutaan) muodostama taustamelun tuotantojärjestelmä. Paikka kun on enimmäkseen ammattiliittojen tukilomalaisten ja eläkeläisten kansoittama, niin kyllähän tanssilattialla välillä ruuhkaakin oli. Tokihan siellä muutamia meidänkin väestämme näkyi välillä pyörimässä, mutta tässä kyllä näkyi selkeä jako nuoremman ja vanhemman henkilökunnan välillä. Nuorempien joukossa pohdimmekin sitä, että tämä tanssiminen muodostaa melkoisen sukupolvikuilun, jossa kumpikaan osapuoli ei voi ymmärtää toisen suhtautumista asiaan.
Iltaa kului oikein mukavasti pääasiassa mitä ihmeellisimmistä asioista keskustellessa (välillä tunsi itsensä oikein fiksuksi). Mutta puolenyön lähestyessä alkoi uni painaa ja mökin mukava sänky kutsua. Ehkä sitä vain on tullut siihen ikään, että ei vaan jaksa. Hiukan vanhempi osa joukostamme tuntui jaksavan vielä kovastikin, sillä kun minä ja kämppäkaveri päätimme suunnistaa nukkumaan, tuli tarjoilija vastaan kahden kuohuviinipullon kanssa. Meitäkin yritettiin houkutella jäämään niitä tuhoamaan, mutta olimme fiksuja ja kieltäydyimme. Juhlat olivat kuulemma jatkuneen aamu kolmeen yhdellä mökillä ja hauskaa oli epäilemättä ollut. Tuon huomioiden aamupalalla oli kyllä yllättävänkin virkeää porukkaa. Ehkä sitä itsekin muutaman vuoden kuluttua jaksaa taas tuollaista.
Mukavaa siis oli ja yleinen tuntuma oli sen suuntainen, että uusia suuntia ja strategiaa (jonka vararehtori selvitti tarkoittavan sotasuunnitelmaa) löydettiin. Itse olen ollut enemmän äänessä edellisissä tapahtumissa, mutta täällä keskityin olemaan kuuntelukannalla. Tosin puheista kyllä paistoi läpi se, että aika alkaa olla kypsä blogien ottamiselle käyttöön myös työkäytössämme. Päätin kuitenkin pitää asiasta vielä hetken suuni kiinni ja katsotaan mitä lähiaikoina tapahtuu.
maanantai 17. huhtikuuta 2006
Digitv tulee, mutta kukaan ei tunnu olevan valmis
501 päivää ja sitten se on loppu, analoginen tv nimittäin. Suomesta tulee kenties maailman ensimmäinen valtio, joka siirtyy täysin digitaaliseen tv-lähetykseen. On toki hienoa olla edelläkävijä, mutta tässä tapauksessa vain tuntuu, että oikeasti kukaan ei vielä tähän siirtymään ole valmiina.
Itse olen ollut tämän asian kanssa hyvin hitaasti liikkeellä, mutta joulun jälkeisistä alennusmyynneistä vihdoin kannoin ensimmäisen boxin kotiini. Onhan tuo toki mukava kapistus, Yle Teemalta tulee välillä oikein mielenkiintoista ohjelmaa ja kuvanlaatukin kokonaisuutena parani. Mutta kaikenlaista pikkuvikaa purkissa on kyllä ollut ja sen ohjelmistoa on päivitelty jo melkoisen tiuhaan. Onneksi maahantuoja sentään noita päivityksiä julkaisee.
Suurin ongelmien aiheuttaja digitv:n kanssa tuleekin todennäköisesti olemaan se, että nämä purkit ovat paljon enemmän tietokoneita kuin hienoimmatkaan analogiset tv-vastaanottimet. Näyttää uhkaavasti siltä, että näiden purkkien tuotanto ja laadunvalvonta on samalla tasolla tietokoneiden kanssa, eli tuodaan kiireellä markkinoille keskeneräisiä tuotteita, testaus hoidetaan kuluttajilla ja juuri kun ollaan saamassa softaa ulos beta-laadusta, niin sitten lopetetaankin jo tuotteen tuki ja aloitetaan sama rumba uudestaan uusilla malleilla. Todella kuluttajaystävällistä, mutta valitettavasti tällainen näyttää olevan suuntana kaikessa kodinelektroniikassa. Kohta päivittelemme pesukoneita ja pakastimiakin säännöllisin välein. Eihän näiden softapäivitysten tekeminen nörteille ole mikään ongelma, mutta "suurilla massoilla" voi kyllä mennä sormi suuhun, kun pitää alkaa tietokoneiden ja nollamodeemikaapeleiden kanssa pelailemaan. Kaikissa mainoksissa muistetaan mainita, että boksien ohjelmistot ovat ns. OTA-päivitettäviä, eli uusi versio tulee suoraan tv-lähetteen mukana. Totuus on kuitenkin hiukan toisenlainen, sillä maanpäällisestä verkosta vastaava Digita ja kaapelioperaattorit ovat hinnoitelleet päivitykset siten, että monikaan maahantuoja ei niitä halua käyttää. Hieno homma.
Lauantaina kuuntelin sivukorvalla paikallisessa Kodin ykkösessä, kun myyjä yritti avustaa kahta vanhempaa ihmistä digiboksin valinnassa. Siinä vaiheessa homma meni vanhuksille hankalaksi ymmärtää, kun tuli puhetta videoiden käytöstä digboksin kanssa. Ei meinaan ollut ihan selvä asia se, että videotpa eivät vain maagisesti osaa tallentaa digikanavia ja jos halutaan katsoa toista kanavaa ja tallentaa toista, niin tarvitaankin kaksi digipoksia tai sitten tallentava kahden virittimen digiboksi. Digivirittimelliset taulu-tv:tkin tulevat tuomaan monelle vielä yllätyksen tallennusten kanssa. Toki osa noista osaa antaa signaalia ulos esim. tallentavalle dvd:lle (joita ei jostain kumman syystä vielä omalla digivirittimellä kauppoihin ole lupauksista huolimatta näkynyt), mutta sittenpä ei tv:stä kanavaa vaihdetakaan tallennuksen aikana. Ja onpa todella kiva, kun esim. yöllä tallennuksen aikana tv:ssä pitää olla kuva näkyvissä. Ei ne taulu-tv:den taustavalotkaan kuitenkaan ikuisia ole.
Maltan tuskin odottaa yleisänosastokirjoituksia syksyllä 2007.
Itse olen ollut tämän asian kanssa hyvin hitaasti liikkeellä, mutta joulun jälkeisistä alennusmyynneistä vihdoin kannoin ensimmäisen boxin kotiini. Onhan tuo toki mukava kapistus, Yle Teemalta tulee välillä oikein mielenkiintoista ohjelmaa ja kuvanlaatukin kokonaisuutena parani. Mutta kaikenlaista pikkuvikaa purkissa on kyllä ollut ja sen ohjelmistoa on päivitelty jo melkoisen tiuhaan. Onneksi maahantuoja sentään noita päivityksiä julkaisee.
Suurin ongelmien aiheuttaja digitv:n kanssa tuleekin todennäköisesti olemaan se, että nämä purkit ovat paljon enemmän tietokoneita kuin hienoimmatkaan analogiset tv-vastaanottimet. Näyttää uhkaavasti siltä, että näiden purkkien tuotanto ja laadunvalvonta on samalla tasolla tietokoneiden kanssa, eli tuodaan kiireellä markkinoille keskeneräisiä tuotteita, testaus hoidetaan kuluttajilla ja juuri kun ollaan saamassa softaa ulos beta-laadusta, niin sitten lopetetaankin jo tuotteen tuki ja aloitetaan sama rumba uudestaan uusilla malleilla. Todella kuluttajaystävällistä, mutta valitettavasti tällainen näyttää olevan suuntana kaikessa kodinelektroniikassa. Kohta päivittelemme pesukoneita ja pakastimiakin säännöllisin välein. Eihän näiden softapäivitysten tekeminen nörteille ole mikään ongelma, mutta "suurilla massoilla" voi kyllä mennä sormi suuhun, kun pitää alkaa tietokoneiden ja nollamodeemikaapeleiden kanssa pelailemaan. Kaikissa mainoksissa muistetaan mainita, että boksien ohjelmistot ovat ns. OTA-päivitettäviä, eli uusi versio tulee suoraan tv-lähetteen mukana. Totuus on kuitenkin hiukan toisenlainen, sillä maanpäällisestä verkosta vastaava Digita ja kaapelioperaattorit ovat hinnoitelleet päivitykset siten, että monikaan maahantuoja ei niitä halua käyttää. Hieno homma.
Lauantaina kuuntelin sivukorvalla paikallisessa Kodin ykkösessä, kun myyjä yritti avustaa kahta vanhempaa ihmistä digiboksin valinnassa. Siinä vaiheessa homma meni vanhuksille hankalaksi ymmärtää, kun tuli puhetta videoiden käytöstä digboksin kanssa. Ei meinaan ollut ihan selvä asia se, että videotpa eivät vain maagisesti osaa tallentaa digikanavia ja jos halutaan katsoa toista kanavaa ja tallentaa toista, niin tarvitaankin kaksi digipoksia tai sitten tallentava kahden virittimen digiboksi. Digivirittimelliset taulu-tv:tkin tulevat tuomaan monelle vielä yllätyksen tallennusten kanssa. Toki osa noista osaa antaa signaalia ulos esim. tallentavalle dvd:lle (joita ei jostain kumman syystä vielä omalla digivirittimellä kauppoihin ole lupauksista huolimatta näkynyt), mutta sittenpä ei tv:stä kanavaa vaihdetakaan tallennuksen aikana. Ja onpa todella kiva, kun esim. yöllä tallennuksen aikana tv:ssä pitää olla kuva näkyvissä. Ei ne taulu-tv:den taustavalotkaan kuitenkaan ikuisia ole.
Maltan tuskin odottaa yleisänosastokirjoituksia syksyllä 2007.
keskiviikko 12. huhtikuuta 2006
Konferenssielämää
No nyt vihdoinkin pääsin kirjoittamaan viime viikkoisesta ITK-konferenssista. Tämä on kyllä vastustanut oikein urakalla, ensin sairastuin ja eilen tämä Blogger ei suostunut yhteistyöhön. Mutta nyt tätä vihdoin kirjoitetaan.
Eli kyseessä siis oli Hämeenlinnan Aulangolla vuosittain järjestettävä Suomen suurin opetusteknologia-alan konferenssi. Tuolla on tullut oltua jo ainakin seitsemänä vuotena peräkkäin, aluksi pelkkänä vierailijana, mutta jo useita vuosia näytteilleasettajana ja esitelmöitsijänä hyvin monenlaisista verkkotyövälineisiin liittyvistä aiheista. Hiukan tuo jo alkaa maistua puulta, mutta periaatteesta paikalla on kuitenkin hyvä käydä aina näkymässä.
Viime keskiviikkona siis pakkasimme messuosaston varusteet autooni ja lähdimme työkaverin kanssa kohti kisapaikkaa. Näyttelyosastomme kanssa oli ollut pientä säätöä ennakkoon ja olin hiukan varautunut siihen, että kaikki ei ehkä sujuisi aivan jouhevasti. Jo edellisenä vuonna ei tilaisuuden nettiyhteyksistä vastanneelta yritykseltä ollut tullut minkäänlaista tilausvahvistusta ennen kuin sitä erikseen tajusin kysyä ja vastaus oli vain lyhyt sähköposti "Juu, kunnossa on". Tosi ammattimaista toimintaa asiakaspalvelussa. No tänä vuonna tein nettiyhteyden tilauksen taas jo hyvissä ajoin, eikä tälläkään kertaa minkäänlaista tilausvahvistusta koskaan kuulunut. Asia pääsi sitten kuitenkin unohtumaan, kunnes palasi mieleen vain päivää ennen tapahtumaan. Koska asia olisi edellisenä vuonnakin ollut muka kunnossa ilman vahvistustakin, niin ajattelin että ovat kuitenkin jo noita yhteyksiä rakentamassa, eikä kukaan ehkä enään osaisi/ehtisi asiaan vastata. Niinpä siis otin tietoisen riskin.
Olisi tietenkin pitänyt arvata, että tuloksena olisi "Ei voittoa"-arpa tällä kertaa. Kun pääsimme paikalle, niin ensimmäinen yllätys meille varatussa tilassa oli se, että lattialla oli särkynyt olutpullo ja mukava olutlammikko. Tilaa ennen meitä käyttäneillä olikin ollut ilmeisesti hiukan kosteampi ja vauhdikkaampi videokonferenssi. Ja tietenkään kenellekään ei ollut tullut mieleen tilata hotellin siivoojaa sotkua korjaamaan. Ja kuinka ollakaan, ei huoneessa ollut jälkeäkään minkäänlaisesta nettiyhteydestä. Saman tien puhelin käteen, puhelu osastoasiaa järjestelleelle työkaverilleni, joka itse tulisi paikalle vasta seuraavana päivänä, mutta on paljon parempi esittämään "vihaista asiakasta". Hetken kuluttua järjestävän tahon näyttelyosastovastaava saapuikin paikalle ja hommasi heti siivoojankin hoitamaan olutpullon. Onneksi viereisessä esitystilassa sattui myös olemaan tapahtuman atk-tuesta vastaava henkilö, tuttu jo edellisiltä vuosilta ja täysin nettiyhteyden toimittajafirman ulkopuolinen henkilö. Hänellä kun sattui sopivasti olemaan yksi ylimääräinen kytkin ja kaapeleita mukanaan, niin saimme siten rakenneltua tilaamme nettiyhteyden tuon toisen tilan kautta. Tässä vaiheessa homma alkoi sittenkin tuntua kääntyvän voitoksi ja saimme osaston rakenneltua. Tämän jälkeen omat tavarat hotellihuoneeseen ja kaupungille syömäään.
Muuten ilta menikin sitten hotellihuoneessa tv:tä tuijottaen. Syömästä tultuamme emme enää ehtineet Aulangon äskettäin avattuun kylpylään. Toki kävimme paikkaa katsastamassa päällisin puolin ja totesimme sen hyvin samankaltaiseksi kuin muutkin vastaavat, tosin melko pieneksi. Neliratainen keilahalli oli erittäin tyylikäs, mutta valitettavasti ei ollut aikaa sitä käyttää. Jostain syystä baariin lähteminen ei edes käynyt mielessä.
Huonosti nukutun yön jälkeen aamulla hotellin tukevalle aamupalalle ja sitten osastolle esittelemään. Normaalia konferenssitouhua siis. Tosin verkkoyhteys pätki aivan totaalisesti, eikä siinä oikein verkkotyövälineiden esittelystä tullut mitään. Onneksi vika oli yhteinen kaikille verkon käyttäjille ja ei siten heijastunut negatiivisesti vain meihin. Lopulta homma ratkesi lähellä puolta päivää, kun vaihtoivat verkkoon jonkun laitteen. Emmepä tosiaan olleet ainoat jotka ihmettelivät suureen ääneen, että tällaisesta palvelustako pitäisi pulittaa melkein 100€ päivältä.
Iltapäivällä kävin pitämässä oman esitykseni blogeja koskevassa sessiossa, joka osoittautui kaikin puolin menestykseksi. Jotenkin tämä blogi-asia on nyt iskemässä isosti myös opetukseen. Oli siis osunut tämän vuotinen konferenssiesitys hyvin ajankohtaiseen aiheeseen. Itse konferenssillakin oli yhteinen koontiblogi ensimmäistä kertaa ja vaikka sinne ei aivan mahdottomasti kirjoituksia tullutkaan, niin oli silti mukava huomata sen kautta oma esityskin mainittavan oikein erikseen. Eli siis ainakin yksi niistä muutamasta sadasta katsojasta oli hoksannut jotain uutta minun esitykseni pohjalta.
Mielenkiintoinen välipala varsinaisen konferenssiohjelman lopuksi oli Star Wreck-elokuvan esitys ja tekijöiden esitelmä sen tekemisestä. Itse leffaa ei tullut tuolla katsottua (on itsellä DVD hyllyssä), mutta oli kuitenkin mukava nähdä tekijöitä ihan elävänä. Ja tulihan sitä kannatuksen vuoksi t-paitakin ostettua. Joukkion omia kokemuksia tapahtumasta voi lukea Star Wreck blogista.
Toisen illan ruokailupaikaksi etsimme Hämeenlinnan keskustasta kreikkalaisravintola Georgioksen (toivottavasti meni nimi oikein). Mielestäni erittäin hyvää ruokaa sopivaan hintaan. Kannattaa tutustua, jos sattuu nälkä yllättämään Hämeenlinnassa ollessa.
Ja sitten päästäänkin tämän konferenssin outoon osaan, eli iltaohjelmaan hotellin ravintolassa. Tästäkin aiheesta löytyy varsin osuvaa kuvausta tuolta Star Wreck blogista. Jotkut kutsuvat tätä hienosti verkostoitumiseksi, mutta tosiasiassa on kyse vain sairaan kalliin viinan (0.4 oluttuoppi 5.60€!) vetämisestä kornin ja liian kovalla soivan musiikin säestyksellä. Tämänvuotinen esiintyjä oli kyllä ehdoton helmi. Pariskunta, joka veti taustanauhan kanssa 70- ja 80-luvun kauheimpia suomipoppisbiisejä. Tilannetta onneksi hiukan pelasti Ismo Leikolan stand-up veto ennen siirtymistä yökerhon puolelle jatkamaan iltaa (tämä on tämän konferenssin tapa), jossa musiikista vastasi Miljoonasateen Heikki Salo soolona. Kävimme katsastamassa nopeasti yökerhosta tilanteen alun ja koska tänä vuonne ei paikalla ollut kauheasti hyviä tuttuja, niin lähdimmepä sitten jo puolilta öin suosiolla hotellihuoneeseen nukkumaan. Hyvä näin, sillä koko retkelle tuli juotua vain kolme olutta. Voin kertoa, että joinain aikaisempina vuosina ei ole ihan näin rauhallisesti tullut iltaa otettua.
Viimeinen päivä osastolla menikin rutiinilla ja sopivaa purkuhetkeä odotellessa. Heti kun alkoi näyttää siltä, että osaston voisi pistää pakettiin, niin aloimme tuumasta toimeen. Noin puolessa tunnissa kaikki olikin kasassa, sitten vain pikainen roudaus autoon ja nokka kohti kotia. Yksi vuosi taas takana ja todennäköisesti seuraavana tänne taas uudestaan vaelletaan.
Eli kyseessä siis oli Hämeenlinnan Aulangolla vuosittain järjestettävä Suomen suurin opetusteknologia-alan konferenssi. Tuolla on tullut oltua jo ainakin seitsemänä vuotena peräkkäin, aluksi pelkkänä vierailijana, mutta jo useita vuosia näytteilleasettajana ja esitelmöitsijänä hyvin monenlaisista verkkotyövälineisiin liittyvistä aiheista. Hiukan tuo jo alkaa maistua puulta, mutta periaatteesta paikalla on kuitenkin hyvä käydä aina näkymässä.
Viime keskiviikkona siis pakkasimme messuosaston varusteet autooni ja lähdimme työkaverin kanssa kohti kisapaikkaa. Näyttelyosastomme kanssa oli ollut pientä säätöä ennakkoon ja olin hiukan varautunut siihen, että kaikki ei ehkä sujuisi aivan jouhevasti. Jo edellisenä vuonna ei tilaisuuden nettiyhteyksistä vastanneelta yritykseltä ollut tullut minkäänlaista tilausvahvistusta ennen kuin sitä erikseen tajusin kysyä ja vastaus oli vain lyhyt sähköposti "Juu, kunnossa on". Tosi ammattimaista toimintaa asiakaspalvelussa. No tänä vuonna tein nettiyhteyden tilauksen taas jo hyvissä ajoin, eikä tälläkään kertaa minkäänlaista tilausvahvistusta koskaan kuulunut. Asia pääsi sitten kuitenkin unohtumaan, kunnes palasi mieleen vain päivää ennen tapahtumaan. Koska asia olisi edellisenä vuonnakin ollut muka kunnossa ilman vahvistustakin, niin ajattelin että ovat kuitenkin jo noita yhteyksiä rakentamassa, eikä kukaan ehkä enään osaisi/ehtisi asiaan vastata. Niinpä siis otin tietoisen riskin.
Olisi tietenkin pitänyt arvata, että tuloksena olisi "Ei voittoa"-arpa tällä kertaa. Kun pääsimme paikalle, niin ensimmäinen yllätys meille varatussa tilassa oli se, että lattialla oli särkynyt olutpullo ja mukava olutlammikko. Tilaa ennen meitä käyttäneillä olikin ollut ilmeisesti hiukan kosteampi ja vauhdikkaampi videokonferenssi. Ja tietenkään kenellekään ei ollut tullut mieleen tilata hotellin siivoojaa sotkua korjaamaan. Ja kuinka ollakaan, ei huoneessa ollut jälkeäkään minkäänlaisesta nettiyhteydestä. Saman tien puhelin käteen, puhelu osastoasiaa järjestelleelle työkaverilleni, joka itse tulisi paikalle vasta seuraavana päivänä, mutta on paljon parempi esittämään "vihaista asiakasta". Hetken kuluttua järjestävän tahon näyttelyosastovastaava saapuikin paikalle ja hommasi heti siivoojankin hoitamaan olutpullon. Onneksi viereisessä esitystilassa sattui myös olemaan tapahtuman atk-tuesta vastaava henkilö, tuttu jo edellisiltä vuosilta ja täysin nettiyhteyden toimittajafirman ulkopuolinen henkilö. Hänellä kun sattui sopivasti olemaan yksi ylimääräinen kytkin ja kaapeleita mukanaan, niin saimme siten rakenneltua tilaamme nettiyhteyden tuon toisen tilan kautta. Tässä vaiheessa homma alkoi sittenkin tuntua kääntyvän voitoksi ja saimme osaston rakenneltua. Tämän jälkeen omat tavarat hotellihuoneeseen ja kaupungille syömäään.
Muuten ilta menikin sitten hotellihuoneessa tv:tä tuijottaen. Syömästä tultuamme emme enää ehtineet Aulangon äskettäin avattuun kylpylään. Toki kävimme paikkaa katsastamassa päällisin puolin ja totesimme sen hyvin samankaltaiseksi kuin muutkin vastaavat, tosin melko pieneksi. Neliratainen keilahalli oli erittäin tyylikäs, mutta valitettavasti ei ollut aikaa sitä käyttää. Jostain syystä baariin lähteminen ei edes käynyt mielessä.
Huonosti nukutun yön jälkeen aamulla hotellin tukevalle aamupalalle ja sitten osastolle esittelemään. Normaalia konferenssitouhua siis. Tosin verkkoyhteys pätki aivan totaalisesti, eikä siinä oikein verkkotyövälineiden esittelystä tullut mitään. Onneksi vika oli yhteinen kaikille verkon käyttäjille ja ei siten heijastunut negatiivisesti vain meihin. Lopulta homma ratkesi lähellä puolta päivää, kun vaihtoivat verkkoon jonkun laitteen. Emmepä tosiaan olleet ainoat jotka ihmettelivät suureen ääneen, että tällaisesta palvelustako pitäisi pulittaa melkein 100€ päivältä.
Iltapäivällä kävin pitämässä oman esitykseni blogeja koskevassa sessiossa, joka osoittautui kaikin puolin menestykseksi. Jotenkin tämä blogi-asia on nyt iskemässä isosti myös opetukseen. Oli siis osunut tämän vuotinen konferenssiesitys hyvin ajankohtaiseen aiheeseen. Itse konferenssillakin oli yhteinen koontiblogi ensimmäistä kertaa ja vaikka sinne ei aivan mahdottomasti kirjoituksia tullutkaan, niin oli silti mukava huomata sen kautta oma esityskin mainittavan oikein erikseen. Eli siis ainakin yksi niistä muutamasta sadasta katsojasta oli hoksannut jotain uutta minun esitykseni pohjalta.
Mielenkiintoinen välipala varsinaisen konferenssiohjelman lopuksi oli Star Wreck-elokuvan esitys ja tekijöiden esitelmä sen tekemisestä. Itse leffaa ei tullut tuolla katsottua (on itsellä DVD hyllyssä), mutta oli kuitenkin mukava nähdä tekijöitä ihan elävänä. Ja tulihan sitä kannatuksen vuoksi t-paitakin ostettua. Joukkion omia kokemuksia tapahtumasta voi lukea Star Wreck blogista.
Toisen illan ruokailupaikaksi etsimme Hämeenlinnan keskustasta kreikkalaisravintola Georgioksen (toivottavasti meni nimi oikein). Mielestäni erittäin hyvää ruokaa sopivaan hintaan. Kannattaa tutustua, jos sattuu nälkä yllättämään Hämeenlinnassa ollessa.
Ja sitten päästäänkin tämän konferenssin outoon osaan, eli iltaohjelmaan hotellin ravintolassa. Tästäkin aiheesta löytyy varsin osuvaa kuvausta tuolta Star Wreck blogista. Jotkut kutsuvat tätä hienosti verkostoitumiseksi, mutta tosiasiassa on kyse vain sairaan kalliin viinan (0.4 oluttuoppi 5.60€!) vetämisestä kornin ja liian kovalla soivan musiikin säestyksellä. Tämänvuotinen esiintyjä oli kyllä ehdoton helmi. Pariskunta, joka veti taustanauhan kanssa 70- ja 80-luvun kauheimpia suomipoppisbiisejä. Tilannetta onneksi hiukan pelasti Ismo Leikolan stand-up veto ennen siirtymistä yökerhon puolelle jatkamaan iltaa (tämä on tämän konferenssin tapa), jossa musiikista vastasi Miljoonasateen Heikki Salo soolona. Kävimme katsastamassa nopeasti yökerhosta tilanteen alun ja koska tänä vuonne ei paikalla ollut kauheasti hyviä tuttuja, niin lähdimmepä sitten jo puolilta öin suosiolla hotellihuoneeseen nukkumaan. Hyvä näin, sillä koko retkelle tuli juotua vain kolme olutta. Voin kertoa, että joinain aikaisempina vuosina ei ole ihan näin rauhallisesti tullut iltaa otettua.
Viimeinen päivä osastolla menikin rutiinilla ja sopivaa purkuhetkeä odotellessa. Heti kun alkoi näyttää siltä, että osaston voisi pistää pakettiin, niin aloimme tuumasta toimeen. Noin puolessa tunnissa kaikki olikin kasassa, sitten vain pikainen roudaus autoon ja nokka kohti kotia. Yksi vuosi taas takana ja todennäköisesti seuraavana tänne taas uudestaan vaelletaan.
maanantai 10. huhtikuuta 2006
Kaupunkielämän haittapuolia
Eipä sitten tänne tullutkaan kirjoitusta viikonloppuna ITK-konferenssista. Iski nimittäin kuumetauti päälle oikein kunnolla. Mutta aion kyllä tuosta ITK:sta vielä kirjoittaa lähipäivinä.
Voin kertoa, että yksinasuminen, koiran omistaminen ja sairaus ei ole hyvä yhtälö. Varsinkaan kun asuu täysin yksin kaupungissa jossa ei ole yhtään sukulaista tai läheistä ystävää. Tällainen tilanne pistää miettimään täällä asumisen miinuspuolia pieneen kotikaupunkiin verrattuna. On nimittäin varsin pirullista lähteä aivan horkassa 39 asteen kuumeessa viemään koiraa ulos tai hakemaan ruokaa kaupasta. Mutta minkäs teet, kun ei ole ketään, joka noissa asioissa voisi auttaa.
Huvittavaa on kyllä myös nykyaikainen suhtautuminen naapureihin. Asumme nykyään etäisyyksien puolesta paljon tiiviimmissä yhteisöissä entisaikojen kyläyhteisöihin verrattuna, mutta silti naapurustoa tunnetaan yleensä vain "huomenta ja hyvää päivää"-tasolla. Tänne voisi kyllä hyvin kuolla
ilman että kukaan huomaisi moneen viikkoon mitään. Töissä tosin saattaisivat kaipailla, mistä päästäänkin siihen, että monille varmaan työpaikka on se tärkein yhteisö. Tiedä sitten onko tuo kauhean terveellistä pidemmän päälle.
Voin kertoa, että yksinasuminen, koiran omistaminen ja sairaus ei ole hyvä yhtälö. Varsinkaan kun asuu täysin yksin kaupungissa jossa ei ole yhtään sukulaista tai läheistä ystävää. Tällainen tilanne pistää miettimään täällä asumisen miinuspuolia pieneen kotikaupunkiin verrattuna. On nimittäin varsin pirullista lähteä aivan horkassa 39 asteen kuumeessa viemään koiraa ulos tai hakemaan ruokaa kaupasta. Mutta minkäs teet, kun ei ole ketään, joka noissa asioissa voisi auttaa.
Huvittavaa on kyllä myös nykyaikainen suhtautuminen naapureihin. Asumme nykyään etäisyyksien puolesta paljon tiiviimmissä yhteisöissä entisaikojen kyläyhteisöihin verrattuna, mutta silti naapurustoa tunnetaan yleensä vain "huomenta ja hyvää päivää"-tasolla. Tänne voisi kyllä hyvin kuolla
ilman että kukaan huomaisi moneen viikkoon mitään. Töissä tosin saattaisivat kaipailla, mistä päästäänkin siihen, että monille varmaan työpaikka on se tärkein yhteisö. Tiedä sitten onko tuo kauhean terveellistä pidemmän päälle.
perjantai 7. huhtikuuta 2006
ITK konferenssin jälkimainingeissa
Hetken hiljaiselo täällä johtui taas siitä, että olin keskiviikosta tähän päivään Hämeenlinnassa ITK-konferenssissa. Huvittavaa sinänsä, että tuolla oli vahvasti pinalla juuri blogit ja itsekin pidin esitelmän aiheesta "RSS-syötteet opetuskäytössä". Eikä minulla ollut aikaa blogata sieltä ollenkaan. ;-(
Nyt painaa niin paha väsymys, että nukun ensin univelat pois ja palailen aiheeseen tarkemmin huomenissa.
Nyt painaa niin paha väsymys, että nukun ensin univelat pois ja palailen aiheeseen tarkemmin huomenissa.
maanantai 3. huhtikuuta 2006
Ääni ja kuva
Äsken sattui kyllä todella hassu yhteensattuma tässä koneella istuessa. Tuossa pyörii yhdessä ikkunassa tv-kuva ilman ääntä ja XMMS soittaa uusinta David Gilmourin levyä (täysin laillisia omasta levystä tehtyjä MP3:sia).
Muusiikki tuntuu synkkaavan aivan täydellisesti tuohon kuvaan (TV2 näyttää jotain hiukan taiteellista ohjelmaa Islannin luonnosta), vaikka näillä ei taatusti ole mitään yhteyttä. Pahus kun tuota yhdistelmää ei saanut talteen. Todella rankka WOW-elämys tuosta muodostui.
Nämä tällaiset ovat kyllä hauskoja hetkiä, varsinkin näin ihan sattumalta huomattuina ja ainutkertaisina tapahtumina. Tokihan on olemassa paljonkin levyjä, jotka vain sopivat synkkaavan joihinkin elokuviin (täysin sattumalta, vaikka jotkut haluavatkin toisin uskoa). Esim. Pink Floydin Dark Side of the Moonin pitäisi synkata mukavasti ainakin Ihmemaa Oz:n alkuperäisversioon ja Stanley Kubrikin Avaruusseikkailu 2001:n kanssa. Jotkut väittävät myös alkuperäisen Star Warsin tuohon sopivan. Tiedä noista sitten. Eipä ole tullut kokeiltua.
Muusiikki tuntuu synkkaavan aivan täydellisesti tuohon kuvaan (TV2 näyttää jotain hiukan taiteellista ohjelmaa Islannin luonnosta), vaikka näillä ei taatusti ole mitään yhteyttä. Pahus kun tuota yhdistelmää ei saanut talteen. Todella rankka WOW-elämys tuosta muodostui.
Nämä tällaiset ovat kyllä hauskoja hetkiä, varsinkin näin ihan sattumalta huomattuina ja ainutkertaisina tapahtumina. Tokihan on olemassa paljonkin levyjä, jotka vain sopivat synkkaavan joihinkin elokuviin (täysin sattumalta, vaikka jotkut haluavatkin toisin uskoa). Esim. Pink Floydin Dark Side of the Moonin pitäisi synkata mukavasti ainakin Ihmemaa Oz:n alkuperäisversioon ja Stanley Kubrikin Avaruusseikkailu 2001:n kanssa. Jotkut väittävät myös alkuperäisen Star Warsin tuohon sopivan. Tiedä noista sitten. Eipä ole tullut kokeiltua.
sunnuntai 2. huhtikuuta 2006
YUP @ Lutakko 1.4.2006
Keikkaputki jatkui taas ja eilisiltana (tai yönä. Minä kyllä olen keikkojen alkamisaikojen aikaistamisen kannalla täysin) tuli käytyä kuuntelemassa YUP:n keikka Lutakossa.
Lämmittelybändinä toimi paikallinen melko uusi tulokas Paha kaksonen. Hyvinhän nämäkin soittivat mutta ei oikein ollut kyllä kokonaisuutena minun tyylistäni musiikkia. Jos tuota jotenkin pitäisi kuvailla, niin sanoisin sen olevan hiukan punk- ja AC/DC-vaikutteista bilerokkia humoristisilla suomenkielisillä teksteillä. Tällaiselle varmasti löytyy paljonkin kysyntään esim. opiskelijabileisiin, joten ei muuta kuin onnea matkaan yhtyeelle.
YUP on soitellut jo niin pitkään, että eipä varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että keikka kulki erittäin sujuvasti. YUP varmasti on yksi niitä bändejä, joka jakaa vahvasti mielipiteitä. Toisiin tämä kolahtaa aivan täysillä ja jotkut eivät voi sietää ollenkaan. Itse olen ehkä näiden välimaastossa, sillä pidän kyllä enemmistöstä bändin tuotannosta, mutta joukossa on joitain hiukan liialliseen "kikkailuun ja sekasotkuun" taipuvaa tuotosta. Sinänsä varmaan aika outo kommentti progea ja progemetallia kuuntelevalta. ;-)
Nuo YUP:n biisit kun eivät ole juurikaan "perinteistä pop-kaavaa" noudattavia, niin täytyy kyllä ihailla miesten kykyä muistaa noita biisejä. On meinaan biiseissä yksi jos toinenkin "käänne". Jos suurin osa nykyajan radiomusiikista pitäisi kuvata tienä, niin ne olisivat lähinnä Helsinki-Hämeenlinna moottoritie ja YUP:n tuotokset sitten lähinnä serpentiinitie esim. Kanarian saarten vuoristoissa. Porin Jazz festareillekin tämä mahtuisi mukaan oikein kivasti, vaikka tosin tuon festarin tarjonta onkin lipunut muutenkin popahtavampaan suuntaan.
Lämmittelybändinä toimi paikallinen melko uusi tulokas Paha kaksonen. Hyvinhän nämäkin soittivat mutta ei oikein ollut kyllä kokonaisuutena minun tyylistäni musiikkia. Jos tuota jotenkin pitäisi kuvailla, niin sanoisin sen olevan hiukan punk- ja AC/DC-vaikutteista bilerokkia humoristisilla suomenkielisillä teksteillä. Tällaiselle varmasti löytyy paljonkin kysyntään esim. opiskelijabileisiin, joten ei muuta kuin onnea matkaan yhtyeelle.
YUP on soitellut jo niin pitkään, että eipä varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että keikka kulki erittäin sujuvasti. YUP varmasti on yksi niitä bändejä, joka jakaa vahvasti mielipiteitä. Toisiin tämä kolahtaa aivan täysillä ja jotkut eivät voi sietää ollenkaan. Itse olen ehkä näiden välimaastossa, sillä pidän kyllä enemmistöstä bändin tuotannosta, mutta joukossa on joitain hiukan liialliseen "kikkailuun ja sekasotkuun" taipuvaa tuotosta. Sinänsä varmaan aika outo kommentti progea ja progemetallia kuuntelevalta. ;-)
Nuo YUP:n biisit kun eivät ole juurikaan "perinteistä pop-kaavaa" noudattavia, niin täytyy kyllä ihailla miesten kykyä muistaa noita biisejä. On meinaan biiseissä yksi jos toinenkin "käänne". Jos suurin osa nykyajan radiomusiikista pitäisi kuvata tienä, niin ne olisivat lähinnä Helsinki-Hämeenlinna moottoritie ja YUP:n tuotokset sitten lähinnä serpentiinitie esim. Kanarian saarten vuoristoissa. Porin Jazz festareillekin tämä mahtuisi mukaan oikein kivasti, vaikka tosin tuon festarin tarjonta onkin lipunut muutenkin popahtavampaan suuntaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)