Minä olen pitkään sinnitellyt ilman mobiilia internettiä. Nyt tuli kuitenkin hankittua uusi Nokian E90 Communicator ja kiinteähintainen datansiirto. Tätä merkintää tässä nyt naputtelen tuolla ja melko hyvinhän tämä tuntuu sujuvan.
Ensivaikutelmat laitteesta ovat erittäin positiiviset. Ehkä kirjoittelen joskus lähiaikoina kokemuksistani enemmänkin tänne.
Tämä blogi koki taas hetkellisen "kooman", kun väsymys valtasi kirjoittajan, eikä juttua vaan syntynyt. Mutta eiköhän tämä tästä taas lähde.
Henkilökohtaisia ajatuksia kaikenlaisesta. mm. musiikista, elokuvista, tekijänoikeuksista ja tietoyhteiskunnasta.
tiistai 3. heinäkuuta 2007
keskiviikko 11. huhtikuuta 2007
Digisekoilua ja Euroviisuja
Kun Yle nyt vihdoin päästi kissan ulos säkistä keskusdigiboksien suhteen, niin onpa asiasta tosiaan kehkeytynyt melkoinen soppa. Jotenkin tuntuu siltä, että tuo tapahtui vahingossa, koska nyt kaivellaan sitten sitä, että kenellä oli lupa sanoa ja mitä. Hirveä sekasotku, eikä ainakaan nosta asioista päättävien osakkeita kansan silmissä.
Hauska sivujuonne tässä Digi-TV-hässäkässä on tulevat Euroviisut. Tekniikka & Taloudessa oli artikkeli tapahtuman tekniikasta. Hienolta varmasti tulee näyttämään, mutta ei oman maan kansalle. Kovasti hehkutetaan, kuinka lähetys toimitetaan HD-tasoisena ja 5.1-äänellä maailmalle. Suomessa saamme sitten nauttia huonosta kuvasta (varmaan käyttävät samoja kuvanhuonontimia kuin karsintalähetyksissä) ja stereoäänestä. Eihän Ylen asiantuntijoiden mukaan HD-kuvassa ja 5.1-äänessä ole mitään ihmeellistä. Joten eihän niitä tyhmälle Suomen kansalle tarvi edes esitellä.
Jotenkin tulee Neuvostoliiton lopunajat mieleen. Silloinhan Karjalassa kansalle, joka näki meidän televisiolähetyksiämme, tosin hiukan paikallisen propagandatoimiston häiritseminä ja dubbaamina, valehdeltiin, että kuvissa näkyvät hienot autot ovat kaikki ruotsalaisten turistien. Tavallinen suomalainen ajaa samanlaisella Ladalla kuin hekin, jos nyt köyhänä sattuu autoa ollenkaan omistamaan.
Ylestä pitäisi kyllä vihdoin irtisanoa kaikki Neuvostoliitossa propagandaoppinsa saaneet virkamiehet. Ei nykyaikaisessa nettimaailmassa enää onnistu tuollaisten "valtiontotuuksien" ylläpito ja syöttö kansalle.
Tai sitten Ylelle käy kuin Neuvostoliitolle, joka ei välttämättä edes olisi huono asia. Onhan Ylen johtajakin jo povaillut, että kymmenen vuoden päästä Yleä ei välttämättä enää ole.
Hauska sivujuonne tässä Digi-TV-hässäkässä on tulevat Euroviisut. Tekniikka & Taloudessa oli artikkeli tapahtuman tekniikasta. Hienolta varmasti tulee näyttämään, mutta ei oman maan kansalle. Kovasti hehkutetaan, kuinka lähetys toimitetaan HD-tasoisena ja 5.1-äänellä maailmalle. Suomessa saamme sitten nauttia huonosta kuvasta (varmaan käyttävät samoja kuvanhuonontimia kuin karsintalähetyksissä) ja stereoäänestä. Eihän Ylen asiantuntijoiden mukaan HD-kuvassa ja 5.1-äänessä ole mitään ihmeellistä. Joten eihän niitä tyhmälle Suomen kansalle tarvi edes esitellä.
Jotenkin tulee Neuvostoliiton lopunajat mieleen. Silloinhan Karjalassa kansalle, joka näki meidän televisiolähetyksiämme, tosin hiukan paikallisen propagandatoimiston häiritseminä ja dubbaamina, valehdeltiin, että kuvissa näkyvät hienot autot ovat kaikki ruotsalaisten turistien. Tavallinen suomalainen ajaa samanlaisella Ladalla kuin hekin, jos nyt köyhänä sattuu autoa ollenkaan omistamaan.
Ylestä pitäisi kyllä vihdoin irtisanoa kaikki Neuvostoliitossa propagandaoppinsa saaneet virkamiehet. Ei nykyaikaisessa nettimaailmassa enää onnistu tuollaisten "valtiontotuuksien" ylläpito ja syöttö kansalle.
Tai sitten Ylelle käy kuin Neuvostoliitolle, joka ei välttämättä edes olisi huono asia. Onhan Ylen johtajakin jo povaillut, että kymmenen vuoden päästä Yleä ei välttämättä enää ole.
tiistai 3. huhtikuuta 2007
Lopunajan merkit, tai ehkä järjen valoa vihdoinkin
Taas on helvetin säätiedotukset menneet vähintään räntäsateen puolelle. Sen verran uskomattomia uutisia on taas lähipäivinä ollut mediassa.
Ylen edustajan suusta saatiin vihdoinkin ulos kommentti, jonka mukaan Yle ei enää vastustakaan talonyhtiöiden, koulujen yms. keskusdigibokseja. Mistähän nyt moinen äkkinäinen mielenmuutos? Aikaisempaa kantaa kovasti perusteltiin tyyliin: "Ei me olla insinöörejä, joten ei voitu tietää että tästä ei aiheutuisikaan ongelmia, joten sitten sanottiin, että siitä aiheutuu ongelmia ja siksi vastustettiin.".
No herran jestas! Olisitte kysyneet joltain joka tietää! Suomihan on insinöörejä pullollaan!
Tosin jos muistelee taannoisessa Digi-TV illassa Ylen tekniikan ihmisen laukomia: "Olen nähnyt HDTV-lähetyksiä ja ei niissä mitään ihmeellistä ollut."-kommentteja, niin
ilmeisesti osaamista ei todellakaan omasta talosta löydy. Melkoinen puusilmä tarvii olla, että ei näe heti eroa nykyisen "erinomaisen" digi-tv-kuvan ja HDTV-lähetteen välillä. Tässä asiassa tuntuu vielä näkyvän vanhan Kekkosslovakian haamut, jossa virallista totuutta ei ole varaa kyseenalaistaa.
Musiikkirintamalla, tai ehkä tarkemmin musiikkiteollisuusrintamalla, ovat alkaneet puhaltaa oudot tuulet.
Apple ja EMI menivät sitten julkaisemaan sopimuksen, jonka mukaan kohta saa EMIn tuotantoa iTunesista ja myöhemmin kenties muistakin nettikaupoista ilman DRM-suojauksia ja vielä paremmalla äänenlaadulla. Yksittäisten kappaleiden hinta tosin nousee vähän, mutta ainakin minun mielestäni korotus on kohtuullinen saavutettuihin etuihin nähden. Mielenkiintoista seurata mitä tästä seuraa ja saako EMI muista levy-yhtiöistä seuraajia?
Samaisen EMIn edustaja kommentoi myös jossain lehtiartikkelissa, että kopiosuojauksista CD-levyissä luovuttiin, koska niistä oli lähes yksinomaan haittaa rehellisille kuluttajille. Tässäkin lausunnossa on kyse melkoisesta takinkäännöstä. Vielä hetken aikaa sittenhän kaikki ääniteteollisuuden edustajat toitottivat meille, kuinka kopiosuojaukset luovat lisäarvoa kuluttajille. En tosin kyllä ikinä ymmärtänyt miten se, että ostan tuotteen kalliimmalla ja voin käyttää sitä harvemmilla laitteilla (jos suostuu toimimaan millään laitteella), jotenkin tuntuisi minulle lisäarvona?
Elämme siis jälleen mielenkiintoisia aikoja digitaalisen median maailmassa. Ehkä tämä jää tilapäiseksi mielenhäiriöksi ja kohta kaikkiin medioihimme lyödään lakien turvaamana sellaiset lukot päälle, että kenelläkään ei ole enää kivaa. Kaikenlaiseen kommunikointiin tarvitaan tekijänoikeusjärjestöjen maksullinen lisenssi ja suojausteknologioiden itsenäinen tutkimus luokitellaan terrorismiksi, josta määrättyjen rangaistusten täytäntöönpano suoritetaan ulkoistettuna Halliburton-yhtiön Guantanamon rangaistusosaamiskeskuksessa.
Ylen edustajan suusta saatiin vihdoinkin ulos kommentti, jonka mukaan Yle ei enää vastustakaan talonyhtiöiden, koulujen yms. keskusdigibokseja. Mistähän nyt moinen äkkinäinen mielenmuutos? Aikaisempaa kantaa kovasti perusteltiin tyyliin: "Ei me olla insinöörejä, joten ei voitu tietää että tästä ei aiheutuisikaan ongelmia, joten sitten sanottiin, että siitä aiheutuu ongelmia ja siksi vastustettiin.".
No herran jestas! Olisitte kysyneet joltain joka tietää! Suomihan on insinöörejä pullollaan!
Tosin jos muistelee taannoisessa Digi-TV illassa Ylen tekniikan ihmisen laukomia: "Olen nähnyt HDTV-lähetyksiä ja ei niissä mitään ihmeellistä ollut."-kommentteja, niin
ilmeisesti osaamista ei todellakaan omasta talosta löydy. Melkoinen puusilmä tarvii olla, että ei näe heti eroa nykyisen "erinomaisen" digi-tv-kuvan ja HDTV-lähetteen välillä. Tässä asiassa tuntuu vielä näkyvän vanhan Kekkosslovakian haamut, jossa virallista totuutta ei ole varaa kyseenalaistaa.
Musiikkirintamalla, tai ehkä tarkemmin musiikkiteollisuusrintamalla, ovat alkaneet puhaltaa oudot tuulet.
Apple ja EMI menivät sitten julkaisemaan sopimuksen, jonka mukaan kohta saa EMIn tuotantoa iTunesista ja myöhemmin kenties muistakin nettikaupoista ilman DRM-suojauksia ja vielä paremmalla äänenlaadulla. Yksittäisten kappaleiden hinta tosin nousee vähän, mutta ainakin minun mielestäni korotus on kohtuullinen saavutettuihin etuihin nähden. Mielenkiintoista seurata mitä tästä seuraa ja saako EMI muista levy-yhtiöistä seuraajia?
Samaisen EMIn edustaja kommentoi myös jossain lehtiartikkelissa, että kopiosuojauksista CD-levyissä luovuttiin, koska niistä oli lähes yksinomaan haittaa rehellisille kuluttajille. Tässäkin lausunnossa on kyse melkoisesta takinkäännöstä. Vielä hetken aikaa sittenhän kaikki ääniteteollisuuden edustajat toitottivat meille, kuinka kopiosuojaukset luovat lisäarvoa kuluttajille. En tosin kyllä ikinä ymmärtänyt miten se, että ostan tuotteen kalliimmalla ja voin käyttää sitä harvemmilla laitteilla (jos suostuu toimimaan millään laitteella), jotenkin tuntuisi minulle lisäarvona?
Elämme siis jälleen mielenkiintoisia aikoja digitaalisen median maailmassa. Ehkä tämä jää tilapäiseksi mielenhäiriöksi ja kohta kaikkiin medioihimme lyödään lakien turvaamana sellaiset lukot päälle, että kenelläkään ei ole enää kivaa. Kaikenlaiseen kommunikointiin tarvitaan tekijänoikeusjärjestöjen maksullinen lisenssi ja suojausteknologioiden itsenäinen tutkimus luokitellaan terrorismiksi, josta määrättyjen rangaistusten täytäntöönpano suoritetaan ulkoistettuna Halliburton-yhtiön Guantanamon rangaistusosaamiskeskuksessa.
sunnuntai 1. huhtikuuta 2007
Testeistä, mainonnasta ja kuluttajansuojasta
Näyttölaitteissa on tapahtunut aivan muutamassa vuodessa merkittävä mullistus. Ja tämähän on tietenkin siirtyminen litteisiin, pääasiassa LCD-näyttöihin, lähes kaikissa sovelluksissa. Tekniikka kehittyy huimaa vauhtia ja tuotteiden hinnat laskevat. Tässä hommassa on kuitenkin muutamia kuluttajan kannalta ikäviä piirteitä.
Teknisiä termejä ja suoritusarvoja tyrkytetään kuluttajille innokkaasti. Kun joku malli saa suitsutusta jossain testissä, niin tätä menestystä muistetaan sitten kanssa mainostaa. Mutta kuluttajalle jätetään helposti kertomatta, että samalla mallinumerolla ja samaan hintaan saatetaankin myydä erilaisella suorituskyvyllä olevia laitteita. Kaupasta kannetussa "testivoittajamallissa" saattaakin olla sisällä jotain ihan muuta, kuin mitä oli testiin toimitetussa yksilössä.
Itse olen tähän ilmiöön törmännyt, kun olen tässä jo hetken aikaa etsiskellyt isompaa näyttöä Mac Minini näyttölaitteeksi. Valinta alkaa nyt kallistua Samsungin 22-tuumaiseen malliin, jonka laatu ja hinta alkavat sopimaan minun tarkoituksiini. Mutta nettitutkimusta tehdessäni olenkin törmännyt tietoon, että tuota mallia on kahdella erilaisella näyttöpaneelilla. Ja tietenkin näistä toinen on parempi (ja testeissä käytetty) kuin toinen. Noiden paneelien erot eivät ole minun käyttööni ratkaisevia, niinpä varmaan käyn ensi viikolla tuollaisen laitteen kotiin hakemassa ja katson sitten kuinka onni suosii ja mitä laatikosta löytyy. Mutta yleisempänä kuluttajansuoja-asiana tällainen on hiukan outoa. Paneelin tyypin kun pääsee näkemään vasta itse laitteesta, se ei ilmene mitenkään pakkauksen päällä olevista tiedoista.
Samsungilla on samanlaista toimintaa myös LCD-televisioissakin. Minunkin olohuoneessani on 32-tuumainen taulu-tv jota nimenomaan mainostetaan hyvällä paneelilla. Todellisuudessa vain osassa noista televisioista on tuo hyvä paneeli. Itseasiassa täysin samalla tyyppinumerolla löytyy nettitietojen mukaan neljää erilaista paneelityyppiä, joista kaksi ei ole ihan niin hyviä kuin mainonnassa ja testeissä annetaan ymmärtää. No, tässä ainakin oli tuuria ja tuo yksilö sattuu olemaan parhaalla paneelityypillä. En siis valita, mutta muut "samanlaisen" television omistajat voivat olla huonommassa asemassa.
Mistä tällainen sitten johtuu? Vaikka kokemukset nyt tässä osuivatkin Samsungin laitteisiin, ei se varmasti ole ainoa merkki, joka tätä harrastaa. Taustalla on oikeasti se, että nuo LCD-paneelit tulevat kovin harvoista tehtaista maailmalta ja ovat sitten samoja monissa merkeissä. Ja kun kysyntää on, niin eri kuukausien erissä sitten vain käytetään niitä paneeleita mitä sattuu parhaiten olemaan saatavilla. Voipa taustalla olla jopa sellaistakin, että ensimmäisiin sarjoihin laitetaan hyvät paneelit, voitetaan sitten testejä ja seuraaviin eriin laitetaan halvemmat paneelit, jotta saadaan laitteista paremmat katteet.
Pitäisiköhän tähän toimintaan puuttua kuluttaja-asiamiehen jotenkin?
Teknisiä termejä ja suoritusarvoja tyrkytetään kuluttajille innokkaasti. Kun joku malli saa suitsutusta jossain testissä, niin tätä menestystä muistetaan sitten kanssa mainostaa. Mutta kuluttajalle jätetään helposti kertomatta, että samalla mallinumerolla ja samaan hintaan saatetaankin myydä erilaisella suorituskyvyllä olevia laitteita. Kaupasta kannetussa "testivoittajamallissa" saattaakin olla sisällä jotain ihan muuta, kuin mitä oli testiin toimitetussa yksilössä.
Itse olen tähän ilmiöön törmännyt, kun olen tässä jo hetken aikaa etsiskellyt isompaa näyttöä Mac Minini näyttölaitteeksi. Valinta alkaa nyt kallistua Samsungin 22-tuumaiseen malliin, jonka laatu ja hinta alkavat sopimaan minun tarkoituksiini. Mutta nettitutkimusta tehdessäni olenkin törmännyt tietoon, että tuota mallia on kahdella erilaisella näyttöpaneelilla. Ja tietenkin näistä toinen on parempi (ja testeissä käytetty) kuin toinen. Noiden paneelien erot eivät ole minun käyttööni ratkaisevia, niinpä varmaan käyn ensi viikolla tuollaisen laitteen kotiin hakemassa ja katson sitten kuinka onni suosii ja mitä laatikosta löytyy. Mutta yleisempänä kuluttajansuoja-asiana tällainen on hiukan outoa. Paneelin tyypin kun pääsee näkemään vasta itse laitteesta, se ei ilmene mitenkään pakkauksen päällä olevista tiedoista.
Samsungilla on samanlaista toimintaa myös LCD-televisioissakin. Minunkin olohuoneessani on 32-tuumainen taulu-tv jota nimenomaan mainostetaan hyvällä paneelilla. Todellisuudessa vain osassa noista televisioista on tuo hyvä paneeli. Itseasiassa täysin samalla tyyppinumerolla löytyy nettitietojen mukaan neljää erilaista paneelityyppiä, joista kaksi ei ole ihan niin hyviä kuin mainonnassa ja testeissä annetaan ymmärtää. No, tässä ainakin oli tuuria ja tuo yksilö sattuu olemaan parhaalla paneelityypillä. En siis valita, mutta muut "samanlaisen" television omistajat voivat olla huonommassa asemassa.
Mistä tällainen sitten johtuu? Vaikka kokemukset nyt tässä osuivatkin Samsungin laitteisiin, ei se varmasti ole ainoa merkki, joka tätä harrastaa. Taustalla on oikeasti se, että nuo LCD-paneelit tulevat kovin harvoista tehtaista maailmalta ja ovat sitten samoja monissa merkeissä. Ja kun kysyntää on, niin eri kuukausien erissä sitten vain käytetään niitä paneeleita mitä sattuu parhaiten olemaan saatavilla. Voipa taustalla olla jopa sellaistakin, että ensimmäisiin sarjoihin laitetaan hyvät paneelit, voitetaan sitten testejä ja seuraaviin eriin laitetaan halvemmat paneelit, jotta saadaan laitteista paremmat katteet.
Pitäisiköhän tähän toimintaan puuttua kuluttaja-asiamiehen jotenkin?
sunnuntai 25. maaliskuuta 2007
Standardit ovat kivoja...
... varsinkin kun jokaisella on omansa.
Kylläpäs on taas kivaa, kun DVD-levyjä on tallennuskäyttöön monenlaisia. On "plus"- ja "miinus"-levyjä ja niistä sitten RW- ja R-versioita ja jopa DL-versioita ja vieläpä useita eri nopeusluokkia. Ja sitten noita käyttäviä laitteita on pelkästään tietynlaisia tukevia ja sitten kaikkia mahdollisia tukevia multinormiasemia. Varsin selvää, eikö totta?
Tässäpä hiukan kokemuksia DVD-levyjen poltosta, kun olen äskettäin yrittänyt siivoilla koneelta kaikenlaista vuosien saatossa kertynyttä. Tarinan osat ovat seuraavat:
Philips DVD-tallennin on noista ylivoimaisesti vanhin laite. Se on vuosien saatossa todettu hiukan nirsoksi erilaisille levyille. Niinpä olenkin tilannut sille Saksasta (kiitos kotimaan typerien hyvitysmaksujen) aikanaan noita Ridata-levyjä ja se on ollut niihin tyytyväinen. Yhtään videotallennusta ei ole mennyt pieleen.
Nyt kun tuli ajankohtaiseksi poltella Macilla datalevyjä, niin ajattelinpa sitten säästää noita Ridatan levyjä tuolle Philipsille ja tilasin Virosta (jälleen hyvitysmaksujen takia) Samsungin levyjä. Laadukkaampia (ainakin merkin puolesta) ja vieläpä nopeampia luokitukseltaan. Mutta eipä homma mennytkään ihan putkeen.
Applen koneissa olevia asemia markkinoidaan termillä SuperDrive, jonka pitäisi tarkoittaa sitä, että niille käyvät monet erilaiset levyt. Mutta koska Applekin on osa globaalia kilpailuyhteiskuntaa, niin osat ostetaan tutulla: "sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan"-periaatteella. Ja niinpä samalla SuperDrive-nimellä myydään erilaisia asemia, joista toiset ovat vähemmän Super kuin toiset. Tämä tuli huomattua, kun tuo minun Maccini asema ei halunnut polttaa noille Samsungin levyille kuin 2X-nopeudella ja silläkin levyistä tuli lukukelvottomia "lasinalusia". Pikainen "Googlaus" paljastikin, että minullapa on juuri sellainen SuperDrive, joka hyväksyy vain hyvin valikoidut levyt. Ja Applea ei kiinnosta julkaista asemaan Firmware-päivityksiä, vaikka alihankkija Matsushita PC-puolelle niitä julkaiseekin. En todellakaan ala asentamaan tähän Macciin Windowsia vain jotta saisin epävirallisten päivitysten kautta paremman Firmwaren asennettua DVD-asemaan.
No seuraavaksi ajattelinkin sitten hyödyntää olohuoneen Linux-koneen polttavaa asemaa noiden Samsungin levyjen kanssa. Mutta eipä sekään onnistunut. Asema kyllä poltti levyt hienosti, mutta eipä niitä suostunut lukemaan Macci eikä levyt polttanut asema ja Linux-konekaan. Nämä Samsungin levyt eivät tunnu sopivan oikein millekään asemalle.
Seuraavaksi ajattelin kokeilla melko epätoivoista juttua, eli näiden Samsungin levyjen käyttöä tuossa Philipsin videotallentimessa. Odotin tietenkin, että laite tuskin levyjä edes tunnistaa tai ainakin tallennus tyssää alkuunsa levyvirheisiin. Mutta ihmepä olikin suuri, kun Philips tallensi videota näille levyille täysin ongelmitta. Eihän tässä näin pitänyt käydä.
Jotta homma olisi täydellinen, niin olin jo aikaisemmin polttanut joitain Ridatan levyjä tällä Macilla ja huomannut että vaikka levyjen päällä lukee 4X-nopeus, niin Mac tunnistaa levyt 8X-nopeuksisiksi ja polttaa niitä aivan ongelmattomasti. Niinpä vanhat Ridatat päätyvätkin nyt tässä vaiheessa data- ja Samsungit videokäyttöön. Mutta eihän tässä tosiaan näin pitänyt käydä ollenkaan!
Tarinan opetus on siis se, että standardeista ja merkinnöistä huolimatta, laitteiden ja levyjen yhteensopivuuksista ei voi sanoa mitään varmaa. Ja kun yrityksen ja erehdyksen kautta löytää toimivia levyjä, niin kannattaa hankkia niitä kerralla isompia eriä. Mutta tosiaan tekijänoikeusmafia on saanut asiat siihen malliin, että Suomesta ei kannata yhtään levyä ostaa. Itsekin varmaan pistän piakkoin jälleen tilauksen Saksaan noista Ridatan levyistä. Niitä kun vielä saa ja näyttävät olevan erittäin hyviä.
Kylläpäs on taas kivaa, kun DVD-levyjä on tallennuskäyttöön monenlaisia. On "plus"- ja "miinus"-levyjä ja niistä sitten RW- ja R-versioita ja jopa DL-versioita ja vieläpä useita eri nopeusluokkia. Ja sitten noita käyttäviä laitteita on pelkästään tietynlaisia tukevia ja sitten kaikkia mahdollisia tukevia multinormiasemia. Varsin selvää, eikö totta?
Tässäpä hiukan kokemuksia DVD-levyjen poltosta, kun olen äskettäin yrittänyt siivoilla koneelta kaikenlaista vuosien saatossa kertynyttä. Tarinan osat ovat seuraavat:
- Philips DVD-videotallennin (+ -standardi)
- Apple Mac Mini + SuperDrive-asema (multinormi)
- LG DVD-RW-asema (multinormi) Linux-koneessa
- Ridata 4X +R -levyjä
- Samsung 8X +R -levyjä
Philips DVD-tallennin on noista ylivoimaisesti vanhin laite. Se on vuosien saatossa todettu hiukan nirsoksi erilaisille levyille. Niinpä olenkin tilannut sille Saksasta (kiitos kotimaan typerien hyvitysmaksujen) aikanaan noita Ridata-levyjä ja se on ollut niihin tyytyväinen. Yhtään videotallennusta ei ole mennyt pieleen.
Nyt kun tuli ajankohtaiseksi poltella Macilla datalevyjä, niin ajattelinpa sitten säästää noita Ridatan levyjä tuolle Philipsille ja tilasin Virosta (jälleen hyvitysmaksujen takia) Samsungin levyjä. Laadukkaampia (ainakin merkin puolesta) ja vieläpä nopeampia luokitukseltaan. Mutta eipä homma mennytkään ihan putkeen.
Applen koneissa olevia asemia markkinoidaan termillä SuperDrive, jonka pitäisi tarkoittaa sitä, että niille käyvät monet erilaiset levyt. Mutta koska Applekin on osa globaalia kilpailuyhteiskuntaa, niin osat ostetaan tutulla: "sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan"-periaatteella. Ja niinpä samalla SuperDrive-nimellä myydään erilaisia asemia, joista toiset ovat vähemmän Super kuin toiset. Tämä tuli huomattua, kun tuo minun Maccini asema ei halunnut polttaa noille Samsungin levyille kuin 2X-nopeudella ja silläkin levyistä tuli lukukelvottomia "lasinalusia". Pikainen "Googlaus" paljastikin, että minullapa on juuri sellainen SuperDrive, joka hyväksyy vain hyvin valikoidut levyt. Ja Applea ei kiinnosta julkaista asemaan Firmware-päivityksiä, vaikka alihankkija Matsushita PC-puolelle niitä julkaiseekin. En todellakaan ala asentamaan tähän Macciin Windowsia vain jotta saisin epävirallisten päivitysten kautta paremman Firmwaren asennettua DVD-asemaan.
No seuraavaksi ajattelinkin sitten hyödyntää olohuoneen Linux-koneen polttavaa asemaa noiden Samsungin levyjen kanssa. Mutta eipä sekään onnistunut. Asema kyllä poltti levyt hienosti, mutta eipä niitä suostunut lukemaan Macci eikä levyt polttanut asema ja Linux-konekaan. Nämä Samsungin levyt eivät tunnu sopivan oikein millekään asemalle.
Seuraavaksi ajattelin kokeilla melko epätoivoista juttua, eli näiden Samsungin levyjen käyttöä tuossa Philipsin videotallentimessa. Odotin tietenkin, että laite tuskin levyjä edes tunnistaa tai ainakin tallennus tyssää alkuunsa levyvirheisiin. Mutta ihmepä olikin suuri, kun Philips tallensi videota näille levyille täysin ongelmitta. Eihän tässä näin pitänyt käydä.
Jotta homma olisi täydellinen, niin olin jo aikaisemmin polttanut joitain Ridatan levyjä tällä Macilla ja huomannut että vaikka levyjen päällä lukee 4X-nopeus, niin Mac tunnistaa levyt 8X-nopeuksisiksi ja polttaa niitä aivan ongelmattomasti. Niinpä vanhat Ridatat päätyvätkin nyt tässä vaiheessa data- ja Samsungit videokäyttöön. Mutta eihän tässä tosiaan näin pitänyt käydä ollenkaan!
Tarinan opetus on siis se, että standardeista ja merkinnöistä huolimatta, laitteiden ja levyjen yhteensopivuuksista ei voi sanoa mitään varmaa. Ja kun yrityksen ja erehdyksen kautta löytää toimivia levyjä, niin kannattaa hankkia niitä kerralla isompia eriä. Mutta tosiaan tekijänoikeusmafia on saanut asiat siihen malliin, että Suomesta ei kannata yhtään levyä ostaa. Itsekin varmaan pistän piakkoin jälleen tilauksen Saksaan noista Ridatan levyistä. Niitä kun vielä saa ja näyttävät olevan erittäin hyviä.
torstai 22. maaliskuuta 2007
Ryps-Rip-Fhyi-ohjelma
Tulipa tänään oltua työpaikan uusien kopiokoneiden käyttökoulutustilaisuudessa. Väkisinkin tuli mieleen eräs Dilbert-strippi, jossa Dilbert ei osaa ottaa kopiokoneesta pois Ryps-Rip-Fhyi-ohjelmaa, joka vain rytistää, repii ja sylkäisee paperit. Oli meinaan melkoinen kauhistus tuo monitoimihirvitys.
Sinällään en tietenkään ole laitteiden ominaisuuksia vastaan, päinvastoin. Mutta huonosti (tai ei ollenkaan) suunnitelluille käyttöliittymille vain olen erittäin allerginen. Kahden tunnin koulutuksen aikana kerkisimme työkaverin kanssa huomaamaan laitteesta noin kymmenkunta täysin typerää ja epäintuitiviistä ("nämä pitää vain tietää") kohtaa. Ja koulutuksessa käytiin vasta perusominaisuudet.
Ehkä ehdoton helmi oli ohisyötön käyttö. Koneessa on iso monivärinen kosketusnäyttö ja sen lisäksi vielä iso kasa erilaisia oikeita näppäimiä. Suurin osa asioista tehdään opastavan kosketusnäytön kautta, mutta kun avaa ohisyöttölokeron, niin kone yhtäkkiä "tyhmentyy" todella pahasti. Kone kyllä kykenee tajuamaan, että ohisyöttö on käytössä, mutta vaikka se tarvitsee tiedon ohisyötettävän paperin tai esim. kalvon tyypistä, ei se sitä kuitenkaan osaa näytöllään kysyä. Käyttäjän vain pitää tietää, että painamalla #-merkkiä erilliseltä numeronäppäimistöltä, päästään tilaan, jossa numeroilla 1-4 syötetään paperin laatu. Paperien laatua ei tietenkään liikaa kerrota käyttäjälle, vaan näytössä on tekstit "Erikoispaperi 1", "Erikoispaperi 2" jne. Tässä sitten vain käyttäjän pitää tietää mikä erikoispaperi on minkäkinlaista. Koulutuksessa toki kerrottiin mitä g/neliö-luokkaa mikäkin valinta vastaa, mutta moniko näitä muistaa sitten siinä koneen ääressä seisoessaan.
Hienoa, eikö totta? Tai oikeastaan mitä ***tua? Kuka näitä oikein suunnittelee?
Olinpa sitten muuten pari viikkoa sitten aikaani edellä, kun kirjoittelin sirukorttimaksupäätteen ongelmista. Kirjoittelin silloin nimittäin myös törmäämäni laitteen tietoturvaongelmistakin ja eilen tämä ongelma oli ihan teksti-tv:llä. Eli joku muukin oli huomannut, että pin-koodin saaminen käyttäjän toimintaa seuraamalla on äärimmäisen helppoa. Pankit ja kaupat tietenkin vetäytyvät vastuista, sillä heidän mielestään pin-koodin turvallisen syöttämisen varmistaminen on käyttäjän vastuulla.
Kiitos. Enpä sitten taidakaan enää käyttää koodia, vaan haluan allekirjoittaa kuitin niin kauan kuin näin voi vielä tehdä.
Pitäisi varmaan perustaa pöytälaatikkofirma, jotta voisi julkaista näitä huomioitaan firman nimissä lehdistötiedotteena. Saattaisi joskus jopa päästä uutisiin läpi. ;-)
Ja kun tässä on nyt taas avauduttu, niin päätetäänpä tämä kirjoitus siihen, että viime viikolla Applen käyttöjärjestelmäpäivitys tuhosi hyvin toimineen koneen lähes täysin käyttökelvottomaksi. Ei sitä näemmä Applekaan ole täydellinen. USB-massamuistilaitteet alkoivat päivityksen jälkeen käyttäytyä oudosti ja kone hirtti itsensä aina välillä siten, että vain virtanäppäin auttoi. Nyt on kone asennettu täysin uusiksi, mutta aivan entisenkaltaiseen vakauteen tämä ei tunnu enää pääsevän (asensin siis ongelmallisen päivityksen tähän uudestaan).
Ei ole elämä koneiden kanssa koskaan liian helppoa.
Sinällään en tietenkään ole laitteiden ominaisuuksia vastaan, päinvastoin. Mutta huonosti (tai ei ollenkaan) suunnitelluille käyttöliittymille vain olen erittäin allerginen. Kahden tunnin koulutuksen aikana kerkisimme työkaverin kanssa huomaamaan laitteesta noin kymmenkunta täysin typerää ja epäintuitiviistä ("nämä pitää vain tietää") kohtaa. Ja koulutuksessa käytiin vasta perusominaisuudet.
Ehkä ehdoton helmi oli ohisyötön käyttö. Koneessa on iso monivärinen kosketusnäyttö ja sen lisäksi vielä iso kasa erilaisia oikeita näppäimiä. Suurin osa asioista tehdään opastavan kosketusnäytön kautta, mutta kun avaa ohisyöttölokeron, niin kone yhtäkkiä "tyhmentyy" todella pahasti. Kone kyllä kykenee tajuamaan, että ohisyöttö on käytössä, mutta vaikka se tarvitsee tiedon ohisyötettävän paperin tai esim. kalvon tyypistä, ei se sitä kuitenkaan osaa näytöllään kysyä. Käyttäjän vain pitää tietää, että painamalla #-merkkiä erilliseltä numeronäppäimistöltä, päästään tilaan, jossa numeroilla 1-4 syötetään paperin laatu. Paperien laatua ei tietenkään liikaa kerrota käyttäjälle, vaan näytössä on tekstit "Erikoispaperi 1", "Erikoispaperi 2" jne. Tässä sitten vain käyttäjän pitää tietää mikä erikoispaperi on minkäkinlaista. Koulutuksessa toki kerrottiin mitä g/neliö-luokkaa mikäkin valinta vastaa, mutta moniko näitä muistaa sitten siinä koneen ääressä seisoessaan.
Hienoa, eikö totta? Tai oikeastaan mitä ***tua? Kuka näitä oikein suunnittelee?
Olinpa sitten muuten pari viikkoa sitten aikaani edellä, kun kirjoittelin sirukorttimaksupäätteen ongelmista. Kirjoittelin silloin nimittäin myös törmäämäni laitteen tietoturvaongelmistakin ja eilen tämä ongelma oli ihan teksti-tv:llä. Eli joku muukin oli huomannut, että pin-koodin saaminen käyttäjän toimintaa seuraamalla on äärimmäisen helppoa. Pankit ja kaupat tietenkin vetäytyvät vastuista, sillä heidän mielestään pin-koodin turvallisen syöttämisen varmistaminen on käyttäjän vastuulla.
Kiitos. Enpä sitten taidakaan enää käyttää koodia, vaan haluan allekirjoittaa kuitin niin kauan kuin näin voi vielä tehdä.
Pitäisi varmaan perustaa pöytälaatikkofirma, jotta voisi julkaista näitä huomioitaan firman nimissä lehdistötiedotteena. Saattaisi joskus jopa päästä uutisiin läpi. ;-)
Ja kun tässä on nyt taas avauduttu, niin päätetäänpä tämä kirjoitus siihen, että viime viikolla Applen käyttöjärjestelmäpäivitys tuhosi hyvin toimineen koneen lähes täysin käyttökelvottomaksi. Ei sitä näemmä Applekaan ole täydellinen. USB-massamuistilaitteet alkoivat päivityksen jälkeen käyttäytyä oudosti ja kone hirtti itsensä aina välillä siten, että vain virtanäppäin auttoi. Nyt on kone asennettu täysin uusiksi, mutta aivan entisenkaltaiseen vakauteen tämä ei tunnu enää pääsevän (asensin siis ongelmallisen päivityksen tähän uudestaan).
Ei ole elämä koneiden kanssa koskaan liian helppoa.
sunnuntai 11. maaliskuuta 2007
Tieteen terrorisointia
Tulipa eilen puolivahingossa satuttua yöllä Nelosen uudelle JIM-kanavalle, kun sieltä tuli "Penn&Teller". Yleisemmin en vielä uskalla tuon kanavan tasosta mitään sanoa, mutta tuo ohjelma on kyllä ihan minuun uppoavaa viihdettä. Ohjelman ideahan on sellainen, että ohjelman parivaljakko (tulleet tunnetuiksi taikatempuilla) tutkailevat erilaisia uskomuksia, pseudotieteellistä hömppää yms. tavoitteenaan päästä osoittamaan nuo virheellisiksi. Ohjelma on siis tavallaan Myytinmurtajien "sielunveli".
Eilen tuli kaksi jaksoa peräkkäin, joista ensimmäinen pureutui Fengshui-ideaan ja pullotettuun veteen. Näissä ei sinällään ollut mitään ihmeellistä. Itse olen pitänyt Fengshuita huuhaana jo pitkään ja tuskinpa pullotetun veden myynnin huimat katteetkaan ovat kenellekään yllätys.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että joku saa henkilökohtaista mielenrauhaa huonekalujen tietystä sijoittelusta. Kyllä minulle itsellenikin huonekalujen sijoittelulla on vaikutusta tilojen tunnelmiin. Tämähän on ihan normaalia ihmisen psykologiaa. Mutta jos tätä aletaan kutsua tieteeksi, joka perustuu joihinkin "voimiin", joita mikään moderni mittalaite ei pysty löytämään, niin silloin minäkin sanon Penn&Tellerin tapaan: "Bullshit!".
Fengshui-konsultit vetävät hirveitä palkkioita (satoja euroja tunti), että järjestelevät herkkäuskoisten asiakkaiden huonekalut usein täysin epäkäytännöllisiin paikkoihin, koska "voimat virtaavat silloin paremmin". Jep, jep. Nämä ovat sisäistäneet hyvin "On moraalisesti väärin antaa tyhmien ihmisten pitää rahansa"-periaatteen.
Jälkimmäinen ohjelma olikin sitten mielenkiintoisin. Se oli pyhitetty kokonaan Yhdysvalloissa käynnissä olevaan taisteluun evoluutioteorian syrjäyttämiseksi koulujen opetussuunnitelmista ja samalla kreationismin tai "Intelligent Desing"-teorian saamiseksi mukaan. Tämä jos mikä on pelottavaa.
Todellisuudessa taustalla on paljon muutakin kuin vain noiden uskonnollisten teorioiden, joita muuten kannattajat eivät kutsu vain teorioiksi, vaan tietenkin faktoiksi, saamiseksi kouluihin. Todellinen tavoite on hiljalleen tuhota tieteellisen toiminnan pohja hämärtämällä lapsilta tieteen toimintamallit. Kouluihin vaaditaan rinnakkaisten mahdollisuuksien esittelyä ja oppilaiden pitäisi sitten valita niistä aina omiin ajatuksiin parhaiten sopivat omiksi totuuksiksi. Mutta eihän tiedettä näin tehdä. Tuo on uskontoa, ei tiedettä. Tiede valitettavasti johtaa joskus ns. "epämiellyttäviin totuuksiin".
Aamun Helsingin Sanomissa olikin sitten sopivasti pieni juttu, jossa kerrottiin, että Yhdysvalloissa on paljastunut jälleen uusi tapaus tutkijoiden vaimentamisesta. Sikäläisiä tutkijoita on määrätty jälleen valtion taholta olemaan puhumatta ilmastonmuutoksesta julkisesti. Hyvältä näyttää tuon maan kehitys. Ja eikös tuon pitänyt olla sananvapauden ja demokratian mallimaa?
Toivattavasti Yle hankkii esitysoikeudet "Jesus Camp"-dokumenttiin. Siinä on suorastaan pelottava dokumentti tuosta järjestelmällisestä tulevien sukupolvien aivopesusta tuolla atlantin toisella puolella. YouTubesta voi yrittää löytää tuosta pätkiä. Varoitan. Materiaali on todella pelottavaa ajoittain.
Ja näin vaalien alla on hyvä ajatella myös kotimaamme tilannetta. Meilläkin on jo ensimmäiset merkit vastaavista kehityssuunnista nähtävissä. Esimerkiksi keskustelu evoluutioteorian syrjäyttämisestä on jo alkanut. Tässä on taas yksi asia, jossa pienikin periksi antaminen voi johtaa pitkällä aikavälillä tuhoisiin seurauksiin.
Eilen tuli kaksi jaksoa peräkkäin, joista ensimmäinen pureutui Fengshui-ideaan ja pullotettuun veteen. Näissä ei sinällään ollut mitään ihmeellistä. Itse olen pitänyt Fengshuita huuhaana jo pitkään ja tuskinpa pullotetun veden myynnin huimat katteetkaan ovat kenellekään yllätys.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että joku saa henkilökohtaista mielenrauhaa huonekalujen tietystä sijoittelusta. Kyllä minulle itsellenikin huonekalujen sijoittelulla on vaikutusta tilojen tunnelmiin. Tämähän on ihan normaalia ihmisen psykologiaa. Mutta jos tätä aletaan kutsua tieteeksi, joka perustuu joihinkin "voimiin", joita mikään moderni mittalaite ei pysty löytämään, niin silloin minäkin sanon Penn&Tellerin tapaan: "Bullshit!".
Fengshui-konsultit vetävät hirveitä palkkioita (satoja euroja tunti), että järjestelevät herkkäuskoisten asiakkaiden huonekalut usein täysin epäkäytännöllisiin paikkoihin, koska "voimat virtaavat silloin paremmin". Jep, jep. Nämä ovat sisäistäneet hyvin "On moraalisesti väärin antaa tyhmien ihmisten pitää rahansa"-periaatteen.
Jälkimmäinen ohjelma olikin sitten mielenkiintoisin. Se oli pyhitetty kokonaan Yhdysvalloissa käynnissä olevaan taisteluun evoluutioteorian syrjäyttämiseksi koulujen opetussuunnitelmista ja samalla kreationismin tai "Intelligent Desing"-teorian saamiseksi mukaan. Tämä jos mikä on pelottavaa.
Todellisuudessa taustalla on paljon muutakin kuin vain noiden uskonnollisten teorioiden, joita muuten kannattajat eivät kutsu vain teorioiksi, vaan tietenkin faktoiksi, saamiseksi kouluihin. Todellinen tavoite on hiljalleen tuhota tieteellisen toiminnan pohja hämärtämällä lapsilta tieteen toimintamallit. Kouluihin vaaditaan rinnakkaisten mahdollisuuksien esittelyä ja oppilaiden pitäisi sitten valita niistä aina omiin ajatuksiin parhaiten sopivat omiksi totuuksiksi. Mutta eihän tiedettä näin tehdä. Tuo on uskontoa, ei tiedettä. Tiede valitettavasti johtaa joskus ns. "epämiellyttäviin totuuksiin".
Aamun Helsingin Sanomissa olikin sitten sopivasti pieni juttu, jossa kerrottiin, että Yhdysvalloissa on paljastunut jälleen uusi tapaus tutkijoiden vaimentamisesta. Sikäläisiä tutkijoita on määrätty jälleen valtion taholta olemaan puhumatta ilmastonmuutoksesta julkisesti. Hyvältä näyttää tuon maan kehitys. Ja eikös tuon pitänyt olla sananvapauden ja demokratian mallimaa?
Toivattavasti Yle hankkii esitysoikeudet "Jesus Camp"-dokumenttiin. Siinä on suorastaan pelottava dokumentti tuosta järjestelmällisestä tulevien sukupolvien aivopesusta tuolla atlantin toisella puolella. YouTubesta voi yrittää löytää tuosta pätkiä. Varoitan. Materiaali on todella pelottavaa ajoittain.
Ja näin vaalien alla on hyvä ajatella myös kotimaamme tilannetta. Meilläkin on jo ensimmäiset merkit vastaavista kehityssuunnista nähtävissä. Esimerkiksi keskustelu evoluutioteorian syrjäyttämisestä on jo alkanut. Tässä on taas yksi asia, jossa pienikin periksi antaminen voi johtaa pitkällä aikavälillä tuhoisiin seurauksiin.
lauantai 10. maaliskuuta 2007
Viinasta ja sen politiikasta
No nyt kun vauhtiin päästiin politiikassa, niin jatketaanpa vielä hiukan. Eli alkoholista ja siihen liittyvistä viimeaikaisista poliittisista päätöksistä.
Ei voi kuin ihmetellä tätä loistavaa päätöstä vaatia alkoholipulloihin varoitustarrat. Noinkohan tämä oikeasti vaikuttaa kenenkään alkoholinkäyttöön, varsinkaan niissä "ongelmaryhmissä"?
Ilmeisesti kansanedustajiemme mukaan seuraavat tapahtumat ovat täysin mahdollisia:
Pentti on juonut lähes päivittäin jo kymmenen vuotta. Kaikkea on tullut vedettyä, omatekoisia, erilaisia liuottimia ja autokemikaaleja yms. Viinan veroalennut on kuitenkin tuonut sen, että nykyään voi pysyä ihan tehdastekoisissa ja ihmiskulutukseen suunnitelluissa tuotteissa. Viikonlopun aloituskossupulloa hakiessaan Pentti huomaa pullossa tarran: "Varoitus! Viina on vaarallista terveydellesi ja aiheuttaa sikiövaurioita.". Penttille tämä on ihan uusi tieto ja hän kokee elämänsä järkytyksen, lähes uskonnollisen kokemuksen. Vihdoinkin joku kertoi hänelle totuuden. Siltä seisomalta hän marssii paikalliseen AA-kerhoon ja muuttaa koko elämänsä.
Tiina on lähdössä muiden yläasteelaisten kanssa viettämään perjantaita kaupungille. Kuin niin monena muunakin perjantaina, alkon tilaus on jo tehtynä tutulle amislaiselle noppakorollakuskille hyvissä ajoin. Välittäjän toimittaessa tilauksen, Tiina huomaa tuttujen tuotteiden etiketeissä jotain outoa. Ilmeisesti vielä yläasteelle mennessä Suomen kovasti kiitelty ja ylistetty koulutusjärjestelmä ei ole hänen päähänsä sitä tietoa saanut, että viina on terveydelle vaarallista. Vaan nytpä tämä paljastuu pullojen etiketeistä. Innoissaan uudesta tiedostaan Tiina kertoo siitä kavereilleenkin. Tieto toki heitä järkyttää ja he muuttavatkin heti iltansa suunnitelmaa. Pian tämä tieto leviää muidenkin ikätovereiden keskuuteen ja kuin taikaiskusta ei enää olekaan viileää olla perjantaina kännissä kaupungilla. Se kun on terveydelle vaarallista!
Jep, jep... Ihan mahdollisilta tuntuvat. Hyvää työtä meistä huolehtivat poliitikot. Kyllä nyt voitte olla ylpeinä tämän "huolehtimispolitiikan" edelläkävijöiden, eli ruotsalaisten kollegoidenne rinnalla. Tai ehkä yritätte vain päteä. Tehdä jotain näkyvää, jolla ei oikeasti ole kuitenkaan mitään merkitystä, eikä mitään oikeaa ongelmaa tai niiden syytä ole korjattu millään lailla.
Kiitos, kun teette vielä vaikeammaksi yrittää ikinä saada suomalaisia juomaan mietoja viinejä ja oppimaan eurooppalaisia joumatapoja. Kun kuulemma näiden tarrojen lisääminen nostaa eniten juuri viinien hintoja. Viinin kuluttajat varmaan niitä suuria ongelmajuomareita ovatkin. Meillähän on puistot puollollaan juoppoja, jotka juovat keskimäärin kymmenen euron Chileläisiä ja Etelä-Afrikkalaisia viinejä.
Ei voi kuin ihmetellä tätä loistavaa päätöstä vaatia alkoholipulloihin varoitustarrat. Noinkohan tämä oikeasti vaikuttaa kenenkään alkoholinkäyttöön, varsinkaan niissä "ongelmaryhmissä"?
Ilmeisesti kansanedustajiemme mukaan seuraavat tapahtumat ovat täysin mahdollisia:
Pentti on juonut lähes päivittäin jo kymmenen vuotta. Kaikkea on tullut vedettyä, omatekoisia, erilaisia liuottimia ja autokemikaaleja yms. Viinan veroalennut on kuitenkin tuonut sen, että nykyään voi pysyä ihan tehdastekoisissa ja ihmiskulutukseen suunnitelluissa tuotteissa. Viikonlopun aloituskossupulloa hakiessaan Pentti huomaa pullossa tarran: "Varoitus! Viina on vaarallista terveydellesi ja aiheuttaa sikiövaurioita.". Penttille tämä on ihan uusi tieto ja hän kokee elämänsä järkytyksen, lähes uskonnollisen kokemuksen. Vihdoinkin joku kertoi hänelle totuuden. Siltä seisomalta hän marssii paikalliseen AA-kerhoon ja muuttaa koko elämänsä.
Tiina on lähdössä muiden yläasteelaisten kanssa viettämään perjantaita kaupungille. Kuin niin monena muunakin perjantaina, alkon tilaus on jo tehtynä tutulle amislaiselle noppakorollakuskille hyvissä ajoin. Välittäjän toimittaessa tilauksen, Tiina huomaa tuttujen tuotteiden etiketeissä jotain outoa. Ilmeisesti vielä yläasteelle mennessä Suomen kovasti kiitelty ja ylistetty koulutusjärjestelmä ei ole hänen päähänsä sitä tietoa saanut, että viina on terveydelle vaarallista. Vaan nytpä tämä paljastuu pullojen etiketeistä. Innoissaan uudesta tiedostaan Tiina kertoo siitä kavereilleenkin. Tieto toki heitä järkyttää ja he muuttavatkin heti iltansa suunnitelmaa. Pian tämä tieto leviää muidenkin ikätovereiden keskuuteen ja kuin taikaiskusta ei enää olekaan viileää olla perjantaina kännissä kaupungilla. Se kun on terveydelle vaarallista!
Jep, jep... Ihan mahdollisilta tuntuvat. Hyvää työtä meistä huolehtivat poliitikot. Kyllä nyt voitte olla ylpeinä tämän "huolehtimispolitiikan" edelläkävijöiden, eli ruotsalaisten kollegoidenne rinnalla. Tai ehkä yritätte vain päteä. Tehdä jotain näkyvää, jolla ei oikeasti ole kuitenkaan mitään merkitystä, eikä mitään oikeaa ongelmaa tai niiden syytä ole korjattu millään lailla.
Kiitos, kun teette vielä vaikeammaksi yrittää ikinä saada suomalaisia juomaan mietoja viinejä ja oppimaan eurooppalaisia joumatapoja. Kun kuulemma näiden tarrojen lisääminen nostaa eniten juuri viinien hintoja. Viinin kuluttajat varmaan niitä suuria ongelmajuomareita ovatkin. Meillähän on puistot puollollaan juoppoja, jotka juovat keskimäärin kymmenen euron Chileläisiä ja Etelä-Afrikkalaisia viinejä.
Vaalihuumaa, tai sitten ei.
Tulipa käytyä äänestämässä ennakkoon. En kyllä pidä äänestämistä niin kovin suurena juttuna, joten jos kaikista huonoista vaihtoehdoista ei olisi löytynyt edes yhtä hiukan vähemmän huonoa vaihtoehtoa, niin ei minulle olisi jäänyt mitään omantunnon tuskia äänestämättä jättämisestäkään. Sekin on mielestäni tapa ilmaista mielipiteensä politiikasta ja maan asioiden hoitamisesta.
Olen hyvin epäpoliittinen henkilö kokonaisuutena. En voisi ikinä kuvitella omistavani yhtään minkään järjestäytyneen puolueen jäsenkirjaa. On minulla toki joitain asioita, joita tästä blogistakin näkee, joiden ympärillä pyörivät asiat kiinnostavat politiikassa ja joiden edistmiseksi olen valmis uhraamaan omia resurssejani, mutta kokonaisuutena systeemi on niin syvältä ja omalla tavallaan "korruptoitunutta" (ei samassa merkityksessä kuten esim. Etelä-Amerikassa, mutta kuitenkin), että en usko yhdenkään yksittäisen kansanedustajan vaikutusmahdollisuuksiin nykyisen kaltaisessa systeemissä.
Mitä sitten pitäisi muuttaa?
Vaalipiirit voitaisiin heittää Suomen kokoisessa maassa menemään ja siirtyä suoraan henkilövaaliin. Samalla joutaisi romukoppaan suhteellinen vaalitapa, jolloin läpi menemättömien ihmisten äänet eivät päätyisi millekään puolueelle. Vaihtoehtona voisi olla vapaaehtoinen "optio" tuolle äänen päätymiselle puolueelle, joka sitten saisi määritellä sen haluamalleen ehdokkaalle. Tai ehkä tämä "optio" olisi sittenkin hyvä jättää toteuttamatta. Nykyinen järjestelmä suosii aivan liikaa isoja puolueita, mikä taas tietenkin tekee tällaiset muutokset mahdottomiksi, koska kukas sitä omaa oksaansa sahaisi.
Itse kansanedustejien työssä eniten vihaan sellaista "perversiota" kuin ryhmäkuri. Tämä viimeistään syö yksittäisten edustajien uskottavuutta, kun oikeasti omaa mieltä ei voi olla ja siten äänestää, koska eduskuntaryhmän johtajat määräävät miten kaikkien tulee äänestää. Viimeisimmät ja näkyvät tapaukset tästä olivat nykyisen eduskunnan keskustellessa opintorahoista. Siellä muutamat isojen puolueiden nuoremmat edustajat olivat puheissa kovasti opiskelijoiden puolella, mutta sitten lopullisessa äänestyksessä kuitenkin painoivat sitä nappia juuri siten kuin puolueen isommat tekijät käskivät. Toivottavasti ovat nyt ylpeitä "päätöksistään".
Sellaistakin uudistusta on joku ehdottanut, että kansanedustajana voisi olla vain korkeintaan kaksi kautta putkeen ja tämän jälkeen pitäisi olla yksi kausi elämässä oikeasti päätöksiensä keskellä. Tämä estäisi sen, että kukaan ei voisi tehdä elämäntyötään kansanedustajana.
Ja sitten "Reality check"...
Eihän politiikassa mitään nopeasti tapahdu ja varsinkaan suuret puolueet eivät halua vallastaan luopua. Mutta ehkä tulevat sukupolvet asian korjaavat, tästä viitteitä antaa esim. irc-gallerian "varjovaali", jossa Keskusta ja SDP eivät kovin korkealla ole. Ehkä on siis toivoa, että näiden politiikan dinosaurusten aika alkaa olla loppumaisillaan. Maailma on muuttunut ja niiden "ominaisuudet" eivät ole niitä kilpailukykyisimpiä.
Olen hyvin epäpoliittinen henkilö kokonaisuutena. En voisi ikinä kuvitella omistavani yhtään minkään järjestäytyneen puolueen jäsenkirjaa. On minulla toki joitain asioita, joita tästä blogistakin näkee, joiden ympärillä pyörivät asiat kiinnostavat politiikassa ja joiden edistmiseksi olen valmis uhraamaan omia resurssejani, mutta kokonaisuutena systeemi on niin syvältä ja omalla tavallaan "korruptoitunutta" (ei samassa merkityksessä kuten esim. Etelä-Amerikassa, mutta kuitenkin), että en usko yhdenkään yksittäisen kansanedustajan vaikutusmahdollisuuksiin nykyisen kaltaisessa systeemissä.
Mitä sitten pitäisi muuttaa?
Vaalipiirit voitaisiin heittää Suomen kokoisessa maassa menemään ja siirtyä suoraan henkilövaaliin. Samalla joutaisi romukoppaan suhteellinen vaalitapa, jolloin läpi menemättömien ihmisten äänet eivät päätyisi millekään puolueelle. Vaihtoehtona voisi olla vapaaehtoinen "optio" tuolle äänen päätymiselle puolueelle, joka sitten saisi määritellä sen haluamalleen ehdokkaalle. Tai ehkä tämä "optio" olisi sittenkin hyvä jättää toteuttamatta. Nykyinen järjestelmä suosii aivan liikaa isoja puolueita, mikä taas tietenkin tekee tällaiset muutokset mahdottomiksi, koska kukas sitä omaa oksaansa sahaisi.
Itse kansanedustejien työssä eniten vihaan sellaista "perversiota" kuin ryhmäkuri. Tämä viimeistään syö yksittäisten edustajien uskottavuutta, kun oikeasti omaa mieltä ei voi olla ja siten äänestää, koska eduskuntaryhmän johtajat määräävät miten kaikkien tulee äänestää. Viimeisimmät ja näkyvät tapaukset tästä olivat nykyisen eduskunnan keskustellessa opintorahoista. Siellä muutamat isojen puolueiden nuoremmat edustajat olivat puheissa kovasti opiskelijoiden puolella, mutta sitten lopullisessa äänestyksessä kuitenkin painoivat sitä nappia juuri siten kuin puolueen isommat tekijät käskivät. Toivottavasti ovat nyt ylpeitä "päätöksistään".
Sellaistakin uudistusta on joku ehdottanut, että kansanedustajana voisi olla vain korkeintaan kaksi kautta putkeen ja tämän jälkeen pitäisi olla yksi kausi elämässä oikeasti päätöksiensä keskellä. Tämä estäisi sen, että kukaan ei voisi tehdä elämäntyötään kansanedustajana.
Ja sitten "Reality check"...
Eihän politiikassa mitään nopeasti tapahdu ja varsinkaan suuret puolueet eivät halua vallastaan luopua. Mutta ehkä tulevat sukupolvet asian korjaavat, tästä viitteitä antaa esim. irc-gallerian "varjovaali", jossa Keskusta ja SDP eivät kovin korkealla ole. Ehkä on siis toivoa, että näiden politiikan dinosaurusten aika alkaa olla loppumaisillaan. Maailma on muuttunut ja niiden "ominaisuudet" eivät ole niitä kilpailukykyisimpiä.
sunnuntai 4. maaliskuuta 2007
Kehitystäkö?
Blogger on näemmä hiukan päivittynyt, joten mikäpä parempi hetki herätellä tämä hetken nukuksissa ollut blogi henkiin.
En ole vielä tämän uusiin ominaisuuksiin perehtynyt, eikä tarkoitus ole niistä nyt kirjoitella. Mutta minusta on tullut viime aikoina melkoinen "käyttöliittymänatsi". Eli siis kaikki huonosti suunnitellut käyttöliittymät erilaisissa "härveleissä" pistävät pahasti silmään. Ehkä tähän on syynä omat työt, joiden parissa tulee pyörittyä erilaisten käyttöliittymäasioiden parissa. Ja kaipa sitä omat jatko-oppinnotkin alkavat suuntautua vahvasti käytettävyyden alueelle. Mutta asiaan...
Tulipa eilen nähtyä ensimmäinen sirukorttien maksupääte paikallisessa kaupassa. Näitähän pitäisi kohta olla kaikkialla, mutta kovin tuntuu hitaasti lähteneen nuo yleistymään. Olipa kyllä sellainen laite, että kokemukset jättivät mieleen lähinnä kysymyksen: "Miksi? Voi miksi?". Niin kauhea käyttöliittymäperversio oli kyllä kyseessä. Valitettavasti en voinut ottaa kapistuksesta kuvaa, koska jos olisin alkanut kaivelemaan kamerakännykkää esiin, niin kassaneiti olisi varmaan kutsunut turvamiehet paikalle, mutta yritän kuitenkin kuvailla laitteen piirteet.
Fyysisesti laite oli melko yksinkertainen. Näyttö ylhäällä (noin 4 riviä tekstiä), sen alla neljä "yleistoimintonäppäintä" ja sitten alapuolella numeronäppäimistö. Tällaisiahan nämä varmaan lähes kaikki ovat ja tässä ei sinällään ole mitään vikaa. Viat ovatkin sitten vasta tuon laitteen softassa.
Kun laitteeseen laittoi kortin, ilmestyi näytön keskelle teksti "Visa" ja alalaitaan teksti "Select >>". Eipä näemmä sitten ollut vaivauduttu tekemään kotimaista käännöstä tuohon laitteeseen. Ominaisuus josta varsinkin vanhemmat ihmiset varmasti tulevat pitämään. Näytön tekstistä oli tietenkin pääteltävissä, että yhdistelmäkortin ollessa kyseessä, laite tekee oletusvalinnan luottokortille. Tämän kassaneiti vahvistikin. Tuleepa mieleen, että vaikka tämä ehkä luottokorttien luvatussa maassa (USA) voisikin olla oikea oletus, niin täällä veikkaan kyllä enemmistön käyttävän päivittäisissä ostoksissaan pankkikorttia.
Ensimmäinen "Mitä hittoa?"-hetki tuleekin korttityypin vaihdosta. Ainakin minulle tulee tuosta "Select >>"-kohdasta ensin mieleen, että sillä vahvistetaan näytössä näkyvä Visa-valinta. Näin ei kuitenkaan ole. ">>"-merkkien osoittamaa painiketta painettaessa näytön teksti vaihtuu pankkikortiksi, en nyt vain tarkaan muista mitä siinä luki, ehkä "Bank", ja sitten näytön vasempaan laitaan ilmestyy "<< Select"-teksti. Edellisen napin painalluksesta opittuna tietenkin jo nyt tietää, että tuon painaminen vaihtaisi takaisiin Visaan. Missään ei tietenkään ole mitään vinkkiä miten valinta kuitataan. Niinpä kassaneiti ystävällisesti kertookin kuittauksen tapahtuvan alempana olevan erillisen numeronäppäimistön vihreällä painikkeella. Niinpä tietenkin! ;-)
Tuon jälkeen kaikki sujuukin melko helposti. Ruutuun tulee hinta ja pyyntö pin-koodin syötöstä, toki tietenkin englanniksi. Pin-syötetään tietenkin numeronäppiksellä ja kuitataan sen vihreällä painikkeella. Tämä osahan on suorastaan toimiva.
Koska pelkkä epäkohtien etsiminen ilman ehdotuksia parannuksiksi ei johda juuri mihinkään, niin tarjoanpa tässä oman versioni siitä miten olisin tuon laitteen softaosuuden hoitanut.
Saapa nähdä millaisia muita toteutuksia vastaan tulee, kun nämä laitteet lisääntyvät. Hauskaahan tässä on se, että kohta varmaan kaikissa kaupoissa on täysin erilaiset käyttöliittymät näissä laitteissa. Käyttäjien on vain sopeuduttava kunkin laitteen oikkuihin. Näinhän se valitettavasti monien laitteiden kohdalla menee, eli suunnittelija suunnittelee ja loppukäyttäjä sopeutuu. Eihän tämän kai ihan näin kuuluisi (tai varsinkaan tarvitsisi) mennä?
PS. Käytettävyyden "perversioita" ja muita kummallisuuksia voi lueskella myös Köyttöliittymäblogista.
En ole vielä tämän uusiin ominaisuuksiin perehtynyt, eikä tarkoitus ole niistä nyt kirjoitella. Mutta minusta on tullut viime aikoina melkoinen "käyttöliittymänatsi". Eli siis kaikki huonosti suunnitellut käyttöliittymät erilaisissa "härveleissä" pistävät pahasti silmään. Ehkä tähän on syynä omat työt, joiden parissa tulee pyörittyä erilaisten käyttöliittymäasioiden parissa. Ja kaipa sitä omat jatko-oppinnotkin alkavat suuntautua vahvasti käytettävyyden alueelle. Mutta asiaan...
Tulipa eilen nähtyä ensimmäinen sirukorttien maksupääte paikallisessa kaupassa. Näitähän pitäisi kohta olla kaikkialla, mutta kovin tuntuu hitaasti lähteneen nuo yleistymään. Olipa kyllä sellainen laite, että kokemukset jättivät mieleen lähinnä kysymyksen: "Miksi? Voi miksi?". Niin kauhea käyttöliittymäperversio oli kyllä kyseessä. Valitettavasti en voinut ottaa kapistuksesta kuvaa, koska jos olisin alkanut kaivelemaan kamerakännykkää esiin, niin kassaneiti olisi varmaan kutsunut turvamiehet paikalle, mutta yritän kuitenkin kuvailla laitteen piirteet.
Fyysisesti laite oli melko yksinkertainen. Näyttö ylhäällä (noin 4 riviä tekstiä), sen alla neljä "yleistoimintonäppäintä" ja sitten alapuolella numeronäppäimistö. Tällaisiahan nämä varmaan lähes kaikki ovat ja tässä ei sinällään ole mitään vikaa. Viat ovatkin sitten vasta tuon laitteen softassa.
Kun laitteeseen laittoi kortin, ilmestyi näytön keskelle teksti "Visa" ja alalaitaan teksti "Select >>". Eipä näemmä sitten ollut vaivauduttu tekemään kotimaista käännöstä tuohon laitteeseen. Ominaisuus josta varsinkin vanhemmat ihmiset varmasti tulevat pitämään. Näytön tekstistä oli tietenkin pääteltävissä, että yhdistelmäkortin ollessa kyseessä, laite tekee oletusvalinnan luottokortille. Tämän kassaneiti vahvistikin. Tuleepa mieleen, että vaikka tämä ehkä luottokorttien luvatussa maassa (USA) voisikin olla oikea oletus, niin täällä veikkaan kyllä enemmistön käyttävän päivittäisissä ostoksissaan pankkikorttia.
Ensimmäinen "Mitä hittoa?"-hetki tuleekin korttityypin vaihdosta. Ainakin minulle tulee tuosta "Select >>"-kohdasta ensin mieleen, että sillä vahvistetaan näytössä näkyvä Visa-valinta. Näin ei kuitenkaan ole. ">>"-merkkien osoittamaa painiketta painettaessa näytön teksti vaihtuu pankkikortiksi, en nyt vain tarkaan muista mitä siinä luki, ehkä "Bank", ja sitten näytön vasempaan laitaan ilmestyy "<< Select"-teksti. Edellisen napin painalluksesta opittuna tietenkin jo nyt tietää, että tuon painaminen vaihtaisi takaisiin Visaan. Missään ei tietenkään ole mitään vinkkiä miten valinta kuitataan. Niinpä kassaneiti ystävällisesti kertookin kuittauksen tapahtuvan alempana olevan erillisen numeronäppäimistön vihreällä painikkeella. Niinpä tietenkin! ;-)
Tuon jälkeen kaikki sujuukin melko helposti. Ruutuun tulee hinta ja pyyntö pin-koodin syötöstä, toki tietenkin englanniksi. Pin-syötetään tietenkin numeronäppiksellä ja kuitataan sen vihreällä painikkeella. Tämä osahan on suorastaan toimiva.
Koska pelkkä epäkohtien etsiminen ilman ehdotuksia parannuksiksi ei johda juuri mihinkään, niin tarjoanpa tässä oman versioni siitä miten olisin tuon laitteen softaosuuden hoitanut.
- Koska prosessissa ei tarvita kovin paljon tekstiä, niin ei varmaan olisi ollut ylivoimainen tehtävä, eikä kalliskaan, lokalisoida käyttöliittymä.
- Itselleni ainakin teksti "Change" olisi ollut osuvampi korttityypin vaihtoon. Toisaalta ruudussa olisi ollut tilaa ja käytettävissä painikkeita toteuttaa valinta vaikka siten, että ruudun vasemman laidan painike valitsisi pankkikortin ja oikean laidan painike luottokortin.
Saapa nähdä millaisia muita toteutuksia vastaan tulee, kun nämä laitteet lisääntyvät. Hauskaahan tässä on se, että kohta varmaan kaikissa kaupoissa on täysin erilaiset käyttöliittymät näissä laitteissa. Käyttäjien on vain sopeuduttava kunkin laitteen oikkuihin. Näinhän se valitettavasti monien laitteiden kohdalla menee, eli suunnittelija suunnittelee ja loppukäyttäjä sopeutuu. Eihän tämän kai ihan näin kuuluisi (tai varsinkaan tarvitsisi) mennä?
PS. Käytettävyyden "perversioita" ja muita kummallisuuksia voi lueskella myös Köyttöliittymäblogista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)