Digisekoilua ja Euroviisuja

Kun Yle nyt vihdoin päästi kissan ulos säkistä keskusdigiboksien suhteen, niin onpa asiasta tosiaan kehkeytynyt melkoinen soppa. Jotenkin tuntuu siltä, että tuo tapahtui vahingossa, koska nyt kaivellaan sitten sitä, että kenellä oli lupa sanoa ja mitä. Hirveä sekasotku, eikä ainakaan nosta asioista päättävien osakkeita kansan silmissä.

Hauska sivujuonne tässä Digi-TV-hässäkässä on tulevat Euroviisut. Tekniikka & Taloudessa oli artikkeli tapahtuman tekniikasta. Hienolta varmasti tulee näyttämään, mutta ei oman maan kansalle. Kovasti hehkutetaan, kuinka lähetys toimitetaan HD-tasoisena ja 5.1-äänellä maailmalle. Suomessa saamme sitten nauttia huonosta kuvasta (varmaan käyttävät samoja kuvanhuonontimia kuin karsintalähetyksissä) ja stereoäänestä. Eihän Ylen asiantuntijoiden mukaan HD-kuvassa ja 5.1-äänessä ole mitään ihmeellistä. Joten eihän niitä tyhmälle Suomen kansalle tarvi edes esitellä.

Jotenkin tulee Neuvostoliiton lopunajat mieleen. Silloinhan Karjalassa kansalle, joka näki meidän televisiolähetyksiämme, tosin hiukan paikallisen propagandatoimiston häiritseminä ja dubbaamina, valehdeltiin, että kuvissa näkyvät hienot autot ovat kaikki ruotsalaisten turistien. Tavallinen suomalainen ajaa samanlaisella Ladalla kuin hekin, jos nyt köyhänä sattuu autoa ollenkaan omistamaan.

Ylestä pitäisi kyllä vihdoin irtisanoa kaikki Neuvostoliitossa propagandaoppinsa saaneet virkamiehet. Ei nykyaikaisessa nettimaailmassa enää onnistu tuollaisten "valtiontotuuksien" ylläpito ja syöttö kansalle.

Tai sitten Ylelle käy kuin Neuvostoliitolle, joka ei välttämättä edes olisi huono asia. Onhan Ylen johtajakin jo povaillut, että kymmenen vuoden päästä Yleä ei välttämättä enää ole.

Lopunajan merkit, tai ehkä järjen valoa vihdoinkin

Taas on helvetin säätiedotukset menneet vähintään räntäsateen puolelle. Sen verran uskomattomia uutisia on taas lähipäivinä ollut mediassa.

Ylen edustajan suusta saatiin vihdoinkin ulos kommentti, jonka mukaan Yle ei enää vastustakaan talonyhtiöiden, koulujen yms. keskusdigibokseja. Mistähän nyt moinen äkkinäinen mielenmuutos? Aikaisempaa kantaa kovasti perusteltiin tyyliin: "Ei me olla insinöörejä, joten ei voitu tietää että tästä ei aiheutuisikaan ongelmia, joten sitten sanottiin, että siitä aiheutuu ongelmia ja siksi vastustettiin.".

No herran jestas! Olisitte kysyneet joltain joka tietää! Suomihan on insinöörejä pullollaan!

Tosin jos muistelee taannoisessa Digi-TV illassa Ylen tekniikan ihmisen laukomia: "Olen nähnyt HDTV-lähetyksiä ja ei niissä mitään ihmeellistä ollut."-kommentteja, niin
ilmeisesti osaamista ei todellakaan omasta talosta löydy. Melkoinen puusilmä tarvii olla, että ei näe heti eroa nykyisen "erinomaisen" digi-tv-kuvan ja HDTV-lähetteen välillä. Tässä asiassa tuntuu vielä näkyvän vanhan Kekkosslovakian haamut, jossa virallista totuutta ei ole varaa kyseenalaistaa.

Musiikkirintamalla, tai ehkä tarkemmin musiikkiteollisuusrintamalla, ovat alkaneet puhaltaa oudot tuulet.

Apple ja EMI menivät sitten julkaisemaan sopimuksen, jonka mukaan kohta saa EMIn tuotantoa iTunesista ja myöhemmin kenties muistakin nettikaupoista ilman DRM-suojauksia ja vielä paremmalla äänenlaadulla. Yksittäisten kappaleiden hinta tosin nousee vähän, mutta ainakin minun mielestäni korotus on kohtuullinen saavutettuihin etuihin nähden. Mielenkiintoista seurata mitä tästä seuraa ja saako EMI muista levy-yhtiöistä seuraajia?

Samaisen EMIn edustaja kommentoi myös jossain lehtiartikkelissa, että kopiosuojauksista CD-levyissä luovuttiin, koska niistä oli lähes yksinomaan haittaa rehellisille kuluttajille. Tässäkin lausunnossa on kyse melkoisesta takinkäännöstä. Vielä hetken aikaa sittenhän kaikki ääniteteollisuuden edustajat toitottivat meille, kuinka kopiosuojaukset luovat lisäarvoa kuluttajille. En tosin kyllä ikinä ymmärtänyt miten se, että ostan tuotteen kalliimmalla ja voin käyttää sitä harvemmilla laitteilla (jos suostuu toimimaan millään laitteella), jotenkin tuntuisi minulle lisäarvona?

Elämme siis jälleen mielenkiintoisia aikoja digitaalisen median maailmassa. Ehkä tämä jää tilapäiseksi mielenhäiriöksi ja kohta kaikkiin medioihimme lyödään lakien turvaamana sellaiset lukot päälle, että kenelläkään ei ole enää kivaa. Kaikenlaiseen kommunikointiin tarvitaan tekijänoikeusjärjestöjen maksullinen lisenssi ja suojausteknologioiden itsenäinen tutkimus luokitellaan terrorismiksi, josta määrättyjen rangaistusten täytäntöönpano suoritetaan ulkoistettuna Halliburton-yhtiön Guantanamon rangaistusosaamiskeskuksessa.

Testeistä, mainonnasta ja kuluttajansuojasta

Näyttölaitteissa on tapahtunut aivan muutamassa vuodessa merkittävä mullistus. Ja tämähän on tietenkin siirtyminen litteisiin, pääasiassa LCD-näyttöihin, lähes kaikissa sovelluksissa. Tekniikka kehittyy huimaa vauhtia ja tuotteiden hinnat laskevat. Tässä hommassa on kuitenkin muutamia kuluttajan kannalta ikäviä piirteitä.

Teknisiä termejä ja suoritusarvoja tyrkytetään kuluttajille innokkaasti. Kun joku malli saa suitsutusta jossain testissä, niin tätä menestystä muistetaan sitten kanssa mainostaa. Mutta kuluttajalle jätetään helposti kertomatta, että samalla mallinumerolla ja samaan hintaan saatetaankin myydä erilaisella suorituskyvyllä olevia laitteita. Kaupasta kannetussa "testivoittajamallissa" saattaakin olla sisällä jotain ihan muuta, kuin mitä oli testiin toimitetussa yksilössä.

Itse olen tähän ilmiöön törmännyt, kun olen tässä jo hetken aikaa etsiskellyt isompaa näyttöä Mac Minini näyttölaitteeksi. Valinta alkaa nyt kallistua Samsungin 22-tuumaiseen malliin, jonka laatu ja hinta alkavat sopimaan minun tarkoituksiini. Mutta nettitutkimusta tehdessäni olenkin törmännyt tietoon, että tuota mallia on kahdella erilaisella näyttöpaneelilla. Ja tietenkin näistä toinen on parempi (ja testeissä käytetty) kuin toinen. Noiden paneelien erot eivät ole minun käyttööni ratkaisevia, niinpä varmaan käyn ensi viikolla tuollaisen laitteen kotiin hakemassa ja katson sitten kuinka onni suosii ja mitä laatikosta löytyy. Mutta yleisempänä kuluttajansuoja-asiana tällainen on hiukan outoa. Paneelin tyypin kun pääsee näkemään vasta itse laitteesta, se ei ilmene mitenkään pakkauksen päällä olevista tiedoista.

Samsungilla on samanlaista toimintaa myös LCD-televisioissakin. Minunkin olohuoneessani on 32-tuumainen taulu-tv jota nimenomaan mainostetaan hyvällä paneelilla. Todellisuudessa vain osassa noista televisioista on tuo hyvä paneeli. Itseasiassa täysin samalla tyyppinumerolla löytyy nettitietojen mukaan neljää erilaista paneelityyppiä, joista kaksi ei ole ihan niin hyviä kuin mainonnassa ja testeissä annetaan ymmärtää. No, tässä ainakin oli tuuria ja tuo yksilö sattuu olemaan parhaalla paneelityypillä. En siis valita, mutta muut "samanlaisen" television omistajat voivat olla huonommassa asemassa.

Mistä tällainen sitten johtuu? Vaikka kokemukset nyt tässä osuivatkin Samsungin laitteisiin, ei se varmasti ole ainoa merkki, joka tätä harrastaa. Taustalla on oikeasti se, että nuo LCD-paneelit tulevat kovin harvoista tehtaista maailmalta ja ovat sitten samoja monissa merkeissä. Ja kun kysyntää on, niin eri kuukausien erissä sitten vain käytetään niitä paneeleita mitä sattuu parhaiten olemaan saatavilla. Voipa taustalla olla jopa sellaistakin, että ensimmäisiin sarjoihin laitetaan hyvät paneelit, voitetaan sitten testejä ja seuraaviin eriin laitetaan halvemmat paneelit, jotta saadaan laitteista paremmat katteet.

Pitäisiköhän tähän toimintaan puuttua kuluttaja-asiamiehen jotenkin?