Ennen kaikki oli paremmin?

Minä vihaan ihmisiä, jotka ovat pelkästään negatiivisia ja löytävät kaikesta aina vain valitettavaa. Pahimpia ovat ne, joiden vakioelämänasenne on kaikkeen, että "ennen oli kaikki aina paremmin".

Eipäs nyt kuitenkaan mennä liikaa taaksepäin, sillä kun ihminen laskeutui puusta ja muutti luoliin asumaan ja metsästi mammutteja elääkseen, oli elämä varmaan niin mukavaa ja helppoa, että eihän sitä nykyihminen voi oikein ymmärtääkään kaiken nykyisen kurjuuden ja kärsimyksen keskellä. Itse asiassa ihmetyttää mikä mielenhäiriö sai ihmisen tekemään tuon virheen puusta laskeutumiseen, sillä varmasti siellä puussa elämä vasta helppoa olikin.

Jos nyt vaikka aluksi tutkaillaan ihan näitä oman maamme oloja vaikkapa 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta alkaen. Tämä siitä syystä, että olen parhaillaan kahlaamassa läpi Väinö Linnan "Täällä pohjantähden alla"-eeposta ja se osittain sai minut miettimään tätä suomalaista "valituskulttuuria". Silloin Venäjän valta alkoi täällä olla loppumaisillaan ja erinäisten vaiheiden kautta nuoren isänmaan aurinko alkoi kohota. Suurten talojen isännät käytännössä riistivät torppareitaan maaorjina, halla vei sadot ja nähtiin nälkää ja paleltiin sekä kuoltiin nuorena nykyään helposti parannettaviin tauteihin. Mutta olivathan ihmiset kuitenkin varmaan superonnellisia, sillä ennenhän kaikki oli paremmin, eikö totta?

Sitten tuli hiukan sotia, ensin jakauduttiin kahtia punaisiin ja valkoisiin ja selviteltiin hiukan välejä ja vanhoja riitoja naapureiden kanssa välillä aatteen puolesta ja välillä ihan muuten vaan. Näistä kun oli selvitty, niin sitten heittäydyttiin samaan leiriin Aatu-sedän kanssa ja päätettiin voiman tunnossa ottaa matsia veli venäläisen kanssa. Olihan kaikki niin järjettömän hyvin, että mitäpä siitä, että monista kylistä kaatui suuri osa tietyistä ikäryhmistä ja kaupunkeja pommitettiin. Olihan elämä kuitenkin niin paljon paremmin, eikö totta?

Suomea ei liitetty osaksi Neuvostoliittoa, mutta ei siitä kyllä kaukana oltu. Maastamme tuli Kekkosslovakia ja kaikilla oli pelkästään hauskaa. Ei toki niin hauskaa kuin ennen, sillä silloinhan oli asiat vain paremmin, mutta kuitenkin asiat olivat paremmin kuin nykyään. Mentiin läpi nouskaudet ja lamat ja onnellisuus laski laskemistaan, mutta pitää kuitenkin muistaa, että aina oli kaikki paremmin kuin nyt.

Mitä siis elämämme on nyt? Kyllä meillä tosiaan on elämä kauheaa. Ei ole kuin kaikki mahdolliset maailman tuotteet sadoissa erilaisissa kaupoissa ostettavissa. Enemmistö asuu alle 20 vuotta vanhoissa taloissa, sähkö ja lämmin vesi ovat itsestäänselvyyksiä. Nälkää kyllä tietyt kansanosat näkevät ajoittain, mutta tuskin siihen on suuria joukkoja kuollut miesmuistiin. Koulutustaso ja palkat ovat suhteellisen korkeita ja maailmaa matkustellaan ympäriinsä. On taulu-tv:t, kotiteatterit ja intternetit. Voi tätä tuskan ja kärsimyksen määrää!

Kyllä ennen vain kaikki oli niin paljon paremmin. Kylläpä tosiaan.

PS. Yleinen valituksen aihehan on, että "ennen oli kesät niin paljon aurinkoisempia". No nythän tämä on ihan tilastollisesti osoitettu noin sanovat turhiksi valittajiksi, sillä tämän kesän väitetään olevan lämpimin sataan vuoteen. Kovinpa ovat harvassa sellaiset ihmiset, jotka voivat todistettavasti muistaa tuon sata vuotta sitten olelleen lämpimämmän kesän omakohtaisesti.

Linnoituksen yö, Lappeenranta

Kovin on vähäiseksi käynyt tämä päivitystahti tässä kesällä, mutte se ei suinkaan tarkoita, että mitään ei olisi tullut tehtyä tai ei olisi mitään sanottavaa. Sanottavaa olisi paljonkin ja kenties lähiaikoina tulee kirjoitettua oikein kunnon vuodatus monestakin asiasta mitä on kesän aikana tullut mieleen.

Mutta kesäänhän kuuluvat erilaiset tapahtumat ja niilläpä on tapana usein olla musiikkipitoisia, tietenkin sen lähes pakollisen kalliin oluen kiskomisen huterista muovituopeista lisäksi. Mitään massiivista festarikiertuetta ei ole tullut tehtyä, mutta tulipahan oltua pitkästä aikaa Tampereella Tammerfestin aikaan ja nyt siis Lappeenrannan linnoituksen yössä. Tuosta Tampereen keikasta, jossa siis tuli nähtyä Viikate ja Timo Rautiainen, kirjoittelen varmaan enemmän syyskuussa, kun silloin pitäisi katsastaa tuo Rautiainen vielä Jyväskylän Lutakossa. Mutta nyt keskityn viime lauantain Jean S. ja Yö -yhtyeiden keikkaan Lappeenrannassa. On muuten tullut erinäinen määrä kuvia otettua noilla keikoilla, joten kai tässä jossain vaiheessa pitäisi niistä parhaimpia alkaa keräilemään Flickr:iin kaikkien nähtäville.

Täytyy kyllä myöntää, että Jean S. on keksinyt oikein hyvän konseptin. Otetaan vanhoja Finnhits-klassikoita ja tehdään niihin menevät sovitukset suhteellisen suurelle bändille. Kun show on hyvä, niin keikkaa sitten pukkaakin oikein urakalla varsinkin erilaisista firmojen tilaisuuksista ja tietenkin myös "kansanjuhlilla". Kyseessä on varmaan yksi tämän hetken aktiivisimmin keikkaa tekevistä bändeistä Suomessa. Finnhitsit eivät minuun oikein iske, mutta pakko kuitenkin sanoa, että hienon shown bändi osasi heittää ja kansa näytti keskimäärin viihtyvän oikein hyvin.

Illan pääesiintyjänä olikin sitten Yö. Ja täytyypä sanoa, että siinäpä on hyvin ristiriitaisia ajatuksia minussa herättävä bändi. Sitä ei käy kieltäminen, että kyseessä on yksi suomirockin suurista ja mahtavista, tai dinosauruksista. Bändin matkalle on sattunut huimaa menestystä ja syvääkin syvempiä pohjamutia, mutta silti on vain on eteenpäin porskutettu, vaikkakin alkuperäisestä miehistöstä jäljellä ei enää olekaan kuin laulusolisti Olli Lindholm.

Yli 20 vuoden uralla Yö:lle on kerinnyt kertymään sellainen määrä materiaalia, että ikinä ei enää tarvisi yhtään uutta biisiä tehdä, kuin kenties kokoelmien bonusbiiseiksi, ja siltikään ei tarvisi aina keikoilla soittaa samoja biisejä, niitä pakollisia lukuunottamatta. Ottaen huomioon millaisia hittejä esim. "Joutsenlaulu" (suomirockin "Stairway to Heaven" mielestäni), "Ihmisen poika" ja viimeisimpänä "Rakkaus on lumivalkoinen" ovat olleet, ei varmastikaan ole helppoa lähteä aina uudelle levylle materiaalia kasaamaan. Tästä seuraakin hyvin epätasaista ja yksitoikkoista materiaalia. Omasta mielestäni tämä näkyy parhaiten vertailemalla juuri "Ihmisen poika" ja "Rakkaus on lumivalkoinen" -biisejä. Vaikkakin nuo ovat hyvin toistensa kaltaisia biisejä, niin jotenkin vain minuun henkilökohtaisesti toinen noista iskee aivan kympillä, mutta toinen ei sitten ollenkaan. Jokin ero noissa vain on, jota en pysty täysin selittämään. "Ihmisen poika" vain on rehellisemmän oloinen, sen sanat ja kokonaisuus todella kuulostavat siltä, kuin isä olisi sen kirjoittanut seuratessaan pienen poikansa nukkumista ja samalla pohtien peloissaan mitä pojalla mahtaa elämässään olla edessä. Biisin tunnelma siis toimii ja sopivassa mielentilassa saa silmäkulman hieman kostumaan (jännä ilmiö, jonka muutamat biisit saavat aikaan). "Rakkaus on lumivalkoinen" taas saa minussa aikaan suuren "puistatusreaktion". Biisi vain kuulostaan minun korvaani jotenkin väkinäiseltä ja keinotekoiselta. Sanojen ja musiikin kombinaatio vain ei siinä kohdallani toimi jostain syystä ollenkaan.

Livebändinä Yö on juuri sellainen kuin pitkään kiertäneen bändin voi olettaakin olevan, positiivisessa mielessä. Erittäin ammattitaitoista ja kaikkea turhaa "rock-kukkoilua" kaihtavaa yleisön palvelemista. Mikä tärkeintä, bändistä ei näy merkkiäkään väsymisestä ja hommaan leipääntymisestä, joita esim. toisen Porin lahjan suomirockille, eli Dingon, kaikista udelleenlämmittelyistä on aistittavissa.

Tyvestä omenapuuhunkin noustaan

No nyt alkaa olemaan melkein jo viikko MiniMac-elämää takana. Ja kaikki on mennyt lähes kuten odotinkin. Typeriä spämmifilteriin takertuvia html-sähköposteja lukuunottamatta Apple Store toimi oikein hyvin. Paketti tuli mukavasti TNT-kuriiripalvelun kotiin kantamana.

Kokonaisuutena täytyy sanoa, että kyllä tämä vain on hieno kone. Kyllä monella ihmisellä olisi elämä Applen kanssa paljon helpompaa kuin WindowsXP:n. Kun piuhat oli kytketty, niin perusasennus vei noin 10 minuuttia ja sitten sitä oltiinkin jo työpöydällä ja nettiyhteys toimi langattomasti. Ilman yhtään uudelleenkäynnistystä. Tosin juuri viime viikolla oli tullut isompi käyttöjärjestelmä- ja firmware-päivitys, joka sitten hetken kuluttua aiheutti kahden uudelleenkäynnistyksen poikkeustilanteen. Mutta kokonaisaikana noin tunti paketin saapumisesta kone oli jo asetuksiltaan mieleiseksi viritettynä ja tärkeimmät tarvittavat softat noudettuna netistä ja asennettuna. Yleisin OS X:n tapa asentaa softaa on suorastaan nerokas.

Vanha PC-koneeni on nyt siis olohuoneessa hifihyllyssä ja kiinni televisiossa. Siellä pyörii uusin Ubuntu Linux ja jakelee levyään verkkoon Samballa, joten tästä Maciltä pääsee sinne näppärästi käsiksi ja tiedostot liikkuvat sujuvasti suuntaan ja toiseen. Työnjako näiden koneiden välillä on sellainen, että pääasiallinen käyttökone on tämä MiniMac, puran esim. digikuvat suoraan tähän ja järjestelen ne iPhotolla. Tästä sitten synkataan rsync-softalla tavaraa tuonne olohuoneen puolelle, jos on esim. tarve näyttää suuremmalle joukolle kuvia tai kuunnella mp3-kokoelmaa olohuoneessa. Ja tuleepahan yksi backup hoidettua siinä sivussa. Tavoitteena on tehdä tuosta olohuonekoneesta täysverinen viihdekeskus hankkimalla siihen digitv-kortti. Otin kyllä tähän Appleenkin tv-adapterin mukaan, jotta tämän voi vaikka napata kätevästi matkaansa (pieni koko on tässä erittäin mukava ominaisuus), jos tarvii näppärää mediaesityskonetta jossain.

Mutta ei tämä Apple-maailmakaan suinkaan täydellinen ole. Kyseessä on kuitenkin vain ihmisten tekemä kuluttajatietokone. Osa alkuvaikeuksista on puhtaasti vain "kulttuurieroja", kuten erilaiset näppäinyhdistelmät asioiden hoitamiseksi, mutta nämä tuntuvat menevän selkärankaan hyvin nopeasti. Joitain ohjelmia olen jo saanut satunnaisesti jumittamaan, mutta koko käyttis ei ole tiltannut kertaakaan. Sinänsä erittäin hieno Front Row-ohjelmisto (mahdollistaa koneella olevan digitaalisen mediamateriaalin esittämisen kaukosäätimen avulla) ei ole vielä aivan valmis ja varmatoiminen. Tämän olen saanut kaatumaan jo muutamia kertoja ja sen integroituminen iPhotoon ja Itunesiin ei aina toimi aivan niin kuin luvataan. Mutta potentiaalia tässä on ja kenties muutaman päivityksen jälkeen nämä ongelmat katoavat.

PC-virittelyfriikit, joilla pitää aina olla kulmakunnan kovin kone ja huhujen mukaan jalkojen välissä ei ole riittävästi jotain, tietenkin nauravat tämän koneen suohon, lähinnä hitaan integroidun näytönohjaimen takia. Eihän tällä tietenkään uusimpia 3D-pelejä pyöritellä, mutta normaaliin käyttöön puhtia on aivan riittävästi. Itse en juurikaan enää pelaa ja jos pelihimo iskee, niin sitä varten on olohuoneessa Xbox.

Ehkä parhaat ominaisuudet tässä koneessa ovat kuitenkin hiljaisuus ja hyvin toimiva unitila. Kone on käytössä lähes täysin äänetön, vain dvd-asema pitää hiukan meteliä toimiessaan. Nukkumaan tämä kone menee muutamassa sekunnissa ja herää siitä samoin. Manuaalissa oikein kehotetaan laittamaan kone vain nukkumaan, jos tarkoitus ei ole olla käyttämättä useampaan päivään.

Hyvä hankinta. Suosittelen tutustumaan, jos on koneen hankinta ajankohtainen.

Vaihtelu virkistää

Olipa taas pieni tauko tänne kirjoittelussa. Alkukesä vain oli jotenkin väsyttävä, eikä minun ole tarkoitus tehdä tästä mitään henkilökohtaista tilityspalstaa. Mutta asiaan...

Kun viime jouluna vihdoin hyppäsin digitv-aikaan, niin melko pian alkoi kiinnostaa myös kunnollinen digitallennin. Nykyinen digiboksin ja dvd-tallentimen yhdistelmä toki toimii oikein hyvin, mutta aina joskus olisi mukava tallennella useampaa ohjelmaa samanaikaisesti. Lisäksi tallentavan dvd:n kapasiteetti ei hyvällä laadulla riitä kovin pitkään.

Mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä vähäisemmäksi käy into kauheasti säätää tietokoneiden kanssa. Jotenkin sitä vain arvostaa laitteita jotka "vain toimivat"(tm). Kuten aikaisemmista kirjoituksistanikin on käynyt ilmi, niin tällaisia laitteita ei vain meinaa kaupasta löytyä. Uusi kuluttujaelektroniikka vain on äärimmäisen keskeneräistä ja bugista, mutta ketään ei tunnu kiinnostavan ja kauppa käy.

Aluksi suunnitelmissa oli hankkia ihan tehdastekoinen kahden virittimen digiboksi. Näissä alkaa jo olla muutamia siedettävästi toimivia laitteita. Mutta kun tuossa toukokuussa oli Jyväskylässä yläkaupungin yö (paikallinen kulttuurihäppeninki), jossa olin mukana esittelemässä Linuxia, niin suunnitelmat hiukan muuttivat suuntaa. Siellä oli nimittäin esillä "tee-se-itse" digitallentimia Linuxin pohjalle rakennettuna. Itse asiassa nuo eivät olleet vain pelkkiä digitallentimia, vaan kokonaisia kodin digiviihdekeskuksia, jotka hanskaavat digitv:n tallennuksineen, musiikin, elokuvat, digikuvat ja vaikka mitä muuta. Nuo olivat niin hienoja kapistuksia, että sisäinen nörtti alkoi kuitenkin herätä ja säätäminen ei ehkä tuntunutkaan kovin pahalta, kun sillä voi saavuttaa joitain todella hienoa.

Lopullinen niitti tähän projektiin ryhtymiseksi oli kuitenkin tästä erillään jo pitkään muhinut ajatus tehdä tietokoneeseen liittyen melkoinen loikka. Loikka jota en vielä joitain vuosia sitten olisi koskaan kuvitellut tekeväni (Macit ennen Os X:ää olivat aivan kauheita). Päätin vaihtaa pöytäkoneeni Apple Macintoshiin!

Uusi Intel Core Duo Mini Mac mukavasti varusteltuna on nyt parhaillaan kuriiripalvelun hoivissa tulossa kohti Jyväskylää. Olen siis ainakin osittain myynyt sieluni pienemmälle saatanalle ja hairahtunut oikeaoppisesta GNU-filosofiasta. Mutta Macit ovat vain niin houkuttelevia nykyään ja ne nimenomaan enimmäkseen "vain toimivat"(tm). En voinut vastustaa kiusausta enää.

Kun nyt tuo kone saapuu, niin sitten vanha pc-kone vapautuu viriteltäväksi olohuoneen mediaserveriksi. Järjestelmä tulee todennäköisesti rakentumaan Ubuntu Linuxin ja MythTV-mediaserverisoftan varaan. Tuo Mac tosin söi valuuttaa niin tehokkaasti, että tämä toinen projekti tulee etenemään hitaasti ja pienin askelin. Koneessa on nyt vanha analogi-tv-viritinkortti, joten systeemin rakentelun voi toki aloittaa. Sitten kun varallisuus antaa myöten, niin purkkiin päivittyy digi-tv-viritinkortit (2 kpl) ja kenties sitten myös isompi kovalevy.

Katsotaan mitä tästä kehittyy ja kuinka elämä Macin käyttäjänä lähtee luistamaan.

Hifiharrastelua

Tulipa sitten pitkästä aikaa harrastelua tuota hifiä ihan konkreettisesti. Hankin nimittäin hiukan hetken mielijohteesta (tai oikeastaan olin tällaista jo harkinnut ennenkin, mutta hinta osui nyt kohdalleen) erillisen laitetelineen. Sellaisen metallirunkoisen, jossa on lasiset hyllyt laitteille. No tuostahan sitten kehkeytyikin kahden illan täydellinen remontti olohuoneen viihdelaitteistolle.

Homma lähti käyntiin siitä, että purin kaikki laitteet ja irroittelin johdot. Olivathan nuo jo pari vuotta paikoillaan olleetkin ja se kyllä näkyi. Oli nimittäin hiukan kertynyt pölyä laitteiden väliin ja johtosekasotkuihin. Joten kyllä tuli imurille ja rätille töitä, kun nyt tuli kerrankin mahdollisuus imuroida tv-tason takaa ja pyyhkiä kaikki tason pinnat. Imuroin ja putsasin kaikki laitteetkin, joten tuli tehtyä oikein kunnon suursiivous. No, ehkä oli sen aikakin.

Kun uusi laiteteline oli kasassa (perinteiseen tapaanhan tällaiset tulevat palapeleinä) ja vanhoja huonekaluja hiukan siirreltynä, niin sitten alkoi laitteiden uudelleenkasaus. Suhteellisen isoa kuvaputkitelkkaria siirrellessä meinasi selkä hajota, joten kyllä alkoi mieli tehdä kummasti taulu-tv:tä tai valkokangasta ja videotykkiä. Laitteiden löydettyä omat paikkansa alkoi johdotusten suunnittelu. Tavoitteena oli saada johdot nätimmin nippuihin, jolloin toivottavasti ne keräisivät vähemmän pölyä ja olisivat muutenkin näkyviltä osin kauniimpia katsella. Tässä vaiheessa kävikin sitten ilmi, että nykyiset kaapelit eivät uuteen laiteasetteluun riittänetkään. No, ei muuta kuin mittailemaan ja kauppalistaa tekemään ja seuraavana päivänä suunta kohti sopivaa johtokauppaa. Onneksi Jyväskylään avattiin äskettäin Biltema. Sieltä nimittäin saa oikein hyvällä hinta/laatu-suhteella olevia lähes kaikenlaisia kaapeleita.

Projektin toinen ilta menikin sitten asennusten viimeistelyssä. Kaikki kaapelit löytyivät ja setti oli siten valmis. Pienen testauksen jälkeen, että kaikki varmasti toimii niin kun pitääkin, niputin kaikki kaapelit Biltemasta mukaan tarttuneilla erittäin kätevillä tarranauhasta valmistetuilla "kaapelipannoilla". Lopputulos oli erittäin tyydyttävä ja kaapelit nätissä järjestyksessä. Koko "paketista" tuli erittäin tyylikäs, joten homma kannatti kyllä. Koska kaiuttimien sijoittelu hiukan muuttui, niin pientä hienosäätöä pitää vielä kuuntelun perusteella varmasti tehdä. Mutta kyllä kelpaa taas musiikkia kuunnella ja elokuvia katsella, vaikka tämä olikin lähinnä "kosmeettinen" muutos. Sopivasti tänään postistakin tupsahti uusin Hifilehti iltalukemiseksi.

Semmarit @ Paviljonki

Yleisesti sanasta mieskuoro tulee mieleen lähinnä eläkeläisistä koostuva porukka, joka laulaa kotiseutulauluja ja menetettyä karjalaa takaisin kaipailevia itkuvirsiä pelkästään omista sukulaisista koostuvalle yleisölle. Tällaisesta ei ole merkkiäkään Semmareiden, eli virallisesti Seminaarinmäen Mieslaulajien esiintymisissä. Tämä porukka nimittäin esittää puhtaasti omaa tuotantoaan, jonka juuret ovat vahvasti pop- ja rock-musiikissa.

Tulipa sitten eilen käytyä katsastamassa kyseisen kokoonpanon viimeisin kiertuesetti Jyväskylän Paviljongissa. Materiaali oli lähinnä uutta ja toistaiseksi levyttämätöntä. Mukaan toki "sotkettiin" vanhempaakin tuotantoa, mutta mistään "hittiparaatista" ei tässä tapauksessa ollut kyse. Vanhassa materiaalissa noita hittejä kyllä riittäisi vaikka omaksi konsertikseen, mutta ehkä nämä jätettiin tarkoituksella kesän festarikeikoille.

Uudesta materiaalista en oikein vielä osaa kummemmin sanoa, mutta ainakin tuossa konsertissa kaikki kyllä tuntui toimivan. Katsotaan sitten miten nuo toimivat kenties joskus tulevalla levyllä. Ainakin edellinen levy "Wunderbaum" oli aivan loistava kaikin puolin. Loistavan musiikin lisäksi levy on vieläpä erittäin hifi, eli kuulostaa aivan sairaan hyvältä ja on ainakin itselläni yhtenä referenssilevynä hifi-toistolle.

Semmarit eivät ole saaneet suosiotaan yksin musiikkinsa takia, vaan ennemminkin kyse on "semmarikonseptista". Tämän muodostaa musiikin ympärille rakennettu huolellinen audiovisuaalinen kokonaisuus. Ja tällä sektorilla tunnutaan aina vain menevän suurempaan suuntaan. Ääni-, valo- ja videotekniikkaa oli mukana enemmän kuin useimmilla isoillakaan suomalaisilla rockbändeillä. Ja tuota tekniikkaa käytettiin erittäin luovasti ja musiikkia tukien.

Tulipa mieleen sellainen hassu idea, että mitäpäs jos laitettaisiin Semmarit ensi vuonna euroviisuihin. Paljon on nimittäin mahdollista, että ensi vuonna lähes kaikki lähettävät sinne "rankempia" edustajia ja Lordi-klooneja. Meidän olisi silloin syytä olla askelta edellä ja yhäkin omaperäisiä. Mikäpäs tämän tekisi paremmin, kuin mieskuoro joka on kuitenkin erittäin rock! Tämä pitäisi tehdä nyt myös senkin takia, että euroviisut ovat oman maamme rajojen sisällä. Ei nimittäin ihan halvaksi tulisi tämän ryhmän toimittaminen kaikkine "tekniikan miehineen" mihinkään kauemmas.

Hard Rock Hallelujah

Jos nyt ei ihan vielä helvetti jäätynyt, niin ainakin siellä ilmeisesti sataa jo lunta. Kun vihdoin tästä tuulipukukansan pyhästä maasta löytyi uskallusta lähettää euroviisuihin edustajaksi jotain hiukan "perinteisestä euroviisukaavasta" poikkeavaa, niin heti syntyi tulosta ja ennätykset paukkuivat oikein kunnolla. Onnittelut Lordille!

Hauska on nyt nähdä iltapäivälehtien otsikot ja mahdolliset yleisönosastokirjoitukset. Kun edustajamme aikanaan valittiin, niin iltalehdet olivat ainoastaan kaivamassa kaikkea mahdollista roskaa bändin taustoista ja mummojen ja uskovaisten kuorot täyttivät yleisönosastot paheksuvilla kirjoituksilla. Saapa nähdä mikä on ääni kellossa tulevalla viikolla. Sanonpa vaan, että eipä olisi voittoa tullut, jos tuonne olisi lähetetty joku Tomi Metsäketo laulamaan jotain tasaisen latteaa luritusta.

En ole muutamaan vuoteen euroviisuja seurannut, mutta nyt kun katselin, niin kylläpä tunnelmat olivat yhäkin sellaiset, että biisit ovat kyllä tuossa kisassa hirveän huonoja ja mitäänsanomattomia. Melkein jokaisen biisin kohdalla tuli sellainen tunne, että ne oli kloonattu jostain hittibiisistä. Esim. Ruotsin edustusbiisissä oli aivan selviä lainauksia ABBA:n tuotannosta. No, rehellisyyden nimissä toki on sanottava, että Lordinkin tuotos on melko kliseinen hevirokkikappale, mutta silti se erottui joukosta muutenkin kuin pyrotekniikan ansiosta. Varsinkin monet naislaulajat tuntuivat yrittävän haalia lisäpisteitä mahdollisimman niukalla vaatetuksella, eli kovasti näissä kisoissa alkavat myös ulkomusiikilliset asiat vaikuttamaan. No, tämä ilmiö nyt vain on osa modernia musiikkibisnestä ja eipä kauniissa naisissä vähissä vaatteissa tietenkään mitään vikaa ole.

Melkoista viihdettä ohjelmasta teki myös kappaleiden tekstitys. Viimeistään tuo paljastaa biisien siirappisuuden/mitäänsanomattomuuden karulla tavalla. Kai tässä on kyse historian jäänteestä. Nimittäin onpa ollut aikanaan tapana TV:ssä tekstittää konsertteja. Minullakin on yhdellä vanhalla VHS-nauhalla Queenin konsertti Budapestista, jossa on biisit tekstitetty. YleX:n iltapäivän pojat perjantaina veistelivätkin, että tätä tapaa voisi jatkaa yhäkin. Olisi meinaan melkoisen hilpeää luettavaa vaikkapa Iron Maidenin tai Metallican keikat. :-)

Web 1.0 on rikki!

IT-maailmassa kaikkien huulilla tuntuu nyt olevan termi Web 2.0. Tuon termin alle menee sellaisia asioita kuten Wikipedia, AJAX yms. Jotkut maalailevat jo piruja seinille ja odottavat Web 2.0:sta uutta nettikuplaa. Itse en tähän usko, sillä on tuossa Web 2.0:ssa paljon hyvääkin ja varsinkin todellista (moni edellisen kuplan asiahan ei koskaan realisoitunut, vaan jäi vain hienojen PowerPoint-kalvojen syövereihin). Mutta eipä tässä ole tarkoitus nyt keskittyä tähän Web 2.0 ilmiöön (ehkä tästäkin vielä joskus tulee kirjoiteltua enemmän), vaan siihen vanhempaan nettiin, jota nyt kai sitten pitäisi kutsua nimellä Web 1.0.

Web 1.0 näyttää kärsivän samasta ilmiöstä kuin koko IT-ala muutenkin. Eli tuotteet tuodaan markkinoille keskeneräisinä (tämä on muuten Web 2.0:ssa toivottu ominaisuus) ja niitä ei koskaan keritä saamaan toimiviksi. Tilalle tarjotaan uutta versiota, joka ei edes korjaa kaikkia edeltäjänkään vikoja, mutta tuo mahdollisesti paljon uusia. Tässäpä muutamia vanhan webin asioita, joita ei kuitenkaan tunnuta vieläkään osattavan tehdä oikein.

Erään hyvin tunnetun ja suuren ohjelmistovalmistajan selaintekele on pahasti rikki ja aihauttaa hirveästi turhaa työtä ohjelmistokehityksessä. Itsekin kun leipäni tältä alalta tienaan, niin hiuksia on tullut tämän kanssa revittyä useampaan kertaan. Viime viikollakin tein yhtä systeemiä ja kaikki näytti toimivan hienosti ja juuri niin kuin oli suunniteltukin. Mutta teinpäs sitten sellaisen perusvirheen, että oletin tuon hankalan selaimen osaavan tässä hommassa tarvittavat jutut riittävästi. Kun sitten lopulta testasin tuolla webbikehityksen painajaisella, niin hommahan ei tietenkään toiminut ja näyttää siltä vahvasti siltä, että toimimaan sitä ei ole mahdollista saadakaan. Kyse ei ole mistään ihmeellisestä asiasta ja lienee sanomattakin selvää, että kaikki muut selaimet tuon tekivät mukisematta ja oikein ilman mitään ylimääräistä säätöä.

Toinen asia mikä on vieläkin laajalti rikki, ovat monien firmojen www-sivut. Sivulla käytetään aivan surutta sellaisia tekniikoita, että oikein ehdon tahdoin tunnutaan haluttavan rikkoa kaikki yhteensopivuudet ja käytettävyydet. Tuntuu että firmoille myytävät järjestelmät myydään aivan jollain muilla kuin teknisillä kriteereillä.

Kaikkein mielenkiintoisimman ryhmän muodostavat firmat, jotka yrittävät kaupata jotain verkon välityksellä. Luulisi helposti, että näillä olisi tavoitteena myydä mahdollisimman paljon mahdollisimman monelle. Mutta eihän asia noin tunnu olevan. Nimittäin moni yrittää teknisillä ratkaisuilla tehdä ostamisen mahdollisimman hankalaksi tai ainakin epävarmaksi. Osa sivuista toimii miten sattuu, tai milloin sattuu. Ja joissakin ilmoitetaan muille kuin erään oikeasti rikkinäisen, mutta laajasti käytetyn selaimen omaaville tylysti "Sivustomme ei valitettavasti toimi selaimellasi". Näin siinäkin tapauksessa, että sivusto oikeasti toimisi muillakin selaimilla. Ilmeisesti noilla firmoilla on jo nyt liikaa asiakkaita.

Huvittavaa sinänsä, että esimerkiksi suurella suomalaisella lentoyhtiöllä tuntui lentoalan aallonpohjassakin olevan varaa olla myymättä netin kautta lentolippuja Linux- ja Mac-käyttäjille sekä niille Windows-käyttäjille, jotka eivät käyttäneet juuri tiettyä selainta. Itse asiassa tilanne ei ole tainnut vieläkään muuttua, sillä kun katselee tuon firman sivujen linkkiosoitteita yhäkin, niin eipä niistä ensimmäisenä ongelmattomuus tule mieleen. Myös jo pitkään perinteistä postimyyntiä harrastaneet tahot eivät vieläkään tunnu saavan hommiaan toimimaan netissä. Mikä ihme tässä voi olla niin vaikeaa.

Melkoisia suorituksia ovat myös sinällään jo toimivien verkkokauppojen uudistukset, joiden tuloksena rikotaan paljon ja vähennetään myyntiä tai ainakin potentiaalista asiakaskuntaa. Haluaisinpa tietää millä ihmeellä kovapalkkaiset konsultit saavat nämä ideat myytyä noille yrityksille. Vai ovatko sittenkin vain noissa firmoissa näistä asioista päättävät ihmiset vain totaalisen tietämättömiä ja täysin noiden konsulttien vietävissä?

Paljon olisi siis vielä korjattavaa vanhassakin webissä ja vielä suhteellisen helposti. Mutta pahoin pelkään että ketään ei enää kiinnosta näiden korjaaminen. Konsultit kun jo tuputtavat ovista ja ikkunoista tuota Web 2.0:aa sisään.

Jos on yhtään tietämystä ohjelmoinnista, niin hyviä nauruja irtoaa "The Daily WTF"-sivustolta. Siellä olevia juttuja lukiessa tosin ei aina tiedä pitäisikö itkeä, nauraa vai pelätä.

Olet joko meidän puolellamme tai meitä vastaan

Eilen tuli mielenkiintoinen dokumentti televisiosta. Aiheena oli seksuaalivalistus (tai lähinnä sen puute) Texasin kouluissa. Tuohan tuntuu olevan Amerikassa laajempikin ongelma (ei siis vain Texasissa) ja aiheesta on tullut ohjelmia ennenkin.

Nyt tuolla suuren meren takana, rohkeiden ja vapaiden ihmisten maassa, vallankahvaan päässyt uskonnollinen oikeisto on onnistunut ujuttamaan koulujen seksivalistuspolitiikan ainoaksi hyväksyttäväksi aiheeksi "pidättäytymisen". Opettajilla ei ole lupaa puhua mistään muusta, ei edes oppilaan kysyessä, tai heidät voidaan irtisanoa virastaan. Kondomin mainitseminen voi johtaa oppilaan erottamiseen määräajaksi koulusta. Koulujen tueksi myös erilaiset uskonnolliset järjestöt järjestävät nuorille näyttäviä tilaisuuksia (show on kuin paraskin rock-konsertti), jossa nuoret yritetään saada lupaamaan seksistä pidättäytymisestä ennen avioliittoa. Ja tietenkin homma menee niin, että näille uskonnollisille organisaatioille saadaan valtion tukea, mutta perhesuunnittelua tai ehkäisyvalistusta antaville järjestöille ei heru penniäkään verovaroja.

No, eipä taida homma oikein kuitenkaan toimia, sillä ns. "sivistysvaltioista" tehdyt tilastot teiniraskauksista, sukupuolitaudeista ja varsinkin HIV:stä eivät ole Amerikan kohdalla kovin kaunista katseltavaa. Sinälläänhän tuo "pidättyväisyys" on ihan hyvä ja varmasti toimiva konsepti, mutta se ei kyllä saisi olla ainoa nuorille kerrottava asia. Tämä siis tietenkin vain minun henkilökohtainen mielipiteeni.

Mielenkiintoista tuossa dokumentissa olivat laajemman valistuksen vastustajien kommentit ja taktiikat. Yleinen linja tuntui olevan, että kaikissa asioissa on vain kaksi täysin vastakkaista puolta. Tämä asennehan on toki tuttu kyseisen maan korkeammastakin politiikasta. Onhan presidenttikin välittänyt viestiä muille maille koskien "terrorismin vastaista sotaa", että "olette joko meidän puolellamme, tai olette meitä vastaan". Kaikki muistivat korostaa, että "amerikassa voitte vapaasti valita puolenne", mutta toisaalta sitten taas peloteltiin väärän puolen valitsemisen seurauksilta. Varmaan todella toimii hyvänä opetuksena poliittisesta toiminnasta kiinnostuneelle lukiolaiselle, kun hänelle kerrotaan suoraan, että "Voithan toki olla eri mieltä ja alkaa ajamaan asiaa. Mutta muista, että minä ja pari kaveria täällä kuitenkin kaikesta päätetään.". No, eipähän tyttörukka suotta haaskaa energiaa ihmisten mielipiteiden muokkaamisen yrityksiin tai sellaisiin illuusioihin kuin "demokratiaan". Elämä on niin paljon helpompaa, kun äänestää vain republikaaneja, niin kuin isäkin tekee.

Ilmeisesti vallan kahvassa olevat ihmiset ovat huomanneet, että pelokkaat ihmiset ovat helpompia hallita. Niin monessa asiassa tuolla Amerikassa tuntuu pelottelu olevan ainoa tapa kertoa asioista. Michael Moorehan tätä asiaa käsitteli aseiden kannalta dokumentissaan "Bowling for Columbine" ja tässä dokumentissa pelottelu tuntui olevan näiden uskonnollisten valistajien pääasiallinen taktiikka. Kovana faktana heitettiin, että vain "pidättäytyminen" suojaa 100% sukupuolitaudeilta ja raskaudelta. Onhan tuo toki totta, mutta kun tuo ei riittänyt, vaan seuraavaksi piti kertoa, että tärkeimmät sukupuolitautien leviämistavat ovat verikontakti ja ihokontakti. Ja sitten tuli todellinen pommi. Pastori kertoi, että taudit voivat tarttua kättelemällä sairastunutta henkilöä! Siis mitä vit...! Onkohan meiltä täällä "vanhassa maailmassa" pimitetty jotain, koska en ole tuollaista väitettä koskaan kuullut sukupuolitautien yhteydessä? Pitäisiköhän minun alkaa huolestumaan, koska olen käynyt yhdessä maailman pahimmista HIV-valtioista (Etelä-Afrikka) ja kätellyt siellä useita ihmisiä? Ja voisiko tuon tulkita myös niin, että tuo pastori kehoittaa Amerikassakin nuoria kättelemään vain sellaisia ihmisiä, jotka ovat tuon "pidättyväisyyslupauksen" tehneet?

Joku koulupiirin valvoja (Simpsoneiden Superintendent Chalmersin vastine) kertoili, että jos koulut kertoisivatkin kondomeista, niin silloinkaan ei kerrottaisi kuinka ne toimivat 86 prosenttisesti, vaan mieluummin niin, että ne pettävät 14 prosenttisesti (mielestäni meillä opetetaan hiukan toisenlaisia lukemia). Pelon luomista tässäkin siis. Ja kun kerran kondomit eivät ole 100% luotettavia, niin parempi olla kertomatta niistä kokonaan. Kumma että tätä 100% sääntöä ei noudateta muilla aloilla? Olisi voitu yksikin hyvin kallis sotaretki Irakiin jättää väliin, kun ei voitu olla 100% varmoja, että sieltä mitään joukkotuhoaseita löytyy. Tuohonkin retkeen haaskatuilla varoilla olisi voitu sitten vaikka koittaa parantaa maan lukutaitoprosentteja (nämäkin teollisuusvaltioden joukossa ei niin kovin mairittelevia).

Olen kyllä tiennyt, että amerikkalaisilla on kummallinen suhtautuminen alastomuuteen. Mutta kun 16-18 vuotias tyttö on totaalisen hämmentynyt, kun vieraillessaan paikallisessa aids-tukikeskuksessa, nähdessään kondomin laittamisen tekopeniksen päälle, toteaa "En ole koskaan nähnyt penistä. En ole nähnyt edes isääni koskaan alastomana.", vetää se kyllä suomalaisen saunakulttuurin kasvatin hiukan hiljaiseksi. Eiköhän meillä kuitenkin suurin osa kaiken ikäisistä ole nähnyt isän, äidin, siskon tai veljen (ja monesti jopa kaveritkin) alasti ja siten tietää mitä sieltä vastakkaisen sukupuolen vaatteiden alta löytyy. Moni suomalainen perhealbumi olisi varmaan amerikkalaisten mielestä suorastaan törkeää lapsipornoa. Pitäisiköhän itsekin alkaa tuhoamaan omista albumeista ne muutamat vanhempien minusta pienenä ottamat kuvat joissa satun olemaan alasti. Varsinkin kun tässä nyt tunnustan tuollaisia kuvia minulla olevan, niin kohta varmaan joku kukkahattutäti tekee minusta tutkintapyynnön ja poliisi tulee tekemään kotietsinnän. Siinä sitten "häkki heilahtaa" lapsipornon hallussapidosta. Väliäkö sillä, että kuvissa olen minä itse. Tuulet tuntuvat olevan kovasti meilläkin sen suuntaiset, että järjen käyttö lakkaa heti, kun joku lausuu maagisen sanan "lapsiporno". Tämähän on nähty esim. nettifiltteröinnistä keskusteltaessa.

Amerikassahan valtio ja kirkko on tiukasti erotettu toisistaan (idea, jonka soisi kotimaahammekin kopioitavan ja pikaisesti). Niinpä valtion kouluissa ei uskontoja opeteta ja kaikki ovat tyytyväisiä. Totuus on kuitenkin hiukan toinen, onhan esim. presidentti varsin avoimesti ilmoittanut olevansa "Jumalan sotilas ristiretkellä vääräuskoisia vastaan". Huvittavaa oli tässäkin dokumentissa, kun koulun johtokunta muodostui ainoastaan paikallisista "tosiuskovista oikeamielisistä", eli siis konservatiivisista republikaaneista. Aloittivatpa jopa kokouksenkin ensin rukoilemalla.

Dokumentin todellinen helmi oli kuitenkin "pidättyväisyyspastorin" kommentti, jossa hän suoraan totesi "Kristinusko on maailman suvaitsemattomin uskonto". Tämä kommentti pitäisi pitää mielessä kotimaassammekin, koska kirkko joutuu jatkuvasti ristiriitoihin yhteiskunnallisten asioiden kanssa ja erilaiset kirkon sisäiset "ääriliikkeet" ("hihhulit") saavat lisää kannattajia. Tästä ei voi seurata muuta kuin meidänkin kristillisen kirkkomme radikalisoituminen ja kirkon asenteiden koventuminen. Mikä "lähimmäisenrakkaus" tai "henkilökohtainen usko"? Joko uskot niin kuin me kerromme sinulle, tai olet meitä vastaan ja joudut helvettiin. Helppoa ja selkeää, eikö totta?

Kaikesta tästä huolimatta aion kyllä joskus vielä vierailla Yhdysvalloissa. Varmasti hieno maa ja paljon hyvääkin löytyy. Mutta luulen että olen onnellisempi, kun ei tarvi olla sen kansalainen tai asua siellä.

Sarvivuori pala palalta

No nyt on tullut tuota Timo Rautiaisen soololevyä reilun viikon verran kuunneltua. Jonkinlainen mielipide alkaa olla tuosta jo muodostuneena ja voi alkaa täällä leikkimään musiikkikriitikkoa, vaikka takana ei olekaan epäonnistuneita musiikinopintoja.

Ensin hiukan ennakko-odotuksista levyn suhteen. Mielenkiintoa tätä levyä kohtaan toki oli olemassa, johtuen lähinnä Trio Niskalaukauksen materiaalin kolahtamisesta minuun henkilökohtaisesti. Kun ensimmäiset tiedot levyllä soittavasta kokoonpanosta alkoivat tulla julkisuuteen, mielenkiinto vain lisääntyi, koska kyseessä on melko erikoinen kokoonpano. Levyllähän soittavat Rautiaisen lisäksi Nightwishin "sielu" Tuomas Holopainen, Niskalaukauksesta tuttu Nils Ursin, ex Children of Bodom kitaristi Alexander Kuoppala, ainakin kielisoittimien suhteen multi-instrumentalisti Peter Engberg ja ehkä erikoisimpana paremmin näyttelijänä tunnettu Jussi Lampi. Ja tuottajan roolissa sekä "sanoituskonsulttina" toimii Jarkko Martikainen.

Mutta sitten itse levyyn...

Eteenpäin - Levyn aloittava nopea, hiukan kansanlaulupoljentoinen kappale. Jo Niskalaukauksen levyiltä löytyy räväköitä aloituksia ja tämä jatkaa samoilla linjoilla. Sanoitukseltaan biisi sopii hyvin tämän levyn aloittajaksi. Vanha jää taakse ja eteenpäin mennään.

Pesäpallomaila - Suhteellisen hidastempoinen ja melkoisen raskas (ei kuitenkaan perusjynkytystä) kappale. Sanoitukset ovat erittäin synkät väkivaltaa ja agressioita pohdiskelevat. Ehkä tässä biisissä on jotain sukulaisuutta kauas menneisyyteen Lyijykomppaniaan.

Punainen viiva - Levyn sinkkulohkaisu ja melko ymmärrettävä sellainen. Tuttuja sävyjä Niskalaukauksen suuntaan, mutta kuitenkin sopivasti uutta. Biisin perustan muodostaa vahvasti kitarariffi ja sanoitus pohdiskelee ihmiselon ajan kulumista ja sen loppumista. Biisissä on kuitenkin jotenkin hiukan positiivisempi yleistunnelma, kun jos tätä ajattelisi Niskalaukauksen biisinä. Hittimateriaalia, mutta kestänee myös pidempää kuuntelua.

Sinulle - Hiukan kantrisävytteinen rakkaudentunnustus puolisolle. Rokkaa oikein mukavasti.

Uskonnonpastori - Levyn rankempaa osastoa, niin musiikillisesti kuin sanomaltaan. Tämä biisi ei ehkä kuitenkaan avaudu ihan helposti, vaan vaatii hiukan sulattelua.

Lumi - Lyhyt kitarainstrumentaali, joka tavallaan toimii introna seuraavaan biisiin.

Meille niin rakas - Ehkä levyn helmi, vaikka onkin juuri niin "perus-Rautiaista" kuin vain voi. Hidastempoinen, jollain tavalla koskettava melodia ja henkilökohtaiset sanat. Nämä ovat kai juuri ne komponentit, jotka niin moniin (myös minuun) iskivät myös Niskalaukauksen tuotannossa. Biisin lopussa hienoa, jopa progemaista kitarasooloilua.

Vesien hallitsijan testamentti - Jälleen hiukan kansanmusiikkivaikutteita. Hiukan ehkä tasapaksua tuotantoa levyllä. Ei oikein tee vaikutusta, ei hyvässä eikä pahassa.

Sarvivuori - Instrumentaalibiisi jälleen. Hienoa kielisoitintyöskentelyä kosketinsoitintaustan päällä. Tunnelmapala.

Hiljaisen talven lapsi - Tuomas Holopaisen sävellys ja sanoitus. Ja tuo kyllä kuuluu selvästi (ei missään nimessä huono asia). Hiukan sanoituksista paistaa se, että Holopainen on tottunut riimittelemään englanniksi. Vaikka sanoja on ilmeisesti hiukan viilannut myös Jarkko Martikainen (joka on tällä hetkellä elävien suomalaisten sanoittajien aatelia ja loistava kielenkäyttäjä muutenkin), niin silti sanat ovat joiltain osin hiukan kömpelöt. Sanojen merkitystä pohtiessa ei voi olla ajattelematta, että ne sisältävät viittauksia Nightwishin "yhden aikakauden loppuun". Kertosäkeessä vierailee myös Sonata Arctican Tony Kakko, ei todellakaan mikään huono laulaja. Hieno biisi ja kestää kyllä kuuntelua. Jättää myös odottelemaan mielenkiinnolla Nightwishin tulevaa materiaalia. Eipä nimittäin olisi ensimmäinen kerta, kun tuskasta ja kärsimyksestä syntyisi hienoa jälkeä musiikillisesti.

Kaikenkaikkiaan hieno levy. Ei aivan täydellinen ja ehkä hiukan lyhyt. Mutta kuitenkin levyn musiikista kuuluu, että levyä on tehty tosissaan ja aidosta tahdosta tehdä musiikkia. Siinäpä on motiivi, jota valitettavan harvoin nykyään pidetään kriteerinä musiikintekemiselle.

Uravalintoja

Minulla ei ole kauheasti tapana "jossitella". Menneitä ei kannata kauheasti murehtia ja tulevaisuudesta ei tiedä varmaksi. Mutta nyt pitää kuitenkin hiukan tätä lajia harrastaa.

Eilen kun olin koiran kanssa lenkillä, niin kiinnitin tuossa naapurissa olevalla rakennustyömaalla huomiota erääseen asiaan. Työmaan parkkipaikalla nimittäin oli melkoinen rivi kohtuullisen uusia mersuja ja farmarivolvoja. Kuitenkin kaikki työmaalla häärineet olivat ihan "haalarityöläisiä", eli muurareita, ja kirvesmiehiä. Pisti meinaan miettimään, että ehkä siinä todellakin on perää, kun väitetään rakennusalan ammattilaisista olevan pulaa ja alan palkkojen olevan vähintäänkin hyviä.

Tuo pisti oman uravalinnan, tai lähinnä kouluttautumisvalinnan tarkkaan mietintään. Mitäpä jos olisikin aikanaan mennyt peruskoulun jälkeen ammattikouluun tylsän ja yleissivistävän lukion sijaan? Siinä vaiheessa kun nyt tuli päähän valkolakki, joka toki silloin tuntui hienolta, mutta nyt tajuaa siitä kaiken vasta alkaneen (olen nykyään huono vieras ylioppilasjuhliin, koska haluasin tuon aina uudelle ylioppilaalle sanoa), olisikin ollut jo joku ammatti. Olisi voinut heti alkaa tienata rahaa opintotuella solukämpässä kituuttamisen sijaan. Integraalien ja derivaattojen sijaan olisi saanut jotain todellista aikaiseksi. Olisi hyvin pitkälle maksettu omistusasunto nykyisen aso-kämpän sijaan ja autokin olisi varmasti jotain muuta kuin tappavan tylsä "kansanauto" Toyota Corolla.

Jonkun pitäisi oikeasti tehdä jotain, jotta ammattikoulujen imagoa saataisiin nostettua ja hyvää opiskelija-ainesta sinnekin. Muuten tämä maa hukkuu kohta korkeakoulutettuihin työttömiin. Vaikka itsellä onkin jonkinlainen korkeakoulututkinto ja ainakin toistaiseksi vakituinen virka, niin ei tätä uravalintaa enää välttämättä ensisijaisena suosittelisi muille. Kun näyttää olevan helpompiakin tapoja saavuttaa sitä mitä tässä maailmassa eniten arvostetaan, eli rahaa ja omaisuutta.

Egotrippi @ Lutakko

Hauskaa vappua!

Vappu lähti sitten eilen käyntiin Egotripin keikalla Lutakossa. Koska Egotripin tuotanto on minulle lähinnä "tunnistamistasolla", eli osaan melko suurella tarkkuudella erottaa Egotripin biisit radiosta, niin en oikein uskalla arvioida keikkaa sen enempää. Mukavaa oli, bändi soitti oikein hyvin (onpas yllätys pitkänlinjan bändiltä, että soitto kulkee) ja yleisö tuntui tykkäävän kovasti. Ei voinut kyllä olla keikkaa kuunnellessa pohtimatta, että kylläpä Egotrippi on melkoinen "hittikone". Niin paljon nimittän ovat lähes kaikki keikalla soitettut biisit radiossa soineet ja soivat yhä, eikä keikka suinkaan ollut edes mitenkään lyhyt. Taitaa pojille tupsahtaa säännöllisesti mukavia tekijänoikeuskorvauksia radiosoitosta.

Yllätyksen keikalla muodosti käytetyn tekniikan määrä. Olen aina ollut kiinnostunut konserttitekniikasta, eli äänentoisto- ja valolaitteista. Lukion loppupuolella harkitsin jopa melko vakavasti valo- ja äänitekniikan opintoihin yrittämistä, mutta sitten perinteinen tekniikka veti kuitenkin pidemmän korren. Lopulta hyvä ehkä näin, sillä en välttämättä jaksaisi tuollaista kiertua- ja yötyötä. Mutta mielenkiinto on vielä säilynyt ja aina keikoilla hiivin lähelle miksauspöytää tarkistamaan millaista tekniikkaa sieltä löytyy.

Eilen tuota tekniikkaa oli Lutakkoon roudattukin sitten oikein näyttävä määrä, itseasiassa eniten mitä olen siellä koskaan nähnyt. En kyllä olisi osannut tuollaista ihan Egotripin kaltaiselta bändiltä odottaa. Lutakossa en ole vielä aikaisemmin nähnyt käytettävän miksauspöydän luona olevia mikrofoneja, joilla arvioni mukaan ohjattiin automaattista taajuuskorjainta. Ilmeisesti tätä härveliä varten pöydällä oli myös ensimmäinen kannettava tietokone. Lisäksi sieltä löytyi Applen G5 työasema isolla Applen 16:9 TFT-näytöllä varustettuna. Ilmeisesti tämän koneen tehtävänä oli taltioida keikka. Valopöydältäkin löytyi kannettava tietokone ja lavalla oli bändin takana kaksi suurta LED-tekniikkaa käyttävää valopaneelia, joilla luotiin hienoja monivärisiä valoefektejä.

Samoin pisti silmään sellainenkin seikka setin aikana, että en nähnyt lavalla yhtään olutpulloa. Kaikki muusikot joivat vain vettä. Pakko se on kai uskoa, että kotimaistenkin bändien toiminta on tullut jo erittäin ammattimaiseksi kaikilla tasoilla. Tekniikan miehetkään eivät enää ole puolikuuroja, ulkoasultaan rähjäisiä ja vanhalta viinalta haisevia. Näkee että homma on työtä ja useimmat tekijät oman työnsä vahvoja ammattilaisia. Hyvä näin.

Made in Thailand/China/Korea...

No tulipa sitten tavallista enemmän äksöniä töissä, kun yhdestä palvelimesta päätti kovalevy osoittaa merkkejä nopeasta tuhoutumisesta. Ja kyseessä ei todellakaan ole mikään toimistokone, vaan todella kiireinen www-palvelin. Ei siinä tietenkään mitään, uusi tilalle vain ja pelastamaan datoja. Pelastus sinällään sujui ihan oppikirjan mukaan. Datamassojen siirtyessä kahvikuppi käteen ja tilannetta tarkkailemaan.

Kovalevyt tuntuvat kyllä olevan nykyään melkoisen vikaherkkiä. Kesällä kotikoneestani alkoi kuolemaan levy ja tänään kun kävin noutamassa uutta levyä tuohon palvelimeen, niin meidän "hovihankkijamme" edustaja kertoi joutuneensa omaan koneeseensa vaihtamaan jo kolmannen levyn vuoden sisällä. Mutta kun sain uuden kovalevyn käteeni, niin päällä ollut lappu toi kyllä mieleen mahdollisen yhden syyn. Siinä nimittäin luki "Made in Thailand".

Vaikka toki kovalevyjen tallennustiheydet ovat nouseet huimasti ja siten vikaherkkyys tietenkin on myös kasvanut, niin kuitenkaan ei voi olla miettimättä vallitsevan "Sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan"-asenteen vaikutusta. Pienet kätöset siellä aasiassa tuonkin kovalevyn palaset ovat yhteen laittaneet. No, toisaalta sen seurauksena nuo kovalevyt ovat tietokoneen osista ns. "halpaa kuin saippua". Eli "kestää jos kestää, vaihdetaan uuteen jos ei". Nämä ilmiöt tuntuvat nykyään hiipivän aivan kaikkiin tuotteisiin. Valitettavasti.

FST:n stand-up ohjelmassa joku heitti hyvää juttua hiukan tästä aiheesta. Jutun peruskuvio oli suurinpiirtein se, että vaikka kuinka meidän koulutusjärjestelmäämme kehutaan, niin kyllä aasiassa osataan nykyajan maailmassa tarvittavia taitoja paljon meitä paremmin. Siellähän kolmevuotiaatkin osaavat laittaa kasaan Adidaksen jalkapallon tai Niken lenkkarit!

Timo Rautiainen, Sarvivuori

Tänään julkaistiin Timo Rautiaisen soololevy Sarvivuori. Pitihän se ja siltä julkaistu sinkku (tämä lähinnä loistavan Gösta Sundqvistin biisin "Pohjoisen taivaan alla" takia) käydä noutamassa kaupasta. Sattuipa vielä niin, että herra Rautiainen oli itse paikalla Airon musiikissa, joten siinäpä samalla oli mukava vaihtaa muutama sana miehen kanssa ja saada levyihin nimmarit. Mukavantuntuinen mies (toinen kerta kun kanssaan jutustelin), vaikka nämä tällaiset tilaisuudet tietenkin ovat mitä ovat.

Koska kyse ei ole ison levy-yhtiön tuotteesta, niin levyllä ei ole kopiosuojausta. Enpä tuota olisi kopiosuojattuna ostanutkaan, vaikka kuinka miehen tuotannosta pidänkin. No hyvä näin. Heti kotiinpäästyä levy kääntyi mp3-muotoon ja nyt soi tuossa taustalla ensimmäistä kertaa.

Tarkoitus ei ole tässä nyt mitään suurta arviota levystä antaa. Yleensä musiikki vaatii muutaman kuuntelukerran ennen kuin kunnon mielipidettä voi muodostaa. Ensivaikutelmat ovat kuitenkin oikein positiiviset. Tässä on sopivasti tuttua, mutta silti sopivasti erottavia tekijöitä Niskalaukauksen materiaaliin. Kyllä tästä varmaan tulee ihan kuuntelua kestävä levy.

Sattuipa muuten kotimatkalla sitten hassu yhteensattuma, kun juuri olin saanut levyn auton soittimeen. Liikennevaloissa tietä oli ylittämässä Niskalaukauksen kitaristi Jarkko Petosalmi.

Elävien kuolleiden paluu

En nyt suoranaisesti viittaa tuolla otsikolla viime viikolla tulleeseen kasarikauhuleffaan, vaikka siitäkin varmaan pitää pari sanaa sanoa, vaan tänään näkemäni digitv-uutisen otsikkoon. Tuli vain sellainen tunne, että jotkut asiat joiden pitäisi kuolla, eivät vain suostu millään kuolemaan.

Kysehän on tietenkin siitä, että Finnet-ketju uutisoi aloittavansa laajakaistaa paluukanavana käyttävien MHP-digiboksien markkinoille puskemisen ja palveluiden kehittämisen. Ongelmalliseksi asian tekee se, että oikein kukaan ei enää usko MHP hommaan ollenkaan. Paljon on saatu rahaa haaskattua erilaisten projektien kautta, jotta tuolle olisi saatu jotain käyttöä. Mutta tulokset ovat olleet kovin vaisuja ja internetin jatkuva kehitys saa kaiken kehitellyn näyttämään aina vain kökömmältä. Jos laajakaista olisikin ollut alusta asti mukana, niin tuosta olisi saattanut (erittäin pienellä todennäköisyydellä tosin) jotain tullakin. Mutta todella huonoilla perinteistä puhelinta paluukanavana käyttävillä MHP-digibokseilla ja olemattomilla tai vain muuten alkeellisilla palveluilla onnistuttiin kyllä tekemään MHP:lle sama kuin WAP:lle aikanaan.

Tokihan Finnet nyt mainostaa kovasti, että vanhojen MHP-laitteiden ongelmat eivät heidän laitteitaan vaivaisi. Mutta tuon suostun uskomaan vasta kun omin silmin näen. Yhteistyökumppaniksi boksien toimittajan muodossa on valittu niinkin luotettava merkki kuin Medion. Voivathan nuo toki tällä kertaa asioita toisinkin tehdä, mutta yleensä kyseisellä merkillä (entinen Schneider muuten) on ollut tapana hankkia jostain joku rauta "Sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan"-asenteella ja sitten kaivaa Koreasta halvin mahdollinen kooderi (todennäköisesti joku ensimmäisen vuosikurssin opiskelija) vääntämään jonkinlainen ohjelmistontapainen siihen.

Huolestuttavinta asiassa on tietenkin se, että kyseiset ihmelaitteet toimivat tietenkin vain Finnet-liittymän kaapeliverkoissa. Sitähän tämä nykyiselläänkin huonosti toimiva digitv-järjestelmä vielä kaipaakin, että tulee vielä lisää yhteensopimattomia laitteita kuluttajia sotkemaan.

Mutta tekniikasta huolehtiminen sikseen ja vaihteeksi keskittyminen sisältöön, jota tuolla tekniikalla meille yritetään tarjoilla.

Viime viikolla siis tuli kasarikauhuleffa "The Return of the Living Dead". Aikanaan olin tuon joltain kuluneelta viidennen polven piraatti-VHS:ltä nähnyt ja olipa mukava saada se nyt talteen huomattavasti paremmalla kuvanlaadulla. Eihän tuo mikään elokuvan merkkiteos ole. Omassa zombie-genressäänkin se on sieltä heikoimmasta päästä, kaukana genren luojan George A. Romeron teoksista.

Lähinnä nämä vanhemmat kauhuelokuvat saavat aina vain ihmettelemään meidän vanhaa videolakiamme. Siis sitä, joka kielsi kokonaan kaikki K-18 leiman saaneet elokuvat. Väitetäänpä tuon olleen länsimaisen maailman tiukin videolaki ja se on kyllä melko helppo uskoakin. Eivät nimittäin nämä silloin täydelliseen kieltoon joutuneet elokuvat mitään kovin rajuja ole nykyisen mittapuun mukaan. Monethan näistä ovat saanet nykyisissä uudelleenarvioinneissa jopa alle tuon maagisen K-18 leiman. Joitain tunnutaan aikanaan kielletyn ihan puhtaasti niiden maineen, eikä suinkaan sisällön takia. Ja tietenkin tällainen täyskielto vain nosti elokuvien mainetta ja piraattikopiot vaihtoivat ahkerasti omistajaa. Ja tottakai eduskunnassa piti kristillisten yhäkin vastustaa lain muuttamista, kun järki vihdoin voitti ja laki muutettiin nykyiselleen.

Olihan tuo tilanne varsin hassu, että meillä valikoitu joukko aikuisia ihmisiä päätti mikä ei ole toisille aikuisille soveltuvaa katsottavaa. Selkeästi rikollinen materiaalihan ei tähän kuulu mitenkään ja tuskinpa sellaista kovin usein esim. elokuvatarkastamolle tuolloin edes tarjottiin katseltavaksi, tai tuskinpa sellaisen määräkään kotimaan levityksessä mitenkään tuon lain aikana muuttui. Ikärajat ovat suojelemassa lapsia mahdollisesti haitalliselta materiaalilta ja olen ikärajojen asettamisen kannalla täysin. Mielestäni ikärajoja voitaisiin lasten ja nuorten osalta jopa kiristään nykyisestä. Tuntuu monesti, että liian helpolla ikärajat laskevat, kun tuotantoyhtiöt valittavat päätöksistä laajemman yleisömäärän toivossa.

Ja kuinka ollakaan tässäkin asiassa on taas yksi elävä kuollut ainakin yrittänyt nousta haudastaan, nyt tietokonepelien muodossa. Onneksi tietokonepelien kohdalla niitä kohdellaan kuitenkin (ainakin toistaiseksi) samoin kuin elokuvia ja täydelliseen kieltoon ei ilmeisesti täällä peliä voi saada. Mutta ajat voivat nopeasti muuttua ja ihmiskunta on osoittanut useaan kertaan sen, että menneistä me emme osaa enimmäkseen mitään oppia.

Miksei urheilulajeille laitetta ikärajoja? Eri urheilulajien väkivaltaisuutta on tullut pohdittua kaveripiirissä useinkin ja pelien ja urheilun suhdetta äskettäin pohti myös myös Jyrki Kasvi blogissaan. Hyvin voitaisiin perustaa "Valtion harrastustarkastamo", joka määrittelisi erilaisille harrastuksille ikärajat, mahdollisesti erikseen itse osallistumiseen ja televisioesitykseen. Omat kokemukset esim. yläasteajoilta puoltavat sitä käsitystä, että jääkiekkoilijat ovat vaikkapa suunnistajiin (kumpiakin tunnen) verrattuna paljon taipuvaisempia väkivaltaiseen käytökseen. Ja sen lisäksi, että jääkiekon pariin päätyy jo alkujaan mahdollisesti väkivaltaisempia harrastajia kuin suunnistukseen, on laji itsessään vielä väkivaltaiseen käytökseen kannustavaa. Jos minä saisin päättää, niin jääkiekko olisi selkeästi K-18 laji.

Strategiaa korpihotellissa

Olimmepa sitten viettämässä laitoksen strategiapäiviä Keuruun korvessa sijaitsevassa kylpylähotellissa. Näistä tällaisista on alkanut tulla tapa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun lähes koko laitoksen väki on roudattu jonnekin miettimään yhdessä tulevaisuuden suuntaa.

Eipä siinä mitään, oikein mukaviksihan nämä ovat osoittautuneet. Mitään kovin pahoja traumoja ei ole kenellekään aiheutunut, vaikka näissä tapahtumissa on tapana hiukan alkoholia illalla ottaa. Lopulta näissä huomaa, että enimmäkseen laitoksellamme on töissä varsin mukavaa joukkoa. Ja kai osittain näiden tilaisuuksien tarkoituksena on myös toimia jonkinlaisina yhteishenkeä luovina tapahtumina. Me kun niin kovin harvoin olemme muuten tekemisissä toistemme kanssa työn ulkopuolella. Mutta eivät tällaiset kyllä varmasti kaikkiin työyhteisöihin sovellu. Joissain voisi tulla todella pahaakin jälkeä, kun pikkuisen päissään käytäisiin avautumaan pomolle tai sitten eksyttäisiin vääriin hotellihuoneisiin väärien ihmisten kanssa. Voisi olla seuraavina viikkoina työpaikan käytävillä vaivautunut tunnelma ja henkilöstövaihdoksiltakaan tuskin vältyttäisiin. Mutta meidän kohdallamme tällaista ei onneksi ole ilmennyt ja enimmäkseen kaikki muistelevat näitä tapahtumia mukavin mielin ja huumorilla.

Virallinen osuus muodostui isommissa ja pienemmissä ryhmissä tapahtuvasta keskustelusta ja niiden väliin sijoitetuista ruokailuista. Nimenomaan tuo ruokailu tuntuu olevan näissä kovin suuressa osassa. Tuntuu että jatkuvasti syödään tai vähintäänkin juodaan kahvia. Harvoinpa sitä tulee muuten syötyä kahta päivää näin hyvin. Toki saimme töitäkin tehtyä. Välillä oli kyllä näin insinöörinä sellainen tunne, että jutut liikkuivat jossain aivan uskomattomissa sfääreissä.

Paikkana oli siis kylpylähotelli lähes keskellä ei mitään. Tässä tapauksessa sana kylpylä oli kyllä melko luova ilmaus. Tiedän monta paikkaa jossa on paljon monipuolisemmat ja hienommat tilat, mutta katolla on silti vain kyltti "uimahalli". No, se nyt vaan taitaa olla muodikasta, että kylpylöitä pitää olla joka niemessä ja notkossa. Lähempi tutustuminen tuohon "kylpylään" tosin jäi tällä kertaa väliin ja keskityimme saunomaan majapaikkanamme toimineen mökin pienessä saunassa.

Kolmen ruokalajin maittavan illallisen jälkeen, jossa muuten tarjottiin ihan kaksi lasia viiniä laitoksen piikkiin, alkoi vapaamuotoinen illanvietto hotellin tanssiravintolassa. Onneksi ohjelmassa ei ollut karaokea. En sitten tiedä oliko parempi vaihtoehto kahden miehen, kitaran ja parin japanialaisen helvetinkoneen (joita myös band-in-a-box syntetisaattoreiksi kutsutaan) muodostama taustamelun tuotantojärjestelmä. Paikka kun on enimmäkseen ammattiliittojen tukilomalaisten ja eläkeläisten kansoittama, niin kyllähän tanssilattialla välillä ruuhkaakin oli. Tokihan siellä muutamia meidänkin väestämme näkyi välillä pyörimässä, mutta tässä kyllä näkyi selkeä jako nuoremman ja vanhemman henkilökunnan välillä. Nuorempien joukossa pohdimmekin sitä, että tämä tanssiminen muodostaa melkoisen sukupolvikuilun, jossa kumpikaan osapuoli ei voi ymmärtää toisen suhtautumista asiaan.

Iltaa kului oikein mukavasti pääasiassa mitä ihmeellisimmistä asioista keskustellessa (välillä tunsi itsensä oikein fiksuksi). Mutta puolenyön lähestyessä alkoi uni painaa ja mökin mukava sänky kutsua. Ehkä sitä vain on tullut siihen ikään, että ei vaan jaksa. Hiukan vanhempi osa joukostamme tuntui jaksavan vielä kovastikin, sillä kun minä ja kämppäkaveri päätimme suunnistaa nukkumaan, tuli tarjoilija vastaan kahden kuohuviinipullon kanssa. Meitäkin yritettiin houkutella jäämään niitä tuhoamaan, mutta olimme fiksuja ja kieltäydyimme. Juhlat olivat kuulemma jatkuneen aamu kolmeen yhdellä mökillä ja hauskaa oli epäilemättä ollut. Tuon huomioiden aamupalalla oli kyllä yllättävänkin virkeää porukkaa. Ehkä sitä itsekin muutaman vuoden kuluttua jaksaa taas tuollaista.

Mukavaa siis oli ja yleinen tuntuma oli sen suuntainen, että uusia suuntia ja strategiaa (jonka vararehtori selvitti tarkoittavan sotasuunnitelmaa) löydettiin. Itse olen ollut enemmän äänessä edellisissä tapahtumissa, mutta täällä keskityin olemaan kuuntelukannalla. Tosin puheista kyllä paistoi läpi se, että aika alkaa olla kypsä blogien ottamiselle käyttöön myös työkäytössämme. Päätin kuitenkin pitää asiasta vielä hetken suuni kiinni ja katsotaan mitä lähiaikoina tapahtuu.

Digitv tulee, mutta kukaan ei tunnu olevan valmis

501 päivää ja sitten se on loppu, analoginen tv nimittäin. Suomesta tulee kenties maailman ensimmäinen valtio, joka siirtyy täysin digitaaliseen tv-lähetykseen. On toki hienoa olla edelläkävijä, mutta tässä tapauksessa vain tuntuu, että oikeasti kukaan ei vielä tähän siirtymään ole valmiina.

Itse olen ollut tämän asian kanssa hyvin hitaasti liikkeellä, mutta joulun jälkeisistä alennusmyynneistä vihdoin kannoin ensimmäisen boxin kotiini. Onhan tuo toki mukava kapistus, Yle Teemalta tulee välillä oikein mielenkiintoista ohjelmaa ja kuvanlaatukin kokonaisuutena parani. Mutta kaikenlaista pikkuvikaa purkissa on kyllä ollut ja sen ohjelmistoa on päivitelty jo melkoisen tiuhaan. Onneksi maahantuoja sentään noita päivityksiä julkaisee.

Suurin ongelmien aiheuttaja digitv:n kanssa tuleekin todennäköisesti olemaan se, että nämä purkit ovat paljon enemmän tietokoneita kuin hienoimmatkaan analogiset tv-vastaanottimet. Näyttää uhkaavasti siltä, että näiden purkkien tuotanto ja laadunvalvonta on samalla tasolla tietokoneiden kanssa, eli tuodaan kiireellä markkinoille keskeneräisiä tuotteita, testaus hoidetaan kuluttajilla ja juuri kun ollaan saamassa softaa ulos beta-laadusta, niin sitten lopetetaankin jo tuotteen tuki ja aloitetaan sama rumba uudestaan uusilla malleilla. Todella kuluttajaystävällistä, mutta valitettavasti tällainen näyttää olevan suuntana kaikessa kodinelektroniikassa. Kohta päivittelemme pesukoneita ja pakastimiakin säännöllisin välein. Eihän näiden softapäivitysten tekeminen nörteille ole mikään ongelma, mutta "suurilla massoilla" voi kyllä mennä sormi suuhun, kun pitää alkaa tietokoneiden ja nollamodeemikaapeleiden kanssa pelailemaan. Kaikissa mainoksissa muistetaan mainita, että boksien ohjelmistot ovat ns. OTA-päivitettäviä, eli uusi versio tulee suoraan tv-lähetteen mukana. Totuus on kuitenkin hiukan toisenlainen, sillä maanpäällisestä verkosta vastaava Digita ja kaapelioperaattorit ovat hinnoitelleet päivitykset siten, että monikaan maahantuoja ei niitä halua käyttää. Hieno homma.

Lauantaina kuuntelin sivukorvalla paikallisessa Kodin ykkösessä, kun myyjä yritti avustaa kahta vanhempaa ihmistä digiboksin valinnassa. Siinä vaiheessa homma meni vanhuksille hankalaksi ymmärtää, kun tuli puhetta videoiden käytöstä digboksin kanssa. Ei meinaan ollut ihan selvä asia se, että videotpa eivät vain maagisesti osaa tallentaa digikanavia ja jos halutaan katsoa toista kanavaa ja tallentaa toista, niin tarvitaankin kaksi digipoksia tai sitten tallentava kahden virittimen digiboksi. Digivirittimelliset taulu-tv:tkin tulevat tuomaan monelle vielä yllätyksen tallennusten kanssa. Toki osa noista osaa antaa signaalia ulos esim. tallentavalle dvd:lle (joita ei jostain kumman syystä vielä omalla digivirittimellä kauppoihin ole lupauksista huolimatta näkynyt), mutta sittenpä ei tv:stä kanavaa vaihdetakaan tallennuksen aikana. Ja onpa todella kiva, kun esim. yöllä tallennuksen aikana tv:ssä pitää olla kuva näkyvissä. Ei ne taulu-tv:den taustavalotkaan kuitenkaan ikuisia ole.

Maltan tuskin odottaa yleisänosastokirjoituksia syksyllä 2007.

Konferenssielämää

No nyt vihdoinkin pääsin kirjoittamaan viime viikkoisesta ITK-konferenssista. Tämä on kyllä vastustanut oikein urakalla, ensin sairastuin ja eilen tämä Blogger ei suostunut yhteistyöhön. Mutta nyt tätä vihdoin kirjoitetaan.

Eli kyseessä siis oli Hämeenlinnan Aulangolla vuosittain järjestettävä Suomen suurin opetusteknologia-alan konferenssi. Tuolla on tullut oltua jo ainakin seitsemänä vuotena peräkkäin, aluksi pelkkänä vierailijana, mutta jo useita vuosia näytteilleasettajana ja esitelmöitsijänä hyvin monenlaisista verkkotyövälineisiin liittyvistä aiheista. Hiukan tuo jo alkaa maistua puulta, mutta periaatteesta paikalla on kuitenkin hyvä käydä aina näkymässä.

Viime keskiviikkona siis pakkasimme messuosaston varusteet autooni ja lähdimme työkaverin kanssa kohti kisapaikkaa. Näyttelyosastomme kanssa oli ollut pientä säätöä ennakkoon ja olin hiukan varautunut siihen, että kaikki ei ehkä sujuisi aivan jouhevasti. Jo edellisenä vuonna ei tilaisuuden nettiyhteyksistä vastanneelta yritykseltä ollut tullut minkäänlaista tilausvahvistusta ennen kuin sitä erikseen tajusin kysyä ja vastaus oli vain lyhyt sähköposti "Juu, kunnossa on". Tosi ammattimaista toimintaa asiakaspalvelussa. No tänä vuonna tein nettiyhteyden tilauksen taas jo hyvissä ajoin, eikä tälläkään kertaa minkäänlaista tilausvahvistusta koskaan kuulunut. Asia pääsi sitten kuitenkin unohtumaan, kunnes palasi mieleen vain päivää ennen tapahtumaan. Koska asia olisi edellisenä vuonnakin ollut muka kunnossa ilman vahvistustakin, niin ajattelin että ovat kuitenkin jo noita yhteyksiä rakentamassa, eikä kukaan ehkä enään osaisi/ehtisi asiaan vastata. Niinpä siis otin tietoisen riskin.

Olisi tietenkin pitänyt arvata, että tuloksena olisi "Ei voittoa"-arpa tällä kertaa. Kun pääsimme paikalle, niin ensimmäinen yllätys meille varatussa tilassa oli se, että lattialla oli särkynyt olutpullo ja mukava olutlammikko. Tilaa ennen meitä käyttäneillä olikin ollut ilmeisesti hiukan kosteampi ja vauhdikkaampi videokonferenssi. Ja tietenkään kenellekään ei ollut tullut mieleen tilata hotellin siivoojaa sotkua korjaamaan. Ja kuinka ollakaan, ei huoneessa ollut jälkeäkään minkäänlaisesta nettiyhteydestä. Saman tien puhelin käteen, puhelu osastoasiaa järjestelleelle työkaverilleni, joka itse tulisi paikalle vasta seuraavana päivänä, mutta on paljon parempi esittämään "vihaista asiakasta". Hetken kuluttua järjestävän tahon näyttelyosastovastaava saapuikin paikalle ja hommasi heti siivoojankin hoitamaan olutpullon. Onneksi viereisessä esitystilassa sattui myös olemaan tapahtuman atk-tuesta vastaava henkilö, tuttu jo edellisiltä vuosilta ja täysin nettiyhteyden toimittajafirman ulkopuolinen henkilö. Hänellä kun sattui sopivasti olemaan yksi ylimääräinen kytkin ja kaapeleita mukanaan, niin saimme siten rakenneltua tilaamme nettiyhteyden tuon toisen tilan kautta. Tässä vaiheessa homma alkoi sittenkin tuntua kääntyvän voitoksi ja saimme osaston rakenneltua. Tämän jälkeen omat tavarat hotellihuoneeseen ja kaupungille syömäään.

Muuten ilta menikin sitten hotellihuoneessa tv:tä tuijottaen. Syömästä tultuamme emme enää ehtineet Aulangon äskettäin avattuun kylpylään. Toki kävimme paikkaa katsastamassa päällisin puolin ja totesimme sen hyvin samankaltaiseksi kuin muutkin vastaavat, tosin melko pieneksi. Neliratainen keilahalli oli erittäin tyylikäs, mutta valitettavasti ei ollut aikaa sitä käyttää. Jostain syystä baariin lähteminen ei edes käynyt mielessä.

Huonosti nukutun yön jälkeen aamulla hotellin tukevalle aamupalalle ja sitten osastolle esittelemään. Normaalia konferenssitouhua siis. Tosin verkkoyhteys pätki aivan totaalisesti, eikä siinä oikein verkkotyövälineiden esittelystä tullut mitään. Onneksi vika oli yhteinen kaikille verkon käyttäjille ja ei siten heijastunut negatiivisesti vain meihin. Lopulta homma ratkesi lähellä puolta päivää, kun vaihtoivat verkkoon jonkun laitteen. Emmepä tosiaan olleet ainoat jotka ihmettelivät suureen ääneen, että tällaisesta palvelustako pitäisi pulittaa melkein 100€ päivältä.

Iltapäivällä kävin pitämässä oman esitykseni blogeja koskevassa sessiossa, joka osoittautui kaikin puolin menestykseksi. Jotenkin tämä blogi-asia on nyt iskemässä isosti myös opetukseen. Oli siis osunut tämän vuotinen konferenssiesitys hyvin ajankohtaiseen aiheeseen. Itse konferenssillakin oli yhteinen koontiblogi ensimmäistä kertaa ja vaikka sinne ei aivan mahdottomasti kirjoituksia tullutkaan, niin oli silti mukava huomata sen kautta oma esityskin mainittavan oikein erikseen. Eli siis ainakin yksi niistä muutamasta sadasta katsojasta oli hoksannut jotain uutta minun esitykseni pohjalta.

Mielenkiintoinen välipala varsinaisen konferenssiohjelman lopuksi oli Star Wreck-elokuvan esitys ja tekijöiden esitelmä sen tekemisestä. Itse leffaa ei tullut tuolla katsottua (on itsellä DVD hyllyssä), mutta oli kuitenkin mukava nähdä tekijöitä ihan elävänä. Ja tulihan sitä kannatuksen vuoksi t-paitakin ostettua. Joukkion omia kokemuksia tapahtumasta voi lukea Star Wreck blogista.

Toisen illan ruokailupaikaksi etsimme Hämeenlinnan keskustasta kreikkalaisravintola Georgioksen (toivottavasti meni nimi oikein). Mielestäni erittäin hyvää ruokaa sopivaan hintaan. Kannattaa tutustua, jos sattuu nälkä yllättämään Hämeenlinnassa ollessa.

Ja sitten päästäänkin tämän konferenssin outoon osaan, eli iltaohjelmaan hotellin ravintolassa. Tästäkin aiheesta löytyy varsin osuvaa kuvausta tuolta Star Wreck blogista. Jotkut kutsuvat tätä hienosti verkostoitumiseksi, mutta tosiasiassa on kyse vain sairaan kalliin viinan (0.4 oluttuoppi 5.60€!) vetämisestä kornin ja liian kovalla soivan musiikin säestyksellä. Tämänvuotinen esiintyjä oli kyllä ehdoton helmi. Pariskunta, joka veti taustanauhan kanssa 70- ja 80-luvun kauheimpia suomipoppisbiisejä. Tilannetta onneksi hiukan pelasti Ismo Leikolan stand-up veto ennen siirtymistä yökerhon puolelle jatkamaan iltaa (tämä on tämän konferenssin tapa), jossa musiikista vastasi Miljoonasateen Heikki Salo soolona. Kävimme katsastamassa nopeasti yökerhosta tilanteen alun ja koska tänä vuonne ei paikalla ollut kauheasti hyviä tuttuja, niin lähdimmepä sitten jo puolilta öin suosiolla hotellihuoneeseen nukkumaan. Hyvä näin, sillä koko retkelle tuli juotua vain kolme olutta. Voin kertoa, että joinain aikaisempina vuosina ei ole ihan näin rauhallisesti tullut iltaa otettua.

Viimeinen päivä osastolla menikin rutiinilla ja sopivaa purkuhetkeä odotellessa. Heti kun alkoi näyttää siltä, että osaston voisi pistää pakettiin, niin aloimme tuumasta toimeen. Noin puolessa tunnissa kaikki olikin kasassa, sitten vain pikainen roudaus autoon ja nokka kohti kotia. Yksi vuosi taas takana ja todennäköisesti seuraavana tänne taas uudestaan vaelletaan.

Kaupunkielämän haittapuolia

Eipä sitten tänne tullutkaan kirjoitusta viikonloppuna ITK-konferenssista. Iski nimittäin kuumetauti päälle oikein kunnolla. Mutta aion kyllä tuosta ITK:sta vielä kirjoittaa lähipäivinä.

Voin kertoa, että yksinasuminen, koiran omistaminen ja sairaus ei ole hyvä yhtälö. Varsinkaan kun asuu täysin yksin kaupungissa jossa ei ole yhtään sukulaista tai läheistä ystävää. Tällainen tilanne pistää miettimään täällä asumisen miinuspuolia pieneen kotikaupunkiin verrattuna. On nimittäin varsin pirullista lähteä aivan horkassa 39 asteen kuumeessa viemään koiraa ulos tai hakemaan ruokaa kaupasta. Mutta minkäs teet, kun ei ole ketään, joka noissa asioissa voisi auttaa.

Huvittavaa on kyllä myös nykyaikainen suhtautuminen naapureihin. Asumme nykyään etäisyyksien puolesta paljon tiiviimmissä yhteisöissä entisaikojen kyläyhteisöihin verrattuna, mutta silti naapurustoa tunnetaan yleensä vain "huomenta ja hyvää päivää"-tasolla. Tänne voisi kyllä hyvin kuolla
ilman että kukaan huomaisi moneen viikkoon mitään. Töissä tosin saattaisivat kaipailla, mistä päästäänkin siihen, että monille varmaan työpaikka on se tärkein yhteisö. Tiedä sitten onko tuo kauhean terveellistä pidemmän päälle.

ITK konferenssin jälkimainingeissa

Hetken hiljaiselo täällä johtui taas siitä, että olin keskiviikosta tähän päivään Hämeenlinnassa ITK-konferenssissa. Huvittavaa sinänsä, että tuolla oli vahvasti pinalla juuri blogit ja itsekin pidin esitelmän aiheesta "RSS-syötteet opetuskäytössä". Eikä minulla ollut aikaa blogata sieltä ollenkaan. ;-(

Nyt painaa niin paha väsymys, että nukun ensin univelat pois ja palailen aiheeseen tarkemmin huomenissa.

Ääni ja kuva

Äsken sattui kyllä todella hassu yhteensattuma tässä koneella istuessa. Tuossa pyörii yhdessä ikkunassa tv-kuva ilman ääntä ja XMMS soittaa uusinta David Gilmourin levyä (täysin laillisia omasta levystä tehtyjä MP3:sia).

Muusiikki tuntuu synkkaavan aivan täydellisesti tuohon kuvaan (TV2 näyttää jotain hiukan taiteellista ohjelmaa Islannin luonnosta), vaikka näillä ei taatusti ole mitään yhteyttä. Pahus kun tuota yhdistelmää ei saanut talteen. Todella rankka WOW-elämys tuosta muodostui.

Nämä tällaiset ovat kyllä hauskoja hetkiä, varsinkin näin ihan sattumalta huomattuina ja ainutkertaisina tapahtumina. Tokihan on olemassa paljonkin levyjä, jotka vain sopivat synkkaavan joihinkin elokuviin (täysin sattumalta, vaikka jotkut haluavatkin toisin uskoa). Esim. Pink Floydin Dark Side of the Moonin pitäisi synkata mukavasti ainakin Ihmemaa Oz:n alkuperäisversioon ja Stanley Kubrikin Avaruusseikkailu 2001:n kanssa. Jotkut väittävät myös alkuperäisen Star Warsin tuohon sopivan. Tiedä noista sitten. Eipä ole tullut kokeiltua.

YUP @ Lutakko 1.4.2006

Keikkaputki jatkui taas ja eilisiltana (tai yönä. Minä kyllä olen keikkojen alkamisaikojen aikaistamisen kannalla täysin) tuli käytyä kuuntelemassa YUP:n keikka Lutakossa.

Lämmittelybändinä toimi paikallinen melko uusi tulokas Paha kaksonen. Hyvinhän nämäkin soittivat mutta ei oikein ollut kyllä kokonaisuutena minun tyylistäni musiikkia. Jos tuota jotenkin pitäisi kuvailla, niin sanoisin sen olevan hiukan punk- ja AC/DC-vaikutteista bilerokkia humoristisilla suomenkielisillä teksteillä. Tällaiselle varmasti löytyy paljonkin kysyntään esim. opiskelijabileisiin, joten ei muuta kuin onnea matkaan yhtyeelle.


YUP on soitellut jo niin pitkään, että eipä varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että keikka kulki erittäin sujuvasti. YUP varmasti on yksi niitä bändejä, joka jakaa vahvasti mielipiteitä. Toisiin tämä kolahtaa aivan täysillä ja jotkut eivät voi sietää ollenkaan. Itse olen ehkä näiden välimaastossa, sillä pidän kyllä enemmistöstä bändin tuotannosta, mutta joukossa on joitain hiukan liialliseen "kikkailuun ja sekasotkuun" taipuvaa tuotosta. Sinänsä varmaan aika outo kommentti progea ja progemetallia kuuntelevalta. ;-)

Nuo YUP:n biisit kun eivät ole juurikaan "perinteistä pop-kaavaa" noudattavia, niin täytyy kyllä ihailla miesten kykyä muistaa noita biisejä. On meinaan biiseissä yksi jos toinenkin "käänne". Jos suurin osa nykyajan radiomusiikista pitäisi kuvata tienä, niin ne olisivat lähinnä Helsinki-Hämeenlinna moottoritie ja YUP:n tuotokset sitten lähinnä serpentiinitie esim. Kanarian saarten vuoristoissa. Porin Jazz festareillekin tämä mahtuisi mukaan oikein kivasti, vaikka tosin tuon festarin tarjonta onkin lipunut muutenkin popahtavampaan suuntaan.

Älyasteella

Tänäänpä tuli pitkästä aikaa käytyä työkeikalla kouluttamassa. Koulutusta on kyllä kertynyt vuosien saatossa ihan tarpeeksi. Jossain vaiheessa vähintään kaksi kertaa viikossa porhallettiin ympäri Suomea ja hotellissa yöpyminen ja esim. muusikoiden kertoilema "hotellikuolema" tulivat tutuksi. Enää ei kyllä ole yhtään hienoa joutua olemaan yötä hotellissa, ne ovat lopulta äärimmäisen tylsiä paikkoja ja altistavat alkoholismille.

Mutta tämänkertainen keikka ei onneksi vaatinut hotelliyöpymistä. Mikä siitä teki hiukan poikkeavan oli se, että koulutettavat olivat tällä kertaa 8-luokkalaisia oppilaita. Yleensä koulutettavat ovat opettajia.

Kyllä sitä vain noiden eteen kävellessään tunsi itsensä taas vanhaksi. Sinällään koulutus oli ihan mukava ja oppilaat melkoisen rauhallisia ja fiksun oloisia. Toki tietenkin joukkoon mahtui muutama älypää, mutta mitään suurempia ongelmia he eivät kuitenkaan onnistuneet aiheuttamaan. Osalla oli hiukan sellaista "me ollaan kuninkaita" asennetta ja olisikin kovasti tehnyt mieli heille sanoa: "Te ette kuule vielä tiedä elämästä juuri yhtään mitään.".

Paikalla oli myös kaksi opettajaa, kumpikin vielä minua reilusti vanhempia. Tästä tulikin tehtyä hauska huomio, että oppilaat suhtautuivat minuun hiukan eri tavalla, kuin noihin vanhempiin opettajiin. Minä olin heille selvästi läheisempää sukupolvea. No toki tietenkin kun opetettava asia liittyi internettiin, niin tämä vielä varmaan osaltaan kavensi sukupolvikuilua. Minulle kun ei IRC-galleria, blogit ja html-kieli olleetkaan täysin hepreaa. Jos joku olisi ruvennut diivailemaan jollain teknisellä asialla, niin olisin varmaan vain todennut: "Minulla kuulkaas oli ensimmäinen tietokone ennen kuin te olitte syntyneetkään.". Tuo nimittäin olisi ollut täysin totta.

Hatunnosto kaikille opettajille, jotka joutuvat päivittäin työkseen yläasteella opettamaan. Minä en ehkä sitä jaksaisi kovin pitkään. Perjantaina pitäisi heittää samanlainen setti toisella koululla. Katsotaan mitä siitä sitten tulee.

Tietoyhteiskunnan jarrut

Kovaa vauhtia tässä ollaan menossa hienoon tietoyhteiskuntaan ja patenteilla sekä tiukoilla tekijänoikeuksilla pitäisi suojella isojen pelureiden oikeus tehdä entistä enemmän rahaa. Ketään ei tunnu tässä hulinassa kiinnostavan vaatia näiltä yhtään laatua, käytettävyyttä tai muuten asiakkaan kunnioittamista.

Olen aktiivisesti pyrkinyt minimoimaan työmatkailun yksinkertaisesti siitä syystä, että työpaikalla vaihdettiin erittäin toimiva ja yksinkertainen paperilomakepohjainen virkamatkaesitys- ja matkalaskujärjestelmä täysin suteen tietokonejärjestelmään. Olen kyllä täysin "paperittoman toimiston" kannattaja, mutta näin sitä ei pidä rakentaa. Tämä suuren kotimaisen tietojärjestelmätoimittajan taatusti kallis järjestelmä on yksi niistä tuotteista, joiden pohjalta sanonta "Tarvitko heti, vai tehdäänkö tietokoneella?" on syntynyt.

Joku on joskus sanonut: "Java on esimerkki siitä, millaisia ohjelmointikielten pitäisi olla. Ja Java-ohjelmat esimerkki siitä, millaisia minkään sovelluksen ei pitäisi olla.". Tuokin lausunto mieleen tulee, kun tämän "matkustuksenestosovelluksen" kanssa joutuu toimimaan. Se on siis tehty Javalla, mutta toimii eri koneilla aivan miten sattuu (ja enimmäkseen ei toimi ollenkaan) riippuen selaimen Java-ympäristön versiosta ja selaimen asetuksista. Eikä ongelma ole vain siinä, että itse käytän Linuxia ja Firefoxia. Myös Windowsia käyttävät työkaverit kiroilevat säännöllisesti tuon toimimattomuutta.

Teknisesti tuossa on aivan loistavia mokia. Ehdottomiin suosikkeihini kuuluu täydellinen suoritus kaikkien us-ascii merkeistä poikkeavien merkkien rikkominen satunnaisissa kentissä, vaikka sovellus käyttää sisäisesti UTF-8 merkistöä. Onhan siihen toki totuttu, että välillä Ä ja Ö ja muut esim. amerikkalaisille tuntemattomat merkit ovat ohjelmissa rikki. Mutta että kotimaisessa ohjelmassa nuo eivät toimi ja että vielä näin 2000-luvullakin on ihan OK joutua syöttämään esim. matkareitti muodossa "Jyvaskyla - Jamsankoski".

Silloin kun tuo hirvitys suostuu teknisesti toimimaan, niin pään räjäyttää sen täydellinen käytettävyyden puute. Käyttöliittymän suunnitelleet propelipäät eivät ole kyllä ikinä vilkaisseetkaan yhteenkään käytettävyyssuunnittelun opukseen, edes ihan perusteoksiin. Käyttöliittymä on järjettömän sekava, toiminnot eivät ole yhtään arvattavia ja samalta näyttävätkin asiat voivat toimia täysin toisistaan poikkeavilla tavoilla.

Yleensähän paperitonta toimistoa perusteellaan kustannussäästöillä ja ehkä se tämän sovelluksen kohdalla siten pitääkin paikkansa, että kun kukaan ei halua matkustaa välttyäkseen tuohon softaan koskemiselta, niin kyllähän siitä säästöjä kertyy. Tosin softan lisenssi- ja ylläpitomaksuilla matkustelisi yksi jos toinenkin muutaman kerran, tai palkattaisiin helposti pelkästään matka-asioita hoitava ihminen, varsinkin kun tästäkin systeemistä pitää vielä tulostaa kaikki aina paperille allekirjoitettavaksi (ehdoton järjestelmän helmi).

Sonerakin lähestyi minua tänään mielenkiintoisella tiedotteella. Olenkin jo pidemmän aikaa odotellut sitä hetkeä, että teleoperaattorit alkavat hankkiutua eroon vähän puhuvista asiakkaista. Nyt tämä suuntaus ilmeisesti sitten alkaa.

Vaikka käytänkin kännykkään aktiivisesti, niin itse en useinkaan soita, vaan minulle soitetaan. Eli minulla puhelin on lähinnä jotta muut tavoittaisivat minut. Operaattorin vaihtoa markkinoivista puhelinmyyjistä on päässyt hyvin nopeasti eroon (melkein lyöty luuria korvaan sieltä päästä), kun on vain maininnut paljonko soittelee kuukaudessa. Tästäkin huolimatta olen ajatellut itse aktiivisesti katkaista jo yli 10 vuotta jatkuneen asiakkuussuhteen Soneraan ja tämä viimeisin tempaus on nyt sitten varmaan se viimeinen niitti. Uuden operaattorin etsiminen voi alkaa.

Mitä Sonera sitten on tehnyt? No, ottavat sitten käyttöön puhelukohtaiset aloitusmaksut ja vieläpä puhelukohtaisen minimiveloituksen, jotka siis yhdessä saavat kaikki puhelut maksamaan aina vähintään 0,128 euroa. Tuo vastaa helposti muutaman minuutin puhelua ja varsinkin minulla puhelut ovat usein melko lyhyitä.

Ihan ideankin tasolla tämä on teknisesti askel taaksepäin. GSM-verkon alkuaikoina nimenomaan hehkutettiin sitä, kuinka kotimaiset operaattorit perustavat laskutuksensa todellisiin puhuttuihin sekunteihin. Mitään teknistä perustetta muutokselle tuskin on, vaan kyseessä on puhdas vähän puhuvien asiakkaiden rankaiseminen ja operaattoreiden ahneus. Eipä ole ainut asia jossa ahneus näkyy. Operaattorit kun tuntuvat kovasti haluavan jarruttaa mobiilidatayhteyksien käyttöä veloittamalla niistä aivan päättömiä summia. Mitään ei näemmä WAP:sta opittu, vaan samat virheet halutaan toistaa myös 3G-verkkojen kanssa. Saivat sitten valtiovallan suostuteltua sallimaan puhelinten ja liittymien kytkykaupan, vaikka esim. monista maista on kuulunut kommentteja, että tämä nimenomaan hidastaa palveluiden kehittymistä ja käyttöä.

Välillä näin insinöörinä hävettää koko informaatioteknologia-alan puolesta.

Rankkaa avautumista...

Mihinkähän tämä maailma on menossa? Tuntuu että ihmiset muuttuvat tyhmemmiksi vuosi vuodelta, tai ainakin kaikkialta tunkevat mediat tuputtavat meille uskomattoman tyhmiä asioita. Tässäpä hiukan avautumista juuri nyt itseäni ärsyttävistä ilmiöistä.

Avasinpa tuohon taustalle TV:n ja sieltäpä tuli kolmoselta joku tekstiviesti-tietokisa. Palkintopotissa oli mukamas 7500 euroa ja kysymys niinkin haastava, kuin "Näytelmiä esittävä laitos?", ja vastauksesta näkyvillä "t*att*ri". Ja vielä juontajatyttönen jakelee lisää vihjeitä, kun on kyseessä noinkin vaikea tehtävä. Siis kukahan näihin oikein osallistuu ja onkohan näissä kukaan koskaan mitään oikeasti voittanut? Taitaa tuo summakin olla vain tv-yhtiön keräämä saldo ja sitten lopulta joku omista työntekijöistä otetaan suoraan lähetykseen puhelinhaastatteluun voittajana. Tunteekohan joku suurta älykkyyttä kun noita "ratkaisee" (itseltä ei ole koskaan mennyt 5 sekuntia kauempaa noitten ratkaisemiseen kun on silmiin osunut, mutta silti ei ole tullut mieleenkään koskaan osallistua) ja sitten lähettää tekstiviestin vain saadakseen jonkun "oikein mutta ei voittoa"-kuittauksen? Kenellä on ylimääräistä rahaa tällaisiin syydettäväksi? Näiden pelien ja chattien yms. kehittelijät ovat varmaan ylpeitä työstään ja tuntevat todella edistävänsä ihmiskuntaa tuotoksillaan. Mutta toisaaltahan on moraalisesti väärin antaa tyhmien ihmisten pitää rahansa.

Toinen asia mitä en voi käsittää, ovat erilaiset julkkisjuorulehdet. Nämä täydellisen älyllisen rappion äänenkannattajat, Seiska ja Katso etunenässä, tekevät kyllä kaikkensa lukijoidensa tyhmentämiseksi. Kuka oikeasti maksaa siitä roskasta mitä nuo suoltavat ja kuinka köyhää on niiden ihmisten elämä, jotka noita lukevat? Ketä voi kiinnostaa tieto siitä, että "Julkkis aloitti autokoulun" tai "Julkkis osti Lidlistä olutta"? Onko näiden lehtien tapa maksaa näistä "mullistavista ilmiannoista" vain salajuoni ihmisten totuttamiseksi laajempaan "vasikoi naapurisi ja sukulaisesi"-kampanjaan.

Ja sitten viimeisenä musiikkiin. Taas töistä ajellessa altistuin soittolistojen määräämään audiosaasteeseen ja siellä on kyllä nyt tehosoitossa muutamia "tuotteita", joiden huonous saa verenpaineen kohoamaan. Tässäpä tämänhetkiset minun "musiikki-inhokkini":

1. Uniklubi
Otetaan Yön ja Dingon kaikki huonot puolet ja kliseet ja lyödään ne samaan pakettiin. Sitten vain "muka herkkiä" poikia (kaveri väitti että näille olisi joku trenditermi "emo", joka siis tulee jotenkin emotionaalisesta) ja kauheat kajalit naamaan. No, ehkä minun ei kuulukaan olla tämän bändin kohderyhmää.

2. Lovex
Melkein sama kuin edeltäjänsä, mutta vaihdetaan vaan kieli englanniksi. Voin melkein kuvitella levy-yhtiön brainstormingin nimen keksimiseksi: "Siis meidän pitäis niinku löytää tälle bändille viilee nimi. Siin pitäs niinku olla jotenkin rakkaus tai joitain. Eli siis niinku love. Ja siinä pitäis olla niinku jotain kapinallisuutta kans, niinku X. Love+X, eli Lovex. Siis aivan ihkua. Ja tää siis niinku kai sit lausuttais sillee loveks. Se olis sillee nii paljon viileempää". Ja samalla kaavalla sitten kaikille "artisteille" hienot taiteilijanimet, arkistoista esille Negativen ylijäämäbiisit ja ei kun studioon.

Kylläpä teki hyvää hiukan avautua. ;-)

Amorphis @ Lutakko 24.3.2006

Tulipa sitten käytyä katsastamassa Amorphis Lutakossa perjantaina. Olen jo pitkään pitänyt bändistä, mutta livenä ei ole ollut aikaisemmin mahdollisuutta heitä nähdä. Amorphis on kyllä kotimaisen metallimusiikin todellisia helmiä, vaikka mitään HIM/Nightwish mittakaavan suosiota heidän osakseen ei koskaan ole tullutkaan. Ovat kuitenkin uskoneet omaan jutuunsa, vaikka ongelmiakin on matkalla ollut varmasti aivan tarpeeksi. Hyvä näin, sillä nyt kaikki näyttää ja kuulostaa erittäin hyvältä jälleen.

Omistan yhtyeen koko tuotannon kokoelmia ja kahta levyä lukuunottamatta. Ensimmäistä levyä on vaikea nykyään löytää ja toisessa puuttuvassa on valitettavasti kopiosuojaus/käytönesto (kiitos EMI:n), joten se on saanut jäädä kaupan hyllylle. Tuota kopiosuojattua/käytönestettyä en ole oikeastaan edes kuullutkaan, mutta enimmäkseen sitä ja edeltäjäänsä pidetään hiukan "välitöinä", joten menetys ei ole kovin suuri. Ehkä näitä joskus julkaistaan uudelleenpainoksina aivan oikeina CD-levyinä.

Uusin levy "Eclipse" räjäytti kyllä tajunnan heti ensikuulemalla. Tässä vain tuntuu olevan tiivistettynä jälleen kaikki hyvät puolet Amorphiksen musiikista. Paluu takaisin alkuaikojen "konseptialbumi"-ideaan tuntuu toimivan. Alkupään tuotantohan haki inspiraatiota Kalevalasta ja Kantelettaresta, tämän uusimman hakiessa sitä Kalevalan yksittäisen henkilön Kullervon tarinasta. Tässäpä hyvää materiaalia äidinkielen opettajille näyttää nykyajan TosiTV-Playstation-sukupolvelle, että ei Kalevalan käsittelyn tarvi olla "vanhanaikaista".

Vaikka Amorphiksen juuret ovat vahvasti death/doom-metallissa (en aivan tarkkaan osaa sanoa kummassa, kun yleisemmin näiden lajityyppien edustajat eivät suosikkeihini kuulu ja siten genrejako on minulle hiukan hämärän peitossa), niin silti jokin tässä bändissä vain on aina ollut omaperäisen kuuloista. Biisit eivät tosiaankaan ole olleet tasapaksuja ja varsinkin monissa alupään tuotoksissa tuntuu olevan yhdessä biisissä yhtä paljon koukkuja kuin monilla muilla bändeillä koko albumissa. Melodiat pohjaavat vahvasti niin kotimaisen kansanmusiikin perinteisiin, kuin hiukan itämaisempiinkin sävyihin. Vielä kun bändin pääasialliset biisintekijät Tomi Koivusaari ja Esa Holopainen avoimesti tunnustavat arvostavansa suuresti Pink Floydia, joka on ehkä minulle se kaikkien bändien bändi, niin kuinkas voisin olla tästä pitämättä.

Erinäisten syiden takia bändin pitkäaikainen laulaja lähti muihin projekteihin edellisen albumin jälkeen. Hänen paikalleen ei varmasti ole ollut helppo uutta löytää, saatikka uuden astua. Onneksi uusi laulaja lunastaa paikkansa täydellisesti. Kiitos kaikesta ja hyvää jatkoa Pasi Koskinen, tervetuloa Tomi Joutsen.

Mitä sitten tuosta itse keikasta sanoisi? No, yksinkertaisesti se oli loistava. Ehkä paras klubikeikka jossa olen ikinä ollut. Kyseessä ei ollut mikään mahtava visuaalinen spektaakkeli, mutta tärkein toimi, eli soitto oli kohdallaan.

Kun keikka oli ohi, niin narikkajonossa eräs valopää herätti kyllä ärtymystä. Pienessä humalassa oleva noin parikymppinen trendivaatteisiin pukeutuva ja ärsyttävän "hesalaisaksentin" omaava (tai vain sellaista esittävä) mieshenkilö alkoi kovaan ääneen kertomaan kaverilleen kuinka "Ei toi sit kyl yhtään iskenyt muhun. Siis aivan kauheet tusinaörinämetallii. DT (Dream Theater toim.huom.) on vaan niin paljon siistimpää". Vaikka tietenkin jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiin, niin enpä kyllä ihan äkkiä lähtisi vertaamaan Amorphista ja DT:a, vaikka pidän kyllä kovasti myös DT:sta. Enkä varsinkaan laukoisi kommenttejani tuohon sävyyn, kovalla äänellä ja tuollaisessa paikassa. Jonkun muun bändin keikan jälkeen tuollaiset kommentit olisivat voineet saada aikaiseksi väkivaltaista toimintaa kommenttien esittäjää kohtaan oven ulkopuolelle ja järjestysmiesten näkökentän ulkopuolelle päästyä. Nyt ihmiset lähinnä jakelivat sääliviä "***tanan pelle"-katseita.

Pitääpä tähän vielä kehaista uudistettua Lutakkoa. Olin jo aikaisemmin käynyt siellä katsomassa CMX:ää (mutta en jaksanut siitä tänne kirjoittaa) ja nyt tämä keikka vain vahvisti vaikutelmaa siitä, että remontti on onnistunut hyvin ja Lutakko on aivan loistava keikkapaikka. Pitää ruveta käymään useamminkin ja kenties jopa liittyä Jelmun jäseneksi. Ensi viikonloppuna siellä olisi YUP, sitä seuraavana Poets of the Fall ja hiukan myöhemmin Viikate.

Uusi alku

Tämän blogin päivitystahti tyssäsi marraskuussa yllättäen. Jotenkin vain pääsi iskemään päälle sellainen väsymys, että oikein mikään ei sujunut (esim. töissä) ja niinpä bloginkin pitäminen vain jäi.

No, ehkä tämä tästä taas lähtee. Kevätkin etenee ja valoa riittää. Ja kohtahan on jo kesäkin. Tulipa tuossa hiihtolomalla käytyä hiukan ottamassa esimakua kesään Kanarian saarten auringossa.

Tekijänoikeuslaista kirjoittaminen jää jatkossa entistäkin vähemmälle, muut blogit hoitavat sen homman jo oikein hyvin. Kun jo tuossa alussa tuli kirjoiteltua lähinnä erilaisista kulttuuritapahtumista (lähinnä livekeikkoja), niin tällä linjalla lienee hyvä jatkaa, varsinkin kun näyttäisi tulevan sillä saralla melkoisen aktiivinen kevät.

Perjantaina tuli käytyä Lutakossa katsastamassa juuri uuden levyn, todella loistavan muuten, julkaisseen kotimaisen metallimusiikin konkarin Amorphiksen keikka. Huomenissa olisi tarkoitus kirjoitella tuosta levystä ja keikasta lisää.

Mutta nyt juhlimaan 30-vuotissynttäreitä. Ei tosin omia, ne meni jo melkein vuosi sitten.